Lomaviikolla suuntasimme myös pohjoisen rantoja tutkailemaan. LM ja juniori olivat saaneet jo tarpeekseen retkistämme. Omien sanojensa mukaan, halusivat viettää vähän lomaakin. Lähdimmepä sitten kahdestaan sponsorin kanssa matkaan. Petrol stationille tankkaamaan tankki täyteen ( n.12e)ja siitä sitä sitten lähdettiin kohti uusia seikkailuja. Olin taas aivan täpinöissäni. Jo se tankkaus tapahtuma on aika kiva. Ajetaan tankille, avataan ikkuna ja sanotaan mitä laitetaan sekä maksetaan. Autosta ei siis tarvitse nousta missään vaiheessa. Tippiä me annamme yhden tai useamman rialin. En ole vielä onnistunut näkemään kenenkään naamasta, joille annan tippiä, ovatko he tyytyväisiä. Erityisesti takseissa olen tätä testannut. Kuskin ilme ei värähdäkään olipa tippiä satanen tai ykkönen. Kummallista. ( Oikeesti, en kyllä ole satasta ikinä antanutkaan. En minä niin hullu ole.) Luulevatkohan he, että isot tipit tulee annettua vahingossa ja jos he ovat hyvin kiitollisia, niin asiakas tarkistaa tipit ja vetää puolet pois… En tiedä, otappa näistä selvää. Mutta tästä ilmeettömyydestä ei pidä loukkaantua, se on vaan sellaista.
Ensimmäinen eteemme tullut ranta oli nimeltään Simaisman, tai jotain sinne päin. Olikohan vesi alhaalla (laskuvedeksikö sitä kutsutaan) vai mistähän mahtoi johtua, mutta rantaa oli tosi pitkälle. Vesi alkoi vasta kymmenien metrien päästä. ( Kannattaa ottaa eväät mukaan, kun lähtee rannasta merelle.) Tyydyimme vain katsomaan merelle tällä kertaa ja jatkoimme matkaa. Seuraavaksi tuli yllättäin pieni kaupunki tai kylä, Al Khor, eteemme. Olimme ajaneet pitkän matkan pelkän aavikon ympäröimänä, niin tuntui oudolta, että yhtäkkiä edessä oli kylä. Ja hulppea kauppakeskus. Johan siinä alkoi nälkä ollakin, niin ryntäsimme sisään, Starbucksiin kahville ja sämpylälle. Kyllä se tuntui oudolta, että keskelle aavikkoa oli rakennettu sellainen hulppea kauppakeskus. Sama kuin jonnekin Suomen syrjäkylälle ( onhan noita: Paavonvaara, Hattuvaara, Maukkula,Hömötti…) pystytettäisiin semmoinen. Sponsorista se ei nyt ollut mitenkään kummallista. Totesi vaan että, onhan Dohakin rakennettu aavikon keskelle. ( Toisia ei hetkauta mikään, ja toisia hetkauttaa kaikki.) Starbucksin eväiden voimalla lähdimme etsimään Purple Islandia. Navigaattorin ja kartan mukaan se löydettiinkin, mutta muuten sitä ei löytynyt. Ei vaikka kuinka etsittiin. Ei sitten rannan rantaa. Seuraava kohteemme oli Fuwairit beach (n.80 
km meiltä kotoa). Se löytyi ja siellä oli jo muitakin. Jotkut olivat telttoineen ja retkivarusteineen. Vissiin olleet ihan yötäkin. Muutamat grillasivat ja joillakin oli nuotio. 
Meri oli ihanan turkoosi, puhdas ja aallot hurjan isoja. Sponsori kävi ottamassa kiinni muutamat aallot ja nautti selvästi niiden antamasta kyydistä. Ainut miinus oli sotkuisuus. Ihmiset olivat jättäneet roskat jälkeensä. Menemme ehdottomasti tälle rannalle uudestaan, mutta haravan kanssa, että saa raivattua pienen pläntin oleskeluun. Ja jos aikaa on, voisihan tuon koko rannan putsata, niin kaikilla olisi vähän mukavampaa.
( Kuvassa myös sponsori ja minä.)
Pätkittäin Pekingissä 