Matkalla Shanghaihin

Työmatkahan tämä minullekin oli. Paitoja otettiin joka päivälle, hikisimmille kaksi. Silitin ne jo Pekingistä lähtiessä, mutta laukussa sen verran ruttaantuivat, että vielä

20180626_094620

Kyllä on tällä miehellä sileä paita.

viimeinen silaus perillä. Nyt oltiin tärkeiden asioiden äärellä. Shanghaissa oli ne aasian tietoliikennemessut, mitkä muu maailma pitää joka vuosi Barcelonassa. En minä näistä niin tiedä, entinen pomoni Anna-Mari, tiesi aina enemmän. Silloin aikoinaan, kun Han Sebo oli niillä Barcelonan messuilla, AM tiesi niistä kaiken ja luuli, että minäkin tiedän. En tiennyt silloin, nyt vähän enemmän. Silloin esitin tietäväni, ei ollut vissiin rohkeutta sanoa totuutta. Nyt on.

Lähdettiin Pekingistä ja eikös meillä sattunut just olemaan Ranskasta joku kylässä, kun olivat tiet sulkeneet. Siinä sitten odottelimme, että suuret herrat pääsevät menemään ensin. Alkoi jo hermo mennä, ainakin meidän kuskilla. Avasi ikkunan ja kysyi pilli suussa olevalta poliisilta ” meneekö vielä pitkään, noilla on kiire lennolla?” osoittaen meihin. ”Sieltä tulee vielä autoja, odottele vaan ihan rauhassa” sanoi poliisi-setä vinoilevaan sävyyn. Eihän sieltä enää ketään tullut ja ihan näkyi miten meidän kuskia sieppas. Ennen kaasupolkimen täräyttämistä pohjaan, huusi vielä ikkunasta:”Hemmetin pönttö, kuurosokean laittaneet liikennepoliisiksi!!!” Ja sitten mentiin, niin että renkaat vinkui. Hykertelin mielessäni, jes tästähän voi tulla ihan mukava reissu!

20180629_102105

Messujen erittäin kriittinen tarkkailija. Nyt syynättiin miesten paitojen sileyttä ja ihmisten huomaavaisuutta sekä ystävällisyyttä. Kiinalaiset nuoret voittivat ylivoimaisesti huomaavaisuudellaan ja ystävällisyydellään.

Hyvin kerittiin. Jos meidän kuskista on kiinni, niin kukaan ei ikinä myöhästy mistään.   Koneessa, kolmen istuttavan penkin täytimme tällä kertaa niin, että minä istuin ikkunapaikalla, Han Sebo keskellä ja afrikkalainen liikemies käytäväpaikalla. Muut näyttivät olevan kiinalaisia ja istuivat kuka missäkin. Kuiskasin Han Sebolle että, kävipäs sinulla tuuri, pääsit noin komean miehen viereen. ”Niin sinullakin” kuiskasi Han Sebo takaisin :). No joo, vaihteeksi vieruskaveri olisi voinut olla vähän ruskettuneempi. Ja vieläpä kun tämä afrikanmies oli niin huomaavainen. Hymyili melkein kokoajan ja kun viereisen käytävän keski-ikäinen rouva kävi vessassa, eikä löytänyt enää paikalleen, ohjasi afrikan herrasmies hänet ystävällisesti ja vähäeleisesti sille.

Lento oli kamalasti myöhässä. Kyllä olis aasian lentoemännillä syytä ottaa oppia Finnairin kolleegoista. Eivät hymyilleet kertaakaan kenellekään. Englanninkielitaito oli surkea, jopa omaani surkeampi. Afrikkalainen, Han Sebo ja minä ei ymmärretty englanninkielisestä kuulutuksesta mitään. Enemmän siitä kiinan, sentään sen Ni Hao! Ja entäs kun olimme jo lähtökiidossa, vessasta tuli kiinalaismies rauhallisesti venytellen, kulkiessaan jäseniään yksitellen niksautellen. Pelotti, että näinköhän se niskanikamansakin tuossa niksauttaa, ei sentään. Emäntä istui turvavöissään ja katsoi miekkosen touhua tympääntyneenä. Tässä tilanteessa Finnairin emäntä tai ainakin minä, olisi istuttanut sen hujopin judo-otteella ja pitänyt sellaisen puhuttelun, ettei jätkä tulis enää ikinä lennolle.

Niillä muutamalla TV-ruudulla, mitkä oli viritetty katosta, pyöri possuelokuva. Kyllä minä ihmettelin, miten tuollaisen ohjelman menivät laittamaan.  Kone oli täynnä, mutta lapsia vain kaksi ja nekin sylivauvoja. Olisivat laittaneet eduskunnan kyselytunnin, niin edes yksi matkustaja olisi ollut tyytyväinen.

