Minäkö rasittava…

Sain nyt pienellä lisähinnalla sen bisnespaikan lennolle. Kyllähän minä varmasti rasittava matkustaja olin niille parille lentoemännälle ihmetellessäni kaikkea: maisemia, istuinta, älyttömän hyvää ruokaa, palvelua, siistiä ja tilavaa vessaa, kaikkea. Juntiksihan olisivat voineet luulla. Ja teinipoikani oli nimenomaan minua opastanut, että” puhut vaan kun 20170319_095833sinulta kysytään, ettet näytä junttiuttasi.” Minä en tuommoseen alistu, luonnollisuus kunniaan, puhun silloin kun puhumista on. Ei ole tapana ollut tukahduttaa tunteita, tämän on saanut mm.Han Sebo tuntea, niin hyvässä kuin pahassakin :). Vielä kun emännäksi olisi sattunut se yhden matkan, ekonomiluokan ystävällisen emännän, niin matka olisi ollut täydellinen. Hän ojenteli tyynyä ja oikoi peittoa, katsoi silmiin ja hymyili. Palveli kaikkia matkustajia sydämellisesti ja ilolla.  Lämmitti niin mieltä huomaavaisuudellaan.20170530_102620

Ei lämmittänyt mieltä huomaavaisuudellaan Espoon bussissa kuljettaja. Jouduin nimittäin menemään töihin bussilla. Päätin olla avoimin mielin. Ok,ok, uusia kokemuksia, mutta pyöräily on niin verissä, että koko matkan jalat polki, vaikka pyörä  kotona olikin. Kyllä osasi bussikuski säikäyttää. Kolme ulkomaalaista tyttöä pyysi hädissään pysäyttämään, söpersivät jotain että,”Stop,stop” tai sinne päin. Kuski rupesi kiljumaan että:” SIELLÄ ON SE PUNAINEN NAPPULA PYSÄYTTÄMISTÄ VARTEN!!!!” Säikähdin niin, etten heti älynnyt toimia. Tytöt olivat ihan hölmistyneinä, mutta pääsivät onneksi bussista ulos, toisiaan ihmeissään katsellen. Matka jatkui hiljaisuuden vallitessa täpö täydessä bussissamme. Sitten oli minun vuoroni jäädä pois. Älysin painaa punaista nappulaa ja huikata kuskille kiitokset kyydistä. Mutta pakko oli vähän jatkaa:”Muistapas jarrutella noihin mutkiin ja nuo nopeusrajoitukset, ne on tarkoitettu sinunkin noudatettaviksi!” On tullut istuttua nimittäin yhden just kortin saaneen kyydissä ja kyllähän se on minun kokeneempana ihan velvollisuus takapenkiltä neuvoa. Ajattelin antaa arvokkaita neuvojani myös tälle kuljettaja-hemmolle. ”Ja kun olet asiakaspalvelutyön itsellesi valinnut, niin yritäpäs olla vähän ystävällisempi! Pilaat vielä kaikkien suomalaisten maineen äksyilylläsi. Jää kotiin jos olet tuolla tuulella!” Kuski jäi haukkomaan henkeään, kun minä suuntasin työni ääreen. Eihän tästä mitään tule jos kaikki saa rällästää miten sattuu!

Tyttärelläni oli tärkeä meno ja tarjouduin kartanlukijaksi mukaan. Satoi nimittäin vettä ja oli aikamoista ruuhkaa. Kyllä yllätyin, kun otti minut ihan mukisematta mukaan. 20170612_142907Tästä luottamuksesta innostuneena halusin palkita tyttäreni ja olla koko matkan iisisti, neuvojani tyrkyttämättä. Tungin suuhuni pienen pyyhkeen ja aurinkolasien alle laitoin silmälaput. Tehtäväkseni jäi siis vain pidellä puhelinta, mikä toimi navigaattorina. Perille päästiin ennätysajassa ja tyttäreni kiitteli, miten olen edistynyt ja että vielä tässä iässäkin voi päästä eroon ikävistä piirteistä. Kanssani oli kuulemma kerrankin mukava ajella, niin mukava, että ihan halasi matkan päätteeksi.

Ja minä kun luulin, että olen parhaimmillani luonnollisena, mietin kiskoessani pyyhettä suustani.

Kategoria(t): Uncategorized | 4 kommenttia

Kiinalaisittain

Meidän lento, Helsingistä Pekingiin, oli täynnä kiinalaisia, muutama hassu IMG_20151218_091850länsimaalainen oli eksynyt joukkoon. Eräs vanha kiinalaismies oli sellaisessa valkoisessa verkkopaidassa, samanlaisessa kuin Uuno Turhapuro. Se hihaton, vissiin aluspaita, kyllä muistat. Ajattelin, että niitä pidettäisiin vain kotioloissa. Mutta ehkä tämä vanhus halusi kirjaimellisesti kodikkaan olon myös lennolle. Mitä sitä kaunistelemaan, rumat ne vaatteilla koreilee.20170514_113555

Eilen menin yhden metrotunnelin alikulkusiltaa pitkin maidon ostoon. Metro oli juuri tullut ja sieltä vastaani käveli mies kapsäkkiensä kanssa. Katsoi minua ihmeissään. Suu auki jäi kummastelemaan. Ei ollut selvästikään nähnyt tämän näköistä aikaisemmin. Olisiko tämä kalpea väri kummastuttanut vai isokokoisuus tai hame, mikä oli polven alapuolelle. Oli nimittäin helle ja kiinattarien helmat peitti nippa nappa pyllyn. ( Kyllä minä ihmettelin ja samassa kaipasin niin Qatariin. Siellä sentään osattiin  pukeutua.) Huomioni kiinnittyi samaisesta metrosta tulleeseen leveästi hymyilevään, matkalaukkuaan raahaavaan nuoreen naiseen. Kohdallani hän sanoi:”Hello!” Ja minä takaisin:”Hello.” Ja sitten naurettiin yhdessä. Olisiko molempien lausuminen osunut kohdilleen, kun niin nauratti. Kyllä ovat mukavia nämä kiinalaiset, niin aitoja.

Lennolla, käytävän toisella puolella istuva, samaisen kansan mieshenkilö näytti myös luonnollisuutensa. Ilmavaivoja kuulosti olevan. Onneksi se ilmastointisysteemi on niin yksilöä suosiva, että jakaa kaiken ilman koneessa tasapuolisesti kaikille. Muutenhan tuo olisi suututtanut.20170523_123956

Iski hirmuisen helteen yhtäkkiä tänne Pekingiin. Yritin löytää sopivia vaatteita, mutta mikään ei oikein tuntunut hyvältä. Pakotin itseni laittamaan shortsit ja T-paidan, vaikka alastomalta olo niissä tuntuikin. Qatar opetti, että ihmisten ilmoilla pitää olla säädyllisesti pukeutunut. ( Polvet, povi ja olkapäät peitettyinä). Eipä minua näytetty pidettävän minään, paitsi Amerikan suurlähetystön vartijat. He hieraisivat silmiään, kun jouduin ramppaamaan heidän ohitseen monta monituista kertaa. Ihan turvallisuussyistä varmaan kyselivät mikä minuun oli mennyt, kun hiki hatussa viuhdoin menemään. Ostin nimittäin Levikset ja niissä oli pieni vika. Jouduin 20170524_121148ravaamaan kodin ja ostoskeskus Solanan väliä milloin hakemassa kuittia, milloin farkkuja, milloin mitäkin. Sain vaihdettua farkut ja nyt en kulje sinne päinkään moneen päivään. Yritän nyt löytää muita harrastuksia, sillä elokuun alusta alkaen asustelen täällä ihan niinkun tosissani. Aloitin jo sisustamisenkin. Han Sebo oli kääntyä kotiovelta takaisin, kun luuli tulleensa väärään asuntoon. Enkä kerinnyt vielä muuta kuin vaihtaa palaneet lamput uusiin.

Kategoria(t): Uncategorized | 7 kommenttia

Ei toiminut etäsuhde, ihmeteltiin sitä ja vähän muutakin Taiwanilla?

Minä luulin, että reippaasti yli 20-vuotta naimisissa olleena, tekisi ihan hyvää välillä olla etäsuhteessa. Mieleeni tuli ensin vain niitä hyviä puolia. Miten vessan tasolla olevat purnukat pysyisivät järjestyksessä ja matot suorassa. Tiskipöytä tyhjänä astioista ja nukkuisin hyvin, kun vierestä ei kuuluisi kuorsaus eikä satelisi yhtäkkisiä käsien tai jalkojen heilautuksia, milloin naamaan ja milloin minnekin. Eikä likaisia sukkiakaan

20170510_173822

Kävästiin museossa.

tarvitsisi keräillä pitkin asuntoa. No, vessassa hammasharja ja dödö olivat ojennuksessa, matot suht suorassa, sukkia ei näkynyt vaikka kuinka yritti etsiä, muttei se tuntunutkaan niin hyvältä. Ehkä ensimmäiset päivät niistä nautti, mutta sitten olisi jo kaivannut sitä toisenkin jälkeä. Tosin LM ja Liivei pitivät kyllä huolen tiskipöydän astiatilanteesta, mutta nukkuminen ei oikein onnistunut ja olo oli omituinen. Skype-puhelut pätki, eikä toisen puheista saanut selvää moneen päivään. Siinä arvuuteltiin, puolin ja toisin, mitä toinen mahtaa yrittää söpertää. Kyllä rassasi. Kerrottavana olisi ollut tosi hyviä juttuja, joita vain Han Sebo ymmärsi ja piti kerrottavina.     Sain järjestettyä töistä vapaata ja lennon Pekingiin.

Pitkään en kerinnyt Pekingin saasteita haistella, kun tuli lähtö Taiwanille. Han Sebolle pukkasi tärkeää työmatkaa, joten olihan se lähdettävä mukaan. Mielessäni hykertelin, kaksi kärpästä yhdellä iskulla, päästä näkemään Taiwan! Seuraavan viikon nukuin kuin tukki, tutun kuorsauksen säestyksessä. Puhekin meni perille kerta sanomisella. Ei tarvinnut viittä toistoa tai koko jutun uudelleen aloitusta, koska häiriötekijöiden vuoksi jutun alku oli päässyt unohtumaan. Teimme päätöksen, että lopetamme etäsuhteen. (Siitä kerron myöhemmin.)

20170508_083040

Näkymä hotellihuoneesta

Siispä laukkua pakkaamaan ja suunta kohti Taiwania. Taipei oli tosi kaunis ja siisti kaupunki. Vihreyttä ja vehreyttä vaikka muille jakaa. Taksikuskit olivat iloisia ja ystävällisiä. Ihmiset vaikuttivat aidosti sydämellisiltä. Meidän hotellikin oli aika mukava. Mehevät aamiaiset, erinomainen huonepalvelu, kiva hotellin johtaja, palvelualttiit pikkolot sekä se lämpö ja sydämellisyys mikä näistä ihmisistä välittyi. Mutta erikoisin oli kuitenkin meidän kylpyhuoneessa oleva vessanpönttö, merkiltään Panasonic. Enhän minä meinannut siihen aluksi edes istahtaa, kun valoja vilkkui ja hurinaa piti. Mutta hätä ei lue lakia. Pakko se oli sitten kuitenkin. Istuin osoittautuikin oikein mukavaksi. Istuinrenkula oli lämmitetty niin lämpimäksi, että lämpö levittäytyi kaikkialle kehoon. Kokonaisvaltainen rentoutuminen tuli samantien. Huusin Han Sebon tuomaan mulle rillit, kun en nähnyt nappuloiden tekstejä. Aikani niitä tavattua, huusin tuomaan

20170508_144109

Yleisin kulkupeli on skootteri ja niitä on paljon.

sanakirjan.  Han Sebo odotteli malttamattomana syömään lähtöä. Kun en saanut selvää nappuloiden toiminnoista ja vessakin olis pitänyt vetää, piti kailottaa taas apujoukot paikalle. Kyllästyneen oloisena Han Sebo sanoi oven takaa:”Vasemmalla puolella pönttöