Omaa aikaa, no nyt sitä on :)

Mennyt viikko alkoi mukavissa merkeissä. Ilmoittauduin mukaan suomalaisnaisten lounaalle. Olipa mukava istahtaa omien ”maanmiesten” kanssa saman pöydän ääreen. Kyllä suomalaisnainen ymmärtää parhaiten toista samanlaista. Siinä jäi meidän kuskikin toiseksi. Meitä oli

20170815_114605

Vanhat Kiinan kävijät, muistatteko?

muutama, joilla on pojat armeijaiässä. Siinä rupattelun lomassa joku tiesi kertoa, ettei sinne poikien kutsuntoihin meitä äitejä otettaisikaan mukaan! Laitanko minä nyt sitten kirjeessä niille ohjeet, miten nuorimmaiseni kanssa toimitaan?? Allergiat, lempiruuat, herätykset, lomatoiveet…ei se niitä itse älyä kertoa. Ei ehkä pidä edes mainitsemisen arvoisena. Mutta kyllä me ihmettelimme moista käytäntöä :)!! Minäkin olin varannut jo lennot ja kaikki :).

Oli niin mukava huomata, ettei sitä ole yksin näiden asioiden kanssa. Samojen juttujen kanssa ne muutkin painii. Erityisesti se lämmitti mieltä, että muidenkin (tai edes jonkun) jälkikasvulla oli tämä sama ärsyttävääkin ärsyttävämpi piirre, jättää kaikki viimetippaan! Omallani on vielä sekin, ettei yhtään minuuttiakaan voi jättää käyttämättä. Tähän on pakko kertoa viime kesän tyttäreni risteilylle lähtö. Laivan lähtöön oli vähän reilu tunti ja hän oli vielä kotona pähkäilemässä, kun ei ole takkia! Siinä hötäkässä selvisi, että oli kuitenkin jättänyt yhdestä takista varauksen kauppakeskuksen liikkeeseen. Äkkiä pyörä alle ja tytär kamppeineen tarakalle. Ei ollut varattu takki hyvä, niin kuin ei muidenkaan liikkeiden takit, joita vielä ohimennen sovittelimme. Yritin hoputtaa, että ostaa sen takin sitten matkalta. Tai ihan mistä vaan, mutta nyt myöhästyy koko laivasta!!!! Tilanne kävi niin sietämättömäksi, että lähdin kotiin ja varauduin, että kohta tulee myös tytär. Ei tullut, vaan laittoi viestin laivalta, ”No niin, kaksi minuuttia etuajassa, olisin kerinnyt vielä sovittaa sen yhden!!!”. Eli minuuttiakaan ei ole hukattavaksi.

Ei ollut myöskään meidän lounaalla. Aika meni kuin siivillä ja puhuin aivan liian paljon, mutta se johtui siitä, kun olin ollut niin monta päivää hiljaa. (Töiden jälkeen Han Sebo istuu palavereissaan, Suomeen on huono yhteys ja muiden kanssa on muuten vaan kommunikointi vaikeuksia.)

Illemmalla puhelimeeni tuli viesti lounasseurueesta. Siinä oli ehdotus jos järjestäisimme jonkinlaisen suomalaisen ruokailutapahtuman(Suomi 100: Your dinner Finnish-tapahtuma, perustuu illallinen taivaan alla konseptiin), mihin jokainen voisi tuoda tullessaan muutaman kaverinsa. Hitsi että mulle iski paniikki, eihän mulla ole kavereita!!! Siis mulla ei ole täällä vielä muita tuttuja kuin nämä naiset pöydän ympäriltä. Nukkumaan mennessä mietin, enkö tosiaan tunne ketään, kenet voisin pyytää. Mietin suostuisiko aamulenkin

20170810_114108

Kalastaja-kaverini ei sattunut tähän kuvaan.

varrelta se yksi kalastaja, jota aina tervehdin. Tai ainakin kahdesti ollaan moikattu. Ja toinen voisi olla se palleroitten myyjä, sen kanssa olen jutellut jo vähän enemmänkin. Ja se puhuu muutaman sanan englantiakin. Huh, kaksi jo kasassa! Kolmas voisi olla alakerran kaupan pitäjä. Harmi, ettei sen maailman viisain koira ole paikalla. Sillä on kääpiövillakoira. Se juoksentelee meidän pihapiirissä ja vähän muuallakin vapaana. Se tuntee hissistä katsottuna kerroksetkin. En tiedä miksi se hissillä ajelee, mutta Han Sebo on ollut sen kanssa muutamia kertoja

20170814_093314

Baotzi-palleroitten myyjä. Ystävällinen ja kiva 🙂

 

samalla hissimatkalla ja aina se jää oikeassa kerroksessa pois. Aikansa kuluksi se varmaan ajelee. Niinkuin ramppaa puistoissakin jaloittelemassa ja tervehtimässä lajitovereitaan. No, mutta se on nyt kuitenkin maaseudulla lomailemassa, kertoi myyjä, kun kaipailin sitä iloisempaa myyjää tiskin taakse. (Siitä olisin saanut kaksi kärpästä yhdellä iskulla.)

En kyllä ymmärrä miten saavat koiransa noin omatoimiseksi opetettua. Mitähän meidän sileäkarvainen noutaja tuumaisi, kun sille ilmoittais yks aamu, että käyppäs nyt kerrankin yksin siellä koirapuistossa, niin minä juon sillä välin kahvit.

Lounaalta lähtö vähän viivästyi ja kuski odotteli malttamattomana, koska sovittu aika oli mennyt jo puoli tuntia yli. Mutta vielä enemmän hän oli ihmeissään, kun tällä kertaa olin keksinyt jotain uutta, enkä mennytkään vakiopaikkoihini, Carrefouriin tai Ikeaan.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kuvia kotinurkilta

20170815_114948

Nämä ankat (onkohan ankkoja??)olivat ravintola Orchardin puutarhassa. Ruokalistalta valitsin ankankoipea, mutta onneksi vasta poislähtiessä tajusin, että niinköhän siinä meni jonkun näiden kaverin koipi. Kyllä harmittaa, eikä yhtään auta vaikka lähiruokaa suosinkin. Taas on aika harkita kasvissyöjäksi ryhtymistä. Voi ankkaparat!

20170815_114855

Puutarha oli täynnä omenapuita. Omenoita oli omiksi, kuin myös muiden tarpeiksi.

20170815_115047

Tunnelmallinen sisääntulo ravintolaan. Ja että pääsisit tunnelman ytimeen, Suomessa oleva, lämmitä sauna ja katso kuvaa. Kostean kuumaa, vähän viidakkomainen olotila.

20170810_114937

Sitten ollaankin jo aivan toisaalla, mutta viidakkomaisessa lämmössä ja veden äärellä kuitenkin, missä pätevät myös viidakon lait. Ui jos uskallat! Eihän tämä vesi uimakelpoista ole, mut ei kyllä kalastuskaan…

20170809_113913

Uintiseuran urhea jäsen, jolla vastustuskyky on taatusti hyvä! Jos pysyy hengissä tässä vedessä, pysyy missä vaan!

20170810_114221

Kalastajat asemissaan. Sieltä sitä kalaa nousee. Tätä reittiä tulee nyt ravattua, vähän niinkuin Dohassa Cornichea. Ihmettelemistä riittää ja hyväntuulisia kavereita reitin varrella.

20170814_085252

Tässä jonoa joka aamu….

20170814_093003

Nyt minäkin…

20170814_093314

”Ja minulle saisi olla yksi kasvispallero”

20170814_093338

Vehnätaikinakuori, sisällä kasvistäyte. Huomenaamuna mukaan lähtee joka lajia vähintään pari kappaletta!!!! Älyttömän hyviä!

20170811_084945

Ja sitten lounastauolle. En jäänyt kuitenkaan tähän siskonpetiin…

 

 

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan…

Sain nimittäin haasteen kauan aikaa sitten, johon vastaan nyt kun aikaa on. Kiitos vaan Johanna Merenheimo.

  1. Mikä on parasta tämän hetkisessä asuinmaassasi?  Ruoka- herkullinen, tulinen sichuanilainen ruoka (paitsi sisäelimet). Paljon kasviksia ja vain vähän lihaa. Täällä osataan tehdä kiinankaalistakin niin hyvää, että sitä voisi syödä kattila kaupalla. Ihmiset– ystävällisiä ja hyvin kiinnostuneita kaikesta mitä teen ( mitä ostan, mitä syön…) Lämpö- kun mittari osoittaa noin 30 astetta lämmintä, niin eipä sitä muuta kaipaakaan. Täällähän se tuppaa osoittamaan pitkälle syksyyn noita lukemia, sitten pieni, hyvin lyhyt talvi ja jo kevättä pukkaa. Erilaisuus- ihmettelemistä riittää joka ulkoilulla, kaikki on niin erilaista kuin mihin on tottunut. Meidän kuski- sen lisäksi, että on älyttömän hyvä ajamaan ja selviytymään joka tilanteesta, osaa lukea myös ajatukseni ja omaa ilmiömäisen päättelykyvyn. Tästä esimerkkinä voisin kertoa, kun sanoin istahtaessani taas kerran takapenkille, sujuvalla kiinankielelläni:”sähkö ja tavara”, niin jo vain hurautti liikkeeseen, mistä sain kaipaamani leivänpaahtimen.
  2. Entä ikävintä? Välinpitämättömyys. Se etteivät väistä, niin kaduilla kuin kaupoissakaan. Ok,ok…no on joskus joku väistänyt! Se, että seistä tönöttävät keskellä hissiä. Se, että kaikki myyjät näpräävät kännyköitään, eikä kukaan jouda palvelemaan. Se muuten ärsyttääkin tosi rankasti! Niin ja se, kun
    20170804_150033

    Näin

    kaupunkipyörät ovat nyt joka paikassa tukkimassa jalkakäytäviä. Liikenne, hiljaiset mopot, joita ei huomaa millään. Kaikkien kääntyvien väistäminen, kävellessä pää pyörii niin, että iltaisin rasvaa kuluu litra kaupalla niskan rasvaukseen. Ja siihen vahingoniloon (häkellyksissään nauramiseen)en vaan totu. Jo silloin 15 vuotta sitten se otti aivoon, kun apulainen nauroi lasten tai minun kompastumisille. Nytkin porukat saivat hyvät naurut, kun ostokseni levisivät ulko-ovelle. Tästä kostoksi ryntäsin hissiin ja yritin päästä yksin menemään. Yksi nauruun tukehtuja sai kuitenki jalkansa oven väliin ja niin siinä huristeltiin kohti korkeuksia minä ja kolme 89-vuotiasta naapuriani. Ja olivat muuten tosi mukavia miehiä, siinä vaihdettiin sujuvasti kuulumisia niin Suomen säästä kuin pääkaupungistammekin.

    20170804_141537

    Ei näin.

  3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit? Uusi-Seelanti, joo kyllä se olisi Uusi-Seelanti. Australiassa kävimme, mutta muut kävivät myös Uudessa-Seelannissa ja sieltä oli niin hyvät jutut ja kuvat, että sinne.
  4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan? New York.
  5. Mitä ruokaa jäisit kaipaamaan jos muuttaisit pois nykyisestä asuinmaastasi? Dumplingit, chilinen kalakeitto, pähkinäkana, matolaatikko(ei sis.oikeita matoja), valkosipuli kurkut ja -parsakaalit, perunasilput…
  6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen? Uskon.
  7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä? Kiinalainen uusivuosi. Silloin ei raketeissa ja ilotulitteissa säästellä. Paukuttelu aloitetaan hyvissä ajoin, kuukausia ennen varsinaista juhlaa ja lopetellaan noin kuukausi juhlan jälkeen. (Tai jotain sinne päin 🙂 )
  8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa? Omasta työstä, työkavereista ja asiakkaista luopuminen.
  9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämän hetkisessä asuinmaassasi? Voisin. Missä tahansa.
  10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki? Olisikohan ollut Qatarista Suomeen muutto.
  11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Kiinan ja Suomen väliä on tullut matkustettua, Taiwanilla ja Skotlannissa kävin myös. Voisin käydä vielä ainakin Hong Kongissa jos saan ängettyä itseni Han Sebon työmatkalle.
Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Mihin on kesällä kiire, ei mihinkään…

Jonotin varhain lauantaiaamuna Prisman kassalla. Leipä oli loppu ja meidän perheen työläinen tarvitsi murua rinnan alle ennen työpäiväänsä. Siihen aikaan aamusta luulisi, että yksi kassa pärjää vallan mainiosti, sillä normaali ihmisethän nukkuvat vielä tuohon aikaan. Jonoa alkoi muodostua tämän ainoan kassan luukulle. Edessäni oleva nainen oli tuskaisen kuuloinen, ähisi ja puhisi. Vasta kun päästiin kassalle, ymmärsin mikä häntä riivasi. Antoi tulla palautetta tälle nuorelle kesätyöntekijälle, oikein tuutin täydeltä. Oli kuulemma ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen käymässä kyseisessä kaupassa ja menee ainakin saman verran, kun taas tulee. Pomolle piti myös laittaa terveiset, että lisää kassoja töihin!!!!! Kassaneiti sanoi ystävällisesti, että palautetta voi myös laittaa suoraan netin kautta. ”Ei niitä kukaan lue, turha vaivautua!!!!” Silloin minä puutuin peliin ja oikaisin tämän virheellisen tiedon. ”Kyllä ne luetaan ja niihin vastataankin jopa saman päivän aikana.” ”Mistä sinä sen voit tietää?” kihahti kiivastunut jonottaja. ”Laitoin viime viikolla palautetta ja vastasivat samana päivänä,” vastasin minä näsäviisaasti. ”Valititko tästä samasta asiasta?” ilahtui jonottaja. ”En, annoin kiitosta palvelusta.” En viitsinyt ihan koko totuutta palautteestani kertoa, olisi muuten mennyt pieleen tämä ”oppitunti.” Sinulle voin kertoa totuuden palautteesta, se koski mansikkalaatikoista maistelijoita. Kyllästytti ne koko perheen voimin maistamaan tulleet. Ei ollut laatikoissa enää viittä kiloa mitä lupailivat. Kyllä sitä aikamoinen nipottaja minäkin olen! 🙂  Maksettuani leipäni, sanoin kassaneidille:”Ja minun palautteeni on, ei harmittanut yhtään jonottaa, lauantaiaamu ja vapaa päivä, ei mihinkään kiire! Kiitos ja mukavaa päivää!”

Muuten sitten onkin ollut aika haipakkaa, vaikkei sitä aina itsekään ole tajunnut. Muutama päivä lomasta vietettiin mökillä. Eka aamuna aamukahvien lomassa havahduttiin miten onkin kertynyt kaikenlaista tavaraa ihan vääriin paikkoihin. Alettiin siltä istumalta järjestelypuuhiin ja samaan hengenvetoon sattui sisar M soittamaan ja antoi viisaita vinkkejään sisustukseen. Kuulemma jos vaatekaapit on helppo siirtää, niin toisesta makuuhuoneesta saisi pukeutumishuoneen ja toisesta tulisi tilava makuuhuone. Minullehan kaikki siirtelyt ovat helppoja, niinkuin muillekin lähipiirissä. Yhdessä perheessä ei mennyt kuin arvokas häälahja-astiasto sirpaleiksi, astiakaapin siirron yhteydessä. Mitä sitä kaappeja tyhjentämään, hirmuinen vaiva! Sitä yritin nytkin Han Sebolle selittää. Mutta kun ensimmäinen kaappi rätisi siihen malliin, että leviää hetkenä minä hyvänsä, niin olihan ne tyhjennettävä. Kaappien kätköistä löytyi vaikka mitä hyödyllistä, niin itselle kuin koko suvullekin. Neljän tunnin huhkimisen jälkeen Han Sebo lopetteli urakkaansa ja huuteli jatkamaan kesken jäänyttä aamupalaa. Aamupalat jäi kesken, oli aika siirtyä lounaan kimppuun. Mutta mökistä tuli uuden järjestelyn myötä hengittävä ja ilmava. Näillä sanoilla palautteen antoi sisar M.

Espoossa sitten kaiken maailman velvollisuudet nostattivat pulssia. Viisumiin passikuvaa, virkatodistusta ja vaikka mitä. Lääkärikäyntejä, jälkikasvun asioiden järjestelyä tai ainakin niihin puuttumista. Pakast

20170730_104258

Viemisiä Kiinaan

een täyttämistä kotiruuilla, ettei huono-omatunto iske, kun noin vaan jätän aikuiset lapset oman onnensa nojaan ja lähden maailmalle 🙂 . Ehkä lepään tällä erää ensimmäisen pätkän Pekingissä. Tai sitten en, siellä odottaa kuukauden pölyt ja pino silitettäviä paitoja. Kuulostaa niin hyvältä pestiltä, onneksi tartuin tilaisuuteen :).

20170729_105757

Lisää viemisiä, itselle tai muille 🙂

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Loman kynnyksellä

Loma alkoi ja sen myötä hirmuinen haipakka. No ne ylioppilasjuhlat meni mainiosti. Ruokaa oli sitten reilusti. Ei tarvinnut sen puolesta pelätä, että kesken loppuisi. En kovin paljoa liioittele, jos sanon että niillä pöperöillä olisi ruokkinut r20170708_121852eilut sata ihmistä. Ja meitähän oli vain noin parisenkymmentä. Minikolmioleipiä pisteltiin Han Sebon kanssa poskeen vielä viikko juhlien jälkeenkin. Viimeisiä pureskeltiin matkalla lennolle Edinburghin kautta Aberdeeniin. Meidän uunituore ylioppilas aloittaa opinnot Skotlannin Aberdeenissa.

Lähdettiin sitten koko perheen voimin katsastamaan paikat, niin yliopisto kuin asuntolatkin. Samalla tietty tämä uusi maa meille kolmelle. Han Sebolle tuttu paikka, kerran käyneenä, toistakymmentä vuotta sitten.

Olihan siinä oma rumbansa saada kissa ja kamalasti lihonut koira, hoitopaikkoihin Ilomantsiin. Se, että koirakin pääsi lihomaan, minun syytähän se oli. Myönnetään. Viime ajat meni keskittyessä vain verhoihin, siivoukseen ja yötä päivää uuden ylioppilaan jahtaamiseen. Varmisteltavia asioita oli paljon ja ylioppilasta sattui näkemään hyvällä tuurilla vilauksen yöllä, kun hän palasi reissuiltaan. Jos hyvin kävi, silloin hänellä oli hetki aikaa juttutuokioon. Kyllä on nuoret kiireisiä.

Ei oltu Han Sebon kanssa kiireisiä, kun koira ja kissa haettiin mökiltä hoitopaikkoihin. Siinä me seisottiin tumput suorina mökin pihalla, että mitäs tässä nyt kahdestaan osataan tehdä??? Sitten me vasta neuvottomina seisoimmekin, kun minun ruohonleikkuri sippas ja Han Sebon raivaussaha ei inahtanutkaan. Ei ollut mitään tekemistä!20170715_160651

Mutta johan rupesi olemaan tekemistä, kun Finnairin koneesta Skotlannin maaperälle astuimme. Oli sellaista haipakkaa, että välillä ihan hirvitti. Oltiin näköjään tultu ottamaan kaikki irti näistä kaupungeista, Edinburgh ja Aberdeen.  Vessassa sentään antoivat rauhassa istua. Muuten ei paljon lepohetkiä ollut tarjolla. Liivei kulki omia polkujaan sillä välin, kun muu porukka istahti jossakin kuppilassa. Ja kun kahvikupposet oli tyhjennetty, vei Liivei meidät kierrokselle tutustumiinsa kohteisiin, esitellen toinen toistaan upeampia nähtävyyksiä. Olipa mukava nähdä miten innolla nuoriso ahmi tietoa historiasta ja näistä kahdesta upeasta kaupungista.  Olisinhan minä voinut jäädä lepuuttamaan jalkojani hotelliin, mut en millään voinut jättää väliin yhtäkään kohdetta. Olisi ollut liian tuskallista kuunnella sitä innokasta puhetulvaa, tietämättä mistä puhuvat.20170715_160623

Edinburghin linna oli huikea kokemus. Sieltä jäi erityisesti mieleen sotilaiden koirien hautausmaa. Arvostus, mikä lämmittää mieltä vielä pitkään. Olihan ne maisematkin aivan päätähuimaavia, mutta suurimman vaikutuksen tekivät kuitenkin ihmiset. Miten olivatkin niin ystävällisiä ja huomaavaisia. Jo lentokentällä, passin tarkastuksessa, palvelu oli niin sydämellistä, että vaikutti siltä, kuin  virkailija olisi luullut meitä perhetuttavikseen. Virkailija jutteli meille rennosti kaikenlaista, hymyili koko ajan ja toivotti tervetulleeksi. Olin tottunut vähän toisenlaisiin 20170716_121355virkailijoihin Qatarin, Kiinan ja vähän muidenkin maiden kentillä. Ohikiitävät bussitkin saivat hymyn huulille, ainakin Aberdiinissa. Niissä luki: Sorry, not in service :). En ole ennen nähnyt sitä pahoiteltavan. Ei linjalla! Lyhyesti ja ytimekkäästi riittää muualla.

Kategoria(t): Uncategorized | 2 kommenttia

Lähtölaskenta ylioppilasjuhliin

Meidän LM kirjoitti ylioppilaaksi. Se varmistui tänään, kun tulokset tulivat jostain. Olin kylläkin pistänyt juhlien järjestelyt käyntiin jo ajat sitten, sen verran kova luotto on tyttäreen tällä saralla. Päätin, ettei tällä kertaa kukaan sukulaisista joudu vastuuhommiin juhlien suhteen, riittäisi kun tulisivat vaan paikalle. Se päätös alkoi kuitenkin mennä pahasti pieleen, kun luottoleipomot olivat sulkeneet ovensa heinäkuuksi. Ajattelin, ettei se nyt niin haittaa, äkkiähän pyöräytän muutamat 20170706_133856voileipäkakut itsekin. Samassa huomasin miten kodin sisustus olikin vinksallaan, liian värikästä ja liian rentoa. Verhoiksi oli unohtunut sifonkikankaat, mitkä olin kiskaissut tangoille odottelemaan sopivampia. Helmoihin olin laittanut solmut, kun eihän mulla ollut ehjää ompelukonetta, puhumattakaan ompelutaidosta. ( Myöhemmin sain melko vastaavanlaisen vinkin verhojen laittoon entiseltä koulukaveriltani. Kyllä me Pohjois-Karjalan tytöt keinot keksitään, ei se aina tarvitse olla niin viimesen päälle. Kyllä olinkin mielissäni, että on sitä muitakin yhtä suurpiirteisiä ja näppärästi ajattelevia.) Mutta ei olleet parikymmentä vuotta sitten suurpiirteisiä anoppi, appiukko ja heidän poikansa Han Sebo. Minun ja Han Sebon ensimmäiseen yhteiseen asuntoon kun tapetteja laittoivat. Kyllä minun hermoja koeteltiin, kaikki piti olla just eikä melkein. Vatupassilla mitattiin, että varmasti oli suoraa ja kaikenlaisia laskelmia tehtiin, joista en ymmärtänyt yhtään mitään. Minä kävin ulkona hengittelemässä syvään ison mahani kanssa. Siellä oli nimittäin tuleva ylioppilas viettämässä viimeisiä päiviään. Kannatti vähän itsehillintää harjoittaakin, sillä tuleva ylioppilas sai viimesen päälle hyvät tapetit huoneeseensa, eivätkä ihan vähällä seiniltä irronneetkaan. Toisin oli minun opiskelukämpän tapettien, illalla kun laitoin seinille, niin aamulla olivat lattialla. Ei vissiin tullut luettua sen liisterin käyttöohjetta niin tarkkaan. Kyllä oli haikeaa muuttaa ensimmäisestä yhteisestä kodistamme pois, kun kaikenlaista mukavaa, tapettien laiton lisäksikin, siihen liittyi.

Ajattelin satsata verhoihin ja astelin Sellon Eurokankaaseen. Kangas löytyi kerta laakista ja iskin mitat tiskiin. Myyjä leikkasi näppärästi tarvittavat kankaat. Ja tottakai turvauduin heidän ompelupalveluun, kun sellainen kerran oli. Ensimmäinen vapaa aika meni jonnekin elokuulle ja minä tarvitsin verhot ikkunoihin pikimmiten. No suvussa on niin monta hyvää ompelun taitajaa, että eiköhän sieltä apuja tule. Ajattelin nyt kuitenkin laittaa korteni kekoon ja tehdä esivalmistelut ihan itse: mittaus, silitys, harsiminen, rypytyskangas, helmat…  Ja sitten vaan ommeltavaksi siskolle Ilomantsiin. Kyllähän niihin verhoihin käteni jälki jäi. Olohuoneen kolmen verhon pituudet vaihtelivat

20170706_134149

Vuorovesi korvikset. 

noin 7cm. Mutta noin pienet heitot ei tunnu minun taloudessani missään. Ei niitä sen vuoksi  purkaa tarvinnut. Mukavaa aaltoilevaa tunnelmaa loivat, niin kuin emännän uudet Kalevala, Vuorovesi, korviksetkin. Ikkunan takaa puuttui vaan se meri.

Lähipiirille ilmoitin, että teen nyt itse ne perinteiset voileipäkakut, kun juhlat sattuivat taas tämän lomakuukauden aikana. En kerinnyt silmääni räpäyttää, kun siskoni laittoi tekstiviestin menusta sekä äiti oli varautunut ja laittanut karjalanpiirakat tulemaan. Täytekakut sentään jäivät minun tehtävikseni. Siivous piti tehdä yhdessä teinien kanssa, mutta heitä ei sattunut silloin juuri näkymään. Tähän hätään riensi puhelimen välityksellä yksi niistä siskoistani, se  jolla on taito nähdä pölyhiukkaset etänäkin. Se joka muistaa mitä kohtaa meillä rätti ei ole nähnytkään. Kaijutin päälle ja rätti heilumaan. Kyllä me Laran kanssa ihmeteltiin, että joku on nähnyt pianon allekin! Kaikkein ahkerin avustaja ja hommassa koko ajan mukana ollut, silmä tarkkana seurannut jokaista

20170531_065456.jpg

Mitäs minä sitten tekisin?? Leikataanko nurmikko, täytetäänkö kakku vai laitetaanko ne verhot paikoilleen?

emännän liikettä,oli Lara, sileäkarvainen noutaja. Meidän perheen seuraava ylioppilas!

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti

Minäkö rasittava…

Sain nyt pienellä lisähinnalla sen bisnespaikan lennolle. Kyllähän minä varmasti rasittava matkustaja olin niille parille lentoemännälle ihmetellessäni kaikkea: maisemia, istuinta, älyttömän hyvää ruokaa, palvelua, siistiä ja tilavaa vessaa, kaikkea. Juntiksihan olisivat voineet luulla. Ja teinipoikani oli nimenomaan minua opastanut, että” puhut vaan kun 20170319_095833sinulta kysytään, ettet näytä junttiuttasi.” Minä en tuommoseen alistu, luonnollisuus kunniaan, puhun silloin kun puhumista on. Ei ole tapana ollut tukahduttaa tunteita, tämän on saanut mm.Han Sebo tuntea, niin hyvässä kuin pahassakin :). Vielä kun emännäksi olisi sattunut se yhden matkan, ekonomiluokan ystävällisen emännän, niin matka olisi ollut täydellinen. Hän ojenteli tyynyä ja oikoi peittoa, katsoi silmiin ja hymyili. Palveli kaikkia matkustajia sydämellisesti ja ilolla.  Lämmitti niin mieltä huomaavaisuudellaan.20170530_102620

Ei lämmittänyt mieltä huomaavaisuudellaan Espoon bussissa kuljettaja. Jouduin nimittäin menemään töihin bussilla. Päätin olla avoimin mielin. Ok,ok, uusia kokemuksia, mutta pyöräily on niin verissä, että koko matkan jalat polki, vaikka pyörä  kotona olikin. Kyllä osasi bussikuski säikäyttää. Kolme ulkomaalaista tyttöä pyysi hädissään pysäyttämään, söpersivät jotain että,”Stop,stop” tai sinne päin. Kuski rupesi kiljumaan että:” SIELLÄ ON SE PUNAINEN NAPPULA PYSÄYTTÄMISTÄ VARTEN!!!!” Säikähdin niin, etten heti älynnyt toimia. Tytöt olivat ihan hölmistyneinä, mutta pääsivät onneksi bussista ulos, toisiaan ihmeissään katsellen. Matka jatkui hiljaisuuden vallitessa täpö täydessä bussissamme. Sitten oli minun vuoroni jäädä pois. Älysin painaa punaista nappulaa ja huikata kuskille kiitokset kyydistä. Mutta pakko oli vähän jatkaa:”Muistapas jarrutella noihin mutkiin ja nuo nopeusrajoitukset, ne on tarkoitettu sinunkin noudatettaviksi!” On tullut istuttua nimittäin yhden just kortin saaneen kyydissä ja kyllähän se on minun kokeneempana ihan velvollisuus takapenkiltä neuvoa. Ajattelin antaa arvokkaita neuvojani myös tälle kuljettaja-hemmolle. ”Ja kun olet asiakaspalvelutyön itsellesi valinnut, niin yritäpäs olla vähän ystävällisempi! Pilaat vielä kaikkien suomalaisten maineen äksyilylläsi. Jää kotiin jos olet tuolla tuulella!” Kuski jäi haukkomaan henkeään, kun minä suuntasin työni ääreen. Eihän tästä mitään tule jos kaikki saa rällästää miten sattuu!

Tyttärelläni oli tärkeä meno ja tarjouduin kartanlukijaksi mukaan. Satoi nimittäin vettä ja oli aikamoista ruuhkaa. Kyllä yllätyin, kun otti minut ihan mukisematta mukaan. 20170612_142907Tästä luottamuksesta innostuneena halusin palkita tyttäreni ja olla koko matkan iisisti, neuvojani tyrkyttämättä. Tungin suuhuni pienen pyyhkeen ja aurinkolasien alle laitoin silmälaput. Tehtäväkseni jäi siis vain pidellä puhelinta, mikä toimi navigaattorina. Perille päästiin ennätysajassa ja tyttäreni kiitteli, miten olen edistynyt ja että vielä tässä iässäkin voi päästä eroon ikävistä piirteistä. Kanssani oli kuulemma kerrankin mukava ajella, niin mukava, että ihan halasi matkan päätteeksi.

Ja minä kun luulin, että olen parhaimmillani luonnollisena, mietin kiskoessani pyyhettä suustani.

Kategoria(t): Uncategorized | 4 kommenttia

Kiinalaisittain

Meidän lento, Helsingistä Pekingiin, oli täynnä kiinalaisia, muutama hassu IMG_20151218_091850länsimaalainen oli eksynyt joukkoon. Eräs vanha kiinalaismies oli sellaisessa valkoisessa verkkopaidassa, samanlaisessa kuin Uuno Turhapuro. Se hihaton, vissiin aluspaita, kyllä muistat. Ajattelin, että niitä pidettäisiin vain kotioloissa. Mutta ehkä tämä vanhus halusi kirjaimellisesti kodikkaan olon myös lennolle. Mitä sitä kaunistelemaan, rumat ne vaatteilla koreilee.20170514_113555

Eilen menin yhden metrotunnelin alikulkusiltaa pitkin maidon ostoon. Metro oli juuri tullut ja sieltä vastaani käveli mies kapsäkkiensä kanssa. Katsoi minua ihmeissään. Suu auki jäi kummastelemaan. Ei ollut selvästikään nähnyt tämän näköistä aikaisemmin. Olisiko tämä kalpea väri kummastuttanut vai isokokoisuus tai hame, mikä oli polven alapuolelle. Oli nimittäin helle ja kiinattarien helmat peitti nippa nappa pyllyn. ( Kyllä minä ihmettelin ja samassa kaipasin niin Qatariin. Siellä sentään osattiin  pukeutua.) Huomioni kiinnittyi samaisesta metrosta tulleeseen leveästi hymyilevään, matkalaukkuaan raahaavaan nuoreen naiseen. Kohdallani hän sanoi:”Hello!” Ja minä takaisin:”Hello.” Ja sitten naurettiin yhdessä. Olisiko molempien lausuminen osunut kohdilleen, kun niin nauratti. Kyllä ovat mukavia nämä kiinalaiset, niin aitoja.

Lennolla, käytävän toisella puolella istuva, samaisen kansan mieshenkilö näytti myös luonnollisuutensa. Ilmavaivoja kuulosti olevan. Onneksi se ilmastointisysteemi on niin yksilöä suosiva, että jakaa kaiken ilman koneessa tasapuolisesti kaikille. Muutenhan tuo olisi suututtanut.20170523_123956

Iski hirmuisen helteen yhtäkkiä tänne Pekingiin. Yritin löytää sopivia vaatteita, mutta mikään ei oikein tuntunut hyvältä. Pakotin itseni laittamaan shortsit ja T-paidan, vaikka alastomalta olo niissä tuntuikin. Qatar opetti, että ihmisten ilmoilla pitää olla säädyllisesti pukeutunut. ( Polvet, povi ja olkapäät peitettyinä). Eipä minua näytetty pidettävän minään, paitsi Amerikan suurlähetystön vartijat. He hieraisivat silmiään, kun jouduin ramppaamaan heidän ohitseen monta monituista kertaa. Ihan turvallisuussyistä varmaan kyselivät mikä minuun oli mennyt, kun hiki hatussa viuhdoin menemään. Ostin nimittäin Levikset ja niissä oli pieni vika. Jouduin 20170524_121148ravaamaan kodin ja ostoskeskus Solanan väliä milloin hakemassa kuittia, milloin farkkuja, milloin mitäkin. Sain vaihdettua farkut ja nyt en kulje sinne päinkään moneen päivään. Yritän nyt löytää muita harrastuksia, sillä elokuun alusta alkaen asustelen täällä ihan niinkun tosissani. Aloitin jo sisustamisenkin. Han Sebo oli kääntyä kotiovelta takaisin, kun luuli tulleensa väärään asuntoon. Enkä kerinnyt vielä muuta kuin vaihtaa palaneet lamput uusiin.

Kategoria(t): Uncategorized | 7 kommenttia

Ei toiminut etäsuhde, ihmeteltiin sitä ja vähän muutakin Taiwanilla?

Minä luulin, että reippaasti yli 20-vuotta naimisissa olleena, tekisi ihan hyvää välillä olla etäsuhteessa. Mieleeni tuli ensin vain niitä hyviä puolia. Miten vessan tasolla olevat purnukat pysyisivät järjestyksessä ja matot suorassa. Tiskipöytä tyhjänä astioista ja nukkuisin hyvin, kun vierestä ei kuuluisi kuorsaus eikä satelisi yhtäkkisiä käsien tai jalkojen heilautuksia, milloin naamaan ja milloin minnekin. Eikä likaisia sukkiakaan

20170510_173822

Kävästiin museossa.

tarvitsisi keräillä pitkin asuntoa. No, vessassa hammasharja ja dödö olivat ojennuksessa, matot suht suorassa, sukkia ei näkynyt vaikka kuinka yritti etsiä, muttei se tuntunutkaan niin hyvältä. Ehkä ensimmäiset päivät niistä nautti, mutta sitten olisi jo kaivannut sitä toisenkin jälkeä. Tosin LM ja Liivei pitivät kyllä huolen tiskipöydän astiatilanteesta, mutta nukkuminen ei oikein onnistunut ja olo oli omituinen. Skype-puhelut pätki, eikä toisen puheista saanut selvää moneen päivään. Siinä arvuuteltiin, puolin ja toisin, mitä toinen mahtaa yrittää söpertää. Kyllä rassasi. Kerrottavana olisi ollut tosi hyviä juttuja, joita vain Han Sebo ymmärsi ja piti kerrottavina.     Sain järjestettyä töistä vapaata ja lennon Pekingiin.

Pitkään en kerinnyt Pekingin saasteita haistella, kun tuli lähtö Taiwanille. Han Sebolle pukkasi tärkeää työmatkaa, joten olihan se lähdettävä mukaan. Mielessäni hykertelin, kaksi kärpästä yhdellä iskulla, päästä näkemään Taiwan! Seuraavan viikon nukuin kuin tukki, tutun kuorsauksen säestyksessä. Puhekin meni perille kerta sanomisella. Ei tarvinnut viittä toistoa tai koko jutun uudelleen aloitusta, koska häiriötekijöiden vuoksi jutun alku oli päässyt unohtumaan. Teimme päätöksen, että lopetamme etäsuhteen. (Siitä kerron myöhemmin.)

20170508_083040

Näkymä hotellihuoneesta

Siispä laukkua pakkaamaan ja suunta kohti Taiwania. Taipei oli tosi kaunis ja siisti kaupunki. Vihreyttä ja vehreyttä vaikka muille jakaa. Taksikuskit olivat iloisia ja ystävällisiä. Ihmiset vaikuttivat aidosti sydämellisiltä. Meidän hotellikin oli aika mukava. Mehevät aamiaiset, erinomainen huonepalvelu, kiva hotellin johtaja, palvelualttiit pikkolot sekä se lämpö ja sydämellisyys mikä näistä ihmisistä välittyi. Mutta erikoisin oli kuitenkin meidän kylpyhuoneessa oleva vessanpönttö, merkiltään Panasonic. Enhän minä meinannut siihen aluksi edes istahtaa, kun valoja vilkkui ja hurinaa piti. Mutta hätä ei lue lakia. Pakko se oli sitten kuitenkin. Istuin osoittautuikin oikein mukavaksi. Istuinrenkula oli lämmitetty niin lämpimäksi, että lämpö levittäytyi kaikkialle kehoon. Kokonaisvaltainen rentoutuminen tuli samantien. Huusin Han Sebon tuomaan mulle rillit, kun en nähnyt nappuloiden tekstejä. Aikani niitä tavattua, huusin tuomaan

20170508_144109

Yleisin kulkupeli on skootteri ja niitä on paljon.

sanakirjan.  Han Sebo odotteli malttamattomana syömään lähtöä. Kun en saanut selvää nappuloiden toiminnoista ja vessakin olis pitänyt vetää, piti kailottaa taas apujoukot paikalle. Kyllästyneen oloisena Han Sebo sanoi oven takaa:”Vasemmalla puolella pönttöä on kahva, josta painat alas.” Enhän voinut ymmärtää, että näin hienon kapistuksen voi noin yksinkertaisesti huuhdella.  Normaalit vessapaperitkin sitten löytyivät siinä hötäkässä, jonnekin pöntön uumeniin piilotettuina.   Kyllä minulle hätä tuli, kun pöntön valot sammui ja hurina vaimeni. Soitin samantien huonepalveluun, enhän ollut vielä kerinnyt testata kaikkia toimintoja. Sanoivat minulle, että laite on ylikuumentunut. Näin käy kuulemma usein uusien asiakkaiden intoilun yllättäessä. Nyt piti vaan odottaa ja painaa yhtä nappia kerrallaan.  Testasin nappulaa SPRAY, kun se vaikutti

20170512_094523

Täällä ei taideta jäädä eläkkeelle.

tutuimmalta sanalta. Samantien pöntöstä alkoi suihkuta vettä. Kätevähän tämä olisi vaippaikäisten huusholleissa, niin pienten kuin isojenkin. Ei enää ikäviä kyykistelyjä eikä sitä likaista työtä. En minä niitä muita nappuloita saanut toimimaan. Se föönaus ja hieronta olisi pitänyt kokea, mutta ehkä Han Sebo seuraavalla matkallaan testaa ne ja kertoo kokemukset. Hurjan kosteuden vuoksi käytin istuntojen välissä, istuinrenkulaa, pikkupyykin kuivaukseen. Siihenhän se oli oiva vehje :).

20170508_130016

Tässä monipuolinen WC-istuin.

Kategoria(t): Uncategorized | 2 kommenttia

Paljon enemmän kuin kupillinen kahvia

Osataan sitä Suomessakin olla ystävällisiä ja mukavia. Olin asukkaamme, Tytin (nimi muutettu), kanssa liikenteessä ja poikkesimme kahville. Isossa Omenassa on kahviloita vaikka millä mitalla, mutta Tytillä oli yksi tietty mielessä. Sattui olemaan lounasaika ja väkeä salin täydeltä. Jonotimme ja kun vuoromme tuli, iskin minä tilaukseni tiskiin, salamannopeasti, niin kuin tapoihini kuuluu. ( Ja niin kuin kaikkien oletetaan tekevän!) Tytin valinnan teko kesti pidempään ja koska harvoin pullakahveilla käymme, oli ihan hyvä että tarkkaan miettikin minkä pullan ottaa. Myyjä oli ulkomaalaistaustainen mies. Hän huomasi Tytin valinnan vaikeuden, niin sanoi:”Mieti ihan rauhassa, minä teen tässä samalla yhden cappuccinon. Sano sitten vaan kun olet päättänyt.” Niin saimme kahvimme lisukkeineen ystävällisellä palvelulla ja aurinkoisella hymyllä höystettynä.

Istuimme kahvilassa niin, että näimme kokoajan siihen palvelutiskille. Eräs vanha täti unohti salaattinsa tiskille, tämä mukava tarjoilijamme riensi viemään sitä mummelin peesissä, muutaman juoksuaskeleenkin näytti ottaneen. Niin sydämellisesti katsoi tämän vanhan rouvan silmiin ja ojensi unohtuneen salaatin.  Seuraava asiakas oli odottava äiti, pienen lapsen kanssa. Tarjotin tuli täyteen, oli jos jonkinlaista kuppia,kippoa ja purnukkaa. Niin vaan lähti tämä urhea suomalaisäiti, ison mahansa, rimpuilevan lapsen ja täpötäyden tarjottimen kanssa suuntaamaan pöytäänsä kohti. Tarjoilijamme puuttui tähän akrobatiaakin muistuttavaan suoritukseen jo ennenkuin kukaan mitään älysi. ”Tehän istutte tuolla terassin puolella? Minäpä tuon tämän tarjottimen, menkää vaan edeltä.” Supattelimme Tytin kanssa:” Huipputyyppi, ihana palvelu, näitkö kun hymyili tuolle tädille….” Tulimme niin hyvälle tuulelle tarjoilijan huomaavaisuudesta, että omat murheemme unohtuivat.

Sitten salin puolelle tuli supisuomalainen naishenkilö raivaamaan astioita pöydistä. Sali oli edelleen täynnä ja hulina kova. Tämä pöytien raivaajanainen huusi meidän mukavalle tarjoilijalle:”Omar, tule raivaamaan pöytiä!!” Omar ei kuullut ihan heti, niin pian kuului toinen komennus:”OMAR, TULE RAIVAAMAAN PÖYTIÄ!!!!!!!” Sen jo kuuli Omar ja varmaan City Marketin kassatkin. Omar vastasi iloisesti:”Hetki vaan, teen ensin tämän cappuccinon.”

Minä ja Tytti teimme lähtöä. Kahvit pullineen oli nautittu ja mieli kohentunut huomattavasti. Menin komentajanaisen luo ja kiitin hyvästä palvelusta. Ihmettelin hänelle, miten hyvää palvelua heidän kahvilassaan sai, pöytiin tarjoilua iloisen hymyn kera, se on harvinaista.  ”Ai jaa,”sanoi komentaja. Sitten kävin vielä kiittämässä Omaria. Meidän alakuloinen päivämme muuttui täysin, tätä ystävällistä, palveluhenkistä tarjoilijaa seuratessa. Seuraavana aamuna laitoin ravintolan nettisivujen kautta palautteen. En viitsinyt mainita komentajasta, ettei se veisi huomiota, sillä nyt olimme tärkeän äärellä.

Iltapäivällä oli tullut vastaus koneelleni. ”Kiitos upeasta palautteestasi. On todella ihana lukea tälläista palautetta. Omar tarjoilijamme tuli niin onnelliseksi. Esimerkkinä muille työntekijöille palkitsimme Omarin leffalipuilla. Kiitos vielä ja tervetuloa. Mukavaa kevään odotusta. Yst. terv. ravintolapäällikkö”.

Kategoria(t): Uncategorized | 5 kommenttia