Sitten aloimmekin jo pikkuhiljaa laskeutumisen kohti Shanghaita, kun jostain alkoi tulla tupakansavua. Afrikkalaisen kanssa laitoimme peukalo-etusormiotteella nenät tukkoon ja katsottiin kone läpi, kuka se sauhuttelija oli. Kun kukaan ei näyttänyt käryyttelevän, arveli Han Sebo lentäjän vetävän hermosavut ennen laskeutumista.

20180628_190438

Kaupunkikuvaa auton ikkunasta käsin

20180628_120053

Oriental Pearl tower

Sitten afrikkalainen alkoi hermoilla ihan silminnähden. Räpläsi lentolippujaan, katsoi kelloaan, lippujaan, emäntään, meihin. Kuiskasin Han Sebolle, että sillä on kiire jatkolennolle. Ja kun merkkivalot sammuivat, pinkaisi afrikanmies etsimään laukkuaan ylähyllyltä, kiinalaismatkustajien tukkiessa käytävän. Nyt oli pakko puuttua asiaan. ”Duiputsii, duiputsii!!! TA HEN MANG!!!! (Anteeksi,anteeksi, hän hyvin kiire.) Kiljuin minä. Vessasta paluumatkalla eksynyt rouva ymmärsi aksenttini ja oli heti juonessa mukana. Rivakasti raivasi käytävää maanmiehistään ja niin pääsi afrikanmies ensimmäisten joukossa ulos koneesta. Ei kuitenkaan auttanut meidän ripeä toiminta. Lentokenttäbussissa seisoimme vierekkäin, mattimyöhänen ja minä, kuitenkin niin, kuin emme olisi ikinä toisiamme nähneetkään.

Telepatia näytti toimivan paluulennolla. En tiedä kerkisivätkö aasian lentohenkilökunnalle näyttää Finnairin opetusvideoita vai mitä liene tapahtuneen, mutta paluulennon emännät olivat oikein sydämellisiä ja ihania. Siitä tuli niin hyvä mieli, että hymyilin koko matkan. Oli mukava nähdä taas muutama, joilla oli ammatinvalinta osunut kohdilleen.

 

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Eikös se niin ollut, että tekevälle sattuu…

 

Nyt me sitten muutimme Espoossa, paikasta A paikkaan B. Kyllähän siinä hommaa oli, siirtää kaikki liian isosta omakotitalosta kerrostaloasuntoon. Kamala homma, muttei näköjään mahdoton. Tavaroiden siirtoon aikaa oli vaan pari päivää, sillä Han Sebo oli Suomessa vain sen ajan, että saimme kaikki painavat muutettua yhdessä. Pesukoneen siirtoon avuksi saimme Arin, jonka apu olikin korvaamaton. Kylläpä hän olikin näppärä sen vempaimen kanssa. Veljeksiltä homma sujui saumattomasti :).

20180621_190741 (2)

Tässä ei mene meidän muuttokuorma.

Meidän perheessä joidenkin muuttopuuhat eivät sujuneet yhtä rivakasti kuin joidenkin toisten. Siinä mietittiin tarkkaan mistä kohtaa kannatti tarttua kiinni ja millä otteella. Millä nostotekniikalla ja mihin kohtaan rasitus kropassa eniten osuu. Siellä näitä mietittäisiin vieläkin, ellen olisi tarttunut rivakasti hommiin.  Siinä meni sohvaa, kirjahyllyä ja muuta huonekalua todella vauhdikkaasti, kun pari muuta perheemme muuttomiestä testaili otteitaan.

Siinä sivussa nuorisolle olisi pitänyt selvittää, miksi mitäkin piti tehdä. Miksi muutetaan? Miksi kannetaan? Miksi ei ole muuttofirmaa? Miksi kiire? Miksi näin paljon tavaraa? Miksi nämäkin viedään? Miksi näitä on ostettu? Miksi tämä on näin iso? yms…  Ihmettelin itsekseni, että eikös se kyselyikä ole ohitettu jo ajat sitten. Ei näköjään. En muista pystyinkö hillitsemään itseni. Ehkä pystyin, koska tarvitsin tätä porukkaa vielä loppumuutossakin.

20180609_132325

Nuorisoa virittäytymässä työntouhuun. Toistakin tarvitsin vielä niin paljon, etten riskeerannut kuvanotolla.

Pihamaan kunnostuksessakin oli aikamoinen homma, nurmikko oli päässyt kasvamaan yli polven, eikä kastelukaan ollut tullut mieleen, vaikka siitä tuli joskus muistutettua. Nyt sitten urakalla pistettiin pihaa kuntoon. Kastelua kolmesti päivässä ja rivakkaa haravointia. Siitä se näytti taas lähtevän kasvuun ja alkoi pikku hiljaa muistuttaa nurmikkoa.

Sitten multa jämähti selkä (olisikohan sittenkin pitänyt miettiä niitä nostoasentoja). Korvatulehduksen lisäksi vielä tämäkin riesa. Päätin pyöräillä lääkärin kautta pihamaan kasteluun. ”Pitäisi saada niin selkä kuin korvakin lentokuntoon” valittelin minä. Seuraava lento olisi jo muutaman päivän kuluttua. Reppu puolillaan troppeja poljin kohti kunnostuskohdetta, kunnes pyörästä tippui ketjut. Siinä Sellon kulmilla yritin saada niitä takaisin, sateen aloitellessa säestystään. Siihen jäi pyörä ja loppui kiire. Tämän päivän kastelun hoiti taivas. Kiitos siitä! Ja vielä kun Prisman kassaneiti sattui tosi mukava, niin kyllä oli päivä pelastettu. Meinasin ihan avautua hänelle, miten en kuule toisella korvalla, ristiselkä reistailee, nurmikko on palanut karrelle, tavarat ei mahdu uuteen asuntoon,

20180610_105647

Mutta luumuja tulee ja paljon…

aviomiehelle tuli ryppyiltyä, kissan kanssa menee hermot, pyörä hajosi yms… Mutta sanoinkin vain, ”oletpas ihana, oikein sopiva asiakaspalveluun. Niin ystävällinen ja iloinen”. Hän kiitti ja jatkoi työtään vieläkin iloisemmalla otteella. Ja samassa kännykkääni kilahti viesti:” Tulen hakemaan sinut, ettet kastu.” On ne mukavia nuo lapset 🙂

Ylivoimaisesti suurimman homman tässä muutossa tekivät isä ja Jukkis. Iso kiitos heille! Omasta mielestään näyttävät olevan n.25-vuotiaita, huippukuntoisia heppuja. Jos lääkäriltä kysytään, niin ihan eri mieltähän se olisi näistä molemmista. Mutta se on jännä, miten kaikkein avuliaimpia ovat just ne, joilla on kaikenlaista omassa elämässään. Muutama ystäväni tekee hyväntekeväisyystyötä vapaa-ajallaan, vaikka kotona käydään läpi erittäin vaikeita vaiheita esim.saattohoitoa.

Pitääpä itsekin terästäytyä tällä auttamislinjalla.

Hei mutta nyt lomailen viimeisiä viikkoja Kiinassa. Nyt Pekingissä, ensi viikolla Shanghaissa ja seuraavasta ei vielä tiedä :).

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Lähtölaskenta on alkanut

20180525_110601Meidän piti seuraavaksi suunnata Ilomantsiin pitämään kehitysvammaisten lomanviettopaikkaa kera kotieläinten. Aina kun suljin silmäni, näin itseni käyskentelemässä vihreillä niityillä keskellä lammaslaumaa sekä kotkottavia kanoja tipuineen. Lomalaisten heräillessä, aamukahvit olisi nautittu kaikessa rauhassa luonnonhelmassa. Siitä sitten  suunnattu lammenrantaan ongelle, kukkaisniitylle kirmailemaan ja muiden aktiviteettien pariin. Makkaranpaistot nuotiolla, lettukestit, luontoretket ja -patikoinnit sekä uimiset ja taidepläjäykset olisivat järjestyneet tuosta noin vaan. Suunnitelmassa oli kaikki muut suht kohdillaan, asiakkaat vaan puuttui. Eikä heitä laskelmien mukaan olisi mitenkään niin montaa saanut, että tämä toiminta olisi kannattanut. Ei, vaikka meinasin raahata heitä Espoostakin. Ei, vaikka muutama minua viisaampikin laskelmia teki. Se jäi sit siihen. En suunnannut Ilomantsiin.20180525_110916

Nyt on kuitenkin Pekingin koti suht hyvin paketissa ja matkalaukut odottamassa lähtijöitä. Suomen päässä koti odottaa tyhjennystä ja muuttamista kerrostaloasuntoon. Kun kerran muutetaan, niin muutetaan sitten kunnolla. Ei tässä mitään stressiä ole, ulkona valtoimenaan loistavat ruusut näyttivät vaan levinneen vyöllenikin.

Se tässä vähän harmittaa, kun on tottunut reissaamaan ja oppinut tykkäämään lähdöistä. Siitä kutkuttavasta tunteesta ja odotuksesta päästä menemään. Pitää yrittää ottaa se ilo irti nyt sitten töihin lähdöistä ja sieltä pois tuloista.20180525_110609

Tämä, tämän kertainen Pekingistä lähtö on nyt toiseksi viimeinen. Sen kunniaksi tarjoan Han Sebolle illalliseksi sisäfileetä. Kävin hakemassa fileen Shindlerin lihakaupasta ja loppumatka piti tulla juosten, sillä tykätään kypsyysasteesta well done ja medium+ kieppeillä. Liha oli repussa paahtunut jo melkein well done plussaksi.

Sitä ihmettelin hississä ja kaupasta tullessani, että miten suomalaisen vastasyntyneen kokoiset lapset täällä jo kävelee, puhuu ja tuntee numerot. Tämmöinen alle 50cm:n taapero toimi hississä napin painajana. Me matkustajat sanoimme kerroksemme ja tämä napero painoi nappia. Mihin ei yltänyt, mummi nosti. Kyllä oli kätevää, ei tarvinnut itse liata näppejään. Pitääkin tehdä ehdotus, että joku näistä lapsukaisista olisi vakituisesti hississä. Toinen mistä meinasin tehdä aloitteen, on Suomen päässä. Lenkillä20180525_110813 törmäsimme puistopartureihin ja puistotanssijiin. M oli ihmeissään mikä mulle tuli, kun niin riehaannuin kuvia ottamaan. Heidän pihapiirissään nämä ovat ihan tavallista. Niin ovat kohta meidänkin, Suomessa. Nyt kun muutamme kerrostaloon, heti ensitöikseni laitan pihalle tanssit pystyyn. Miten mukavasti siinä samalla tutustuu naapureihin ja saa myös kuntoilua. Han Sebon ja Liivein kanssa pikku hiljaa aloittelemme, niin eiköhän siinä muutkin ala lämmetä :). Kesäaikaan tuo parturointikin on loistava idea. Varsinkin jos on sattunut jäämään ilman kesätyöpaikkaa tai on 20180525_110744työttömänä tai vaikka eläkkeellä, tässä oiva lisätienesti mahdollisuus. Tärkeintä on yritteliäisyys ja innostuneisuus, ei niinkään lopputulos. Jos tästä sitten vuoden yrittäjätitteli mulle napsahtaa, niin en minä kunniaa itselleni ota. Kyllä se on tämä Kiina ollut se ispriaation lähde.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kyllä nyt on kaunista

20180516_121433Meillä on nyt joka paikka täynnä ruusuja. Aivan älyttömän ihanaa. Ei niin hirveesti haitannut, vaikkei äitienpäivänä ruusupuska iloisesti yllättänytkään aamiaispöydässä. Kipaisin siitä pihalle, niin jo vain oli ruusua, joka tienpientareella, talonedustalla, portin pielessä ja ovensuussa. Tuoksukin oli niin huumaava. Tämä on ihanaa, niin kaunista!  On niin mukavaa, että tässä kaupungissa on silmäniloa naisillekin. Miehillehän tämän ilon järjestää kiinattaret mini, minihameissaan.
20180516_121445

Eipä silti, olimme mekin aikamoinen nähtävyys Tianjinissa. Eivät vissiin ole hirveesti tottuneet länsimaisiin, ainakaan seitsemään naiseen kerrallaan. Yrittivät salaa kuvata, sillä samalla tyylillä kuin minä Pekingissä, muka muuta kohdetta zoomaillen… Kylläpäs sen huomasikin selvästi :). Kaupunkikierroksen teimme hevosvaunuajelun merkeissä. Hyvin nähtiin kaupunkia ystävällisten hevosten kuin kuljettajienkin toimesta. Leppoisasti ja hyväntuulisesti ottivat meidät vastaan. Ei olla Pekingissä totuttu tälläiseen kohteluun. Ja entäs ne vaunujen perässä pyöräilijät. Ainakin yksi, ellei useampikin mies pyöräili perässämme jutellen kaikenlaista mukavaa ihan englanniksi, kuten Hello! Tähän ei törmää Pekingissä!  Ja kun kysyimme yhtä miekkosta ottamaan meistä ryhmäkuvan, niin räpsi ensin omalla kännykällään toistasataa otosta ja sitten meille sen yhden 20180515_140334muistoksi.

Pukeutumiskoodina meillä oli Marimekon pallokuosi. En ymmärrä miten mulla ei sitä ollut!!! Kaikenlaista siellä kaapissa oli, mut ei sitä. Enkä oikein sen takia voinut perua reissuakaan. Kyllä harmitti. No, korjasin asian ja kävin jälkikäteen ostamassa sen itselleni. Eihän se siihen reissuun enää auttanut, mutta jollainlailla kuitenkin helpotti. Han Sebo ei ymmärtänyt pointtiani, mutta pääasia että minä ymmärsin.20180515_124047

Oli muuten Tianjinissa ystävällinen liikennekulttuuri. Pystyi huoletta kävelemään punaisia päin jäämättä minkään vempaimen alle. Eivät edes töötänneet. Miten mukavia :). Eikä ollut kadut täynnä kaupunkipyöriä eikä ihmisiä, niinkuin meillä Pekingissä. Vaikkei ihan pikku kylä ollut tämäkään Tijanjin. Olihan sinne ahdettu reilut 14 722 100 asukasta. Missähän olivat, kun kaupungilla heitä oli vaan muutama.

Kyllä minä tuonne uudestaankin lähtisin, nyt olis se pallopaitakin.

Kategoria(t): Uncategorized | 4 kommenttia

Pekingin pelit

20180512_141531No on tässä ollut hokey nightiä, Tianjinin reissua, muotinäytöstä, saasteista ilmaa, vähän kirkkaampaa, lämmintä ja jos jonkinlaista.

Tuosta hokey nightistä mulla on vähän syyllinen olo. Hävittiin Kanadalle 6-2, ei sentään 6-0. Eka erässä oltiin johdossa, ehkä siks kun Kanadan iki-ihana Mike istui jäähyllä. Meidän pojathan rokotti heti ja mentiin johtoon. Ja kun Mike sattuu olemaan tosi hyvä tyyppi, harmitti hänen puolestaan niin paljon, että toivoin hiljaa mielessäni Kanadalle menestystä. En ihan niin rutkasti, kun sitä sitten rupesi tulemaan, vähempikin olisi riittänyt. Eikä auttanut vaikka kuinka yritin peruuttaa toivetta.

20180512_140010

Suomen Leo ja Kanadan Mike

Meillä oli kyllä hyvät kannustusjoukot. Ääntä lähti riittävästi ja tunnelma oli katossa alusta loppuun asti. Onneksi löysin Suomi-hattuni. Ihmettelin miten se oli joutunut vaatekaappiin, lakanapinon alle, mutta ehkä Han Sebolla oli näppinsä pelissä, sillä en ole ihan parhaimmillani siinä. Kuitenkin, kun kerran herrasväki T oli löytänyt päihinsä peruukit, kaivelin minäkin laukkuni pohjalta Suomi-hatun. Rouva T sanoikin, että hoidetaan nyt tämä oma osuutemme kunnolla. Ja kyllä me hoidimmekin :).

Oli niin mukava, kun kukaan ei ollut sivistyneesti taputuslinjalla, vaan annettiin tulla tuutin täydeltä. Onneksi Han Sebo oli pelaamassa tai ainakin siellä päin, niin ei hänenkään tarvinnut kärsiä minun elämöinnistäni. Han Sebo on enemmän pelimiehiä kuin kannattajakaartia. Tyypillinen espoolainen ”sivistynyt” kannustaja. Taputtaa kun tulee maali ja se on siinä. Mitä tuosta nyt sen suurempaa meteliä nostamaan. Nyt oli kyllä aihetta meteliin, Suomen joukkue pelasi niin hyvin. Jotenkin vaan Kanada teki kuitenkin ne maalit…20180512_160744

Mike on siis Han Sebon hyvä, erittäin hyvä ystävä. Pelikaveri, kannustaja, tsemppari, kuuntelija,  ja vaikka mitä. Mike jakeli ennen peliä Kanadan lippuja ja minäkin olin jo ottamassa omaani, mutta meidän porukat nosti siitä sellaisen mekkalan, etten uskaltanut. Saan nyt kuitenkin Han Sebon välityksellä sen Kanadan lipun, mutta sillä ehdolla, että annan vaihdossa omani. Kyllä yksi Suomen lippu näin hyvään tarkoitukseen aina irtoaa. Olisi pitänyt saada se vaan jo heti peli-illan jälkeen Kanadan kannustusjoukoille, sillä toiset Suomen leijonat rökitti ystävämme Kanadan hurjin lukemin. Se ei sentään harmittanut.20180512_16015320180512_151502

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Joitakin uudistuksia

coverphoto

Kuva ei liity millään tavalla juttuun.

Piti käydä Espoossa, että oppi käyttämään Pekingin vessapaperiautomaattia. Ensitöikseni koti-Suomessa avasin television ja sieltä ampaisi silmille se sama vessapaperiautomaatti, mikä on meidän marketin vessassa. En ole vielä saanut sitä toimimaan, joten on pitänyt turvautua omiin papereihin. Kiinalaisille se kyllä sylkee paperia minkä kerkiää, ei minulle. Olen työntänyt masiinaan seteliä, kolikkoa ja vaikka mitä, mutta papereita ei vaan tipu. Suomen televisio selvitti minulle, miten kätevästi kasvojen tunnistimella varustettu vessapaperiautomaatti annostelee kullekin oikean määrän paperia. Miten tuota en nyt älynnyt?? Katse vaan laitteeseen, niin pari siivua paperia rullaa kädelle. Se ei minulle selvinnyt, saako ykköselle ja kakkoselle eri määrän paperia, eikä se ihan selvinnyt siitä automaatin kyljestäkään. Sitäkin jäin miettimään, että tunnistaako sen tosiaan naamasta kumpi hätä on??

Olivat myös viikon Suomen visiitin aikana keksineet lisää tunnistuslaitteita lentokentälle. Saapumisilmoitus- lippulappusten ja kasvojen kuvausten lisäksi oli tullut parit sormenjälkitunnistuspisteet. Kyllä oli tarkkaa puuhaa. Edessäni oleva pariskunta sai ohjeet kotikielellään espanjalla, minun laite taisi puhua englantia ja viereinen kiinalaisnainen sai ohjeet kiinaksi. Kun vielä olan takana neuvoja antoi Han Sebo, niin minulle kuin kiinalaisrouvallekin, milloin suomeksi milloin kiinaksi, olimme kaikki ihan sekaisin. Loppujen lopuksi kone kuitenkin sylkäisi onnistuneet otoksemme ja matka jatkui seuraavalle tunnistuspisteelle.

Entäs sitten, kun vielä lähi-ravintolassa olivat menneet ruokalistat laittamaan tabletille. Ihan älytöntä! Minulle paperiversio tai en syö ollenkaan. Ei auttanut, niitä ei enää löytynyt. Onneksi mukana oli pari nuorempaa, joiden kärsivällisyys riitti näpertelemään tuon sähköisen vempaimen parissa. En minä nälkään kuole, kyllä aina joku sen verran jeesaa. Vaikka toisaalta, ehkä olisikin parempi olla tilaamatta, eipähän tarvitsisi juosta vessassa miettimässä miten mikäkin laite toimii.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Jo olikin aika taas lähteä…

Hitsi että tuli kiire tämän lennon kanssa. Oli nimittäin muutama muukin lähdössä IMG_20151218_091850Pekingistä reisuun. Lomaa pukkasi… Nyt jonotettiin joka paikkaan, ja pitkään. Oli vielä ihan pakko keritä ottamaan huikopalaa, ennen koneeseen nousua. Istuttiin Pizza Huttiin ja sanottiin, että nyt on kiire, tekasepas äkkiä meille pitsat. Vetäistiin seisaaltaan se toinen ja toinen otettiin mukaan. Ja eikun hirveellä juoksulla portille ja suoraan koneeseen. Hitsi kun hikeä pukkasi ja hengästytti niin, että vierustoverini, 10-vuotias poika, kaiveli repustaan jo ensiapuopasta. Kyllä mulla kävi säkä, pääsin istumaan kiinalaisen juniorijoukkueen keskella. Toisin oli Han Sebon laita, viereen istahti ruotsalainen 25-vuotias blondi. Sentään käytävä oli välissä :).

Aluksi ajattelin, ettei tästä tule nyt kyllä mitään. Minun tehtäväkö se taas on ojentaa ja neuvoa nenän kaivamisissa, aivasteluissa, yms. Poika kavereineen oli niin ystävällinen ja huomaavainen, ettei yhdet räkäpärskeet kämmenessä haitanneet mitään. Kohtelias vierustoverini, siis tämä n.10-v poika, tökkäsi minua ja sanoi hyvällä englannilla:”Kuule, tuolla minun kaverilla, sinun takana on aika ahdasta, voisitko nostaa sen selkänojasi ylös, please.” Vähän aikaa nikottelin sitä, kun pieni kiinalaispoika puhui täydellistä englantia, oli niin kohtelias, auttoi ystäväänsä ja uskalsi herättää minut. Katsoin takana olevaa kaveria ja sanoin, että kallista sinäkin penkkiäsi, niin mahdut. No minun englanti ei näyttänyt olevan niin täydellistä, koska pojat kyselivät H-moilasen näköisenä: Do you speak english? DO YOU SPEAK ENGLISH??? No joo, joo, sitähän minäkin puhun. En tiedä mitä meni jakeluun, mutta minä jatkoin hikipisaroitteni kuivaamista ajatuksen voimalla, kun paketti nenäliinoja ei siihen riittänyt. Olin kyllä hyvilläni, ettei lähelläni istunut ikäistäni mukavaa mieshenkilöä. (Han Sebokin istui ihan muualla.)20180409_142611

Kiinalaislentoemäntä kulki vesipullon kanssa ja olihan sitä otettava. Tökkäsin vierustoveriani ja kysyin:”Ni yao sue ma?”(otatko sitä sinäkin vettä?) Poika säikähti ja jäi tuijottamaan minua suu auki. Taisi luulla, että ymmärsin heidän vitsailut minun hikoilemisesta. Ei ottanut vettä, mutta nyt vasta ystävällinen mulle olikin.

Seuraava lento oli varattu Liivein ylioppilasjuhliin. Nyt jäi kyllä kakut syömättä ja juhlat juhlimatta. Viimeinen kirjoituspäivä kun valkeni, makasi tämä ABI-poika Jorvin sairaalan leikkauspöydällä. Umpisuoli sanoi sopimuksensa irti juuri tänä tärkeänä päivänä. Eipä siinä mitään, poika tuli kuntoon ja matematiikka odottaa kirjoittajaansa syksyllä. Juhlia tiedossa siis syystalvella.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kevätkausi opena

Sain unelmapestin tuossa joulun jälkeen. Pääsin Pekingin Suomi-kouluun opettajaksi. Olin syyskauden apuopettajana ja nyt koitti opettajan hommat. Seitsemän mukavaa pojanviikaria, iältään 7-9 vuotiaita. Kaikilla oli paljon asiaa ja aina ne piti kertoa yhtä aikaa. Tärkeää ryhmässä kuulosti olevan myös puhua kokoajan ja kovaa. Jonossa oli hankala pysyä, vaikka sitä harjoiteltiin melkein koko syyskausi. Iltaisin mietin, miten armeijassa pojat saadaan pysymään jonossa?? Ja miten heidät saadaan olemaan niin, etteivät puhu siinä kokoajan??? Miten minä en onnistunut? Kyllä niillä armeijan

20180427_120922

Tämä naruhyppelysessio ei ole meidän koululta, vaan jonkun viraston pihalta.

pojillakin on varmasti asiaa toisilleen…. Kyllähän minäkin joskus olin tiukka ja vakuuttava. Ja meinasihan tuo äänikin joskus singahtaa falsettiin, ei kuitenkaan ihan. Ei edes silloin, kun roskis oli jätetty vessan automaattihanan alle ja vesi lainehti. Kyllähän minä puhuttelun pidin ja vihainen olin, mutta omasta mielestä melko mallikkaasti sen kuitenkin hoidin.  Sitä ei tapahtunut enää toiste! Kirjastokäynneillä homma lähti joskus ihan käsistä. Eikös se kirjasto ollutkin se paikka missä ollaan hiljaa ja puhutaan kuiskaten… Meillä sitä siellä vasta innostuttiin :). Hirveetä juoksua ja hippasta, sohvilla löhöilyä, tuoleilla pyörimista, niin että pyörityksessä ollut käveli pitkin hyllyjä.  Joka kerta taisin jonkun unohtaa sinne. Luokassa sitten vasta älysin, että yksi puuttui. Hirmuisella vauhdilla hakemaan. Sinne oli unohtunut joku kaikessa rauhassa lukemaan kirjaansa. Mutta voisinkohan sanoa, että kirjastokäynnit sujuivat kyllä kerta kerran jälkeen paremmin… ( Ehkä voisin.)

20180427_120901

Lounastauolla naruhyppelyä. Koskahan tätä nähdään Suomessa??

Ulkoilut olivat parasta, niin lapsille kuin minullekin. Hikikarpaloni kuivuivat edes hetkeksi tuulessa. Pojilla oli hauskaa kiipeilyteline-hippasten, keinujen ja kirkonrottien parissa.

Tästä porukasta löytyi niin taiteilijaa, lukijatyyppiä, tulkkaajaa, pelimiestä, kielimiestä, ompelijaa, kankaanpainajaa, huippuhyvän käsialan omaavaa ja vaikka mitä.  Kyllä oli pojista moneksi. Mitä keskittymiskykyä ja taiteellisuutta, kielitaidoista puhumattakaan. Puhekieli vaihtui sujuvasti ainakin neljän eri kielen välillä. Kyllä on eräillä taito hyppysissä.

Luokkaamme tuli uusi oppilas, ihana, kiltti, kuulias pikku-poika. Ensimmäisenä päivänään häntä vähän jännitti, eikä mikään ihme. Jos minut olisi 7-vuotiaana tyrkätty Kiinassa kouluun, missä en tunne ketään, olisin juossut karkuun. Tämä nuorimies riisui päällysvaatteensa, oikoi puseron, laittoi hiukset ojennukseen ja tuli istumaan paikoilleen. Sydämeni sulaa vieläkin, kun muistan tuon hetken. Mitä reippautta! Kyllä porukoilla riitti ihmettelemistä.  Tuumivat mikä on miehiään tämä poika, kun tottelee kertalaakista opettajan pienintäkin pyyntöä! Siinä oli muutamilla pasmat ihan sekaisin. Ja mikä parasta, sanoivatkin sen vielä :).

Itselleni lauantai, koulupäivä, oli se viikon kohokohta. Kaikkine hulinoineen, hikipisaroineen. Oli nimittäin niitäkin päiviä, kun porukka keskittyi opiskeluun. Kynät sauhusivat ja lukemista harjoiteltiin kuin Seitsemässä veljeksessä konsanaan. Tai kun kävi ilmi, että pitäisi ommella, niin pari poikaa pomppasi ilmaan:”Ihanaa, saadaanko ommella!!!” Voi että minä kaipaan heitä jo nyt! 🙂

 

 

Kategoria(t): Uncategorized | 4 kommenttia

Ilmanlaatu

Vanha luokkakaverini otti yhteyttä, että kertoisinko hänen oppilailleen Pekingin ilmanlaadusta. Ihan vaan vapaamuotoisesti, miten ilmansaasteet vaikuttavat elämääni täällä, vai vaikuttavatko ollenkaan. No, minähän kerroin ja muutaman kuvankin otin maskit naamallaan kulkevista ihmisistä. Unohdin täysin, että meillähän hurisee myös joka huoneessa ilmanpuhdistaja. Mieleen välähtivät vaan maskit naamallaan kulkevat. Eikä heihinkään enää kiinnitä  mitään huomiota, paitsi jos on jokin erikoismaski. 20180419_131440Burberryn- tai unikkokuosin maskeissa katseeni kyllä viivähtää hiukan kauemmin. Myös pitsimaskien kohdalla aina mietin, ovatkohan itse väsänneet. Tai jos on paljon lisähärpäkkeitä roikkumassa tai piuhoja.  Muuten jos jotain mietin, niin sitä että onpa fiksua väkeä, että huolehtivat terveydestään. Melkein sama kuin Suomessa 40 asteen pakkasella, jos joku  kulkee ilman pipoa, miettisin että no huh,huh!

Aamuhan täällä lähtee käyntiin kännykän ilmanlaatumittaria katsomalla. Siitä selviää millä tyylillä lähdetään ulos, niinkuin olen aikaisemminkin kertonut. Maskilla vai ilman, autolla vai kävellen, lähelle vai kauas… Mittaria tulee seurattua pitkin päivää. Helsingin ilmanlaatuasteikko on 0 – 50, Pekingin asteikko on 0 – 500. Ilman maskia kulkiessa minulle oireina tulee päänsärkyä, kurkkukipua ja joskus huonovointisuutta. Kyllä sitä miellummin maskin laittaa, kuin ottaa noita sivuvaikutuksia.20180419_144002

Nyt kun oikein seurasin sillä silmällä, niin näytti siltä, että näitä valkoisia 3M maskeja, joita Suomessa rakennustyömailla käytetään, näkyy katukuvassa paljon. Ehkä eniten?? Se onkin tukeva, eikä falskaa mistään. Kiinnitys on kuminauhavirityksellä pään taakse. Sitten on pehmeämpi versio, missä kiinnitys on kuminauhoilla korvien taakse. Kuminauhoja ei kannata laittaa kovin tiukalle, vaarana on hörökorvat. Sitten on myös paljon eri värisiä maskeja. Nyt tarkkaillessa näkyi valkoisten lisäksi mustia, harmaita, beessi, kuviollinen, kirjava, vaalean punainen, vaalea oranssi ja supermies sekä sairaalamaskit.20180419_125933

Meidän rouvista, K oli nähnyt muotinäytöksessä malleilla myös tyylikkäitä maskeja naamallaan. Hyvähän se on, että on asuun sopiva maski. Ihan niinkuin huulipuna, kampaus, kengät tai laukku.

Minä haluaisin vielä ainakin mustan, se hoikentaisi, eikä likakaan näkyisi. Ja just kun tässä alkaa saada asukokonaisuudet kohdilleen, tuleekin lähtö Suomeen. Kaapit pullollaan erilaisia maskeja, eikä mitään käyttöä näille siellä. No, voisinpa sanoa ettei paljon harmita :).20180419_130940

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kovaa vauhtia kohti kesää…

WP_20180329_10_54_21_Pro

Magnolia

Nyt ei ole teipatut kukat, aitoja ovat…

WP_20180329_10_54_13_Pro

20180410_113828

Kirsikkapuu

20180410_123129

 

20180410_12320920180409_143519

 

20180409_143514

 

20180409_170732

20180409_142611

Magnolia

 

20180409_142642

Niin tämäkin…

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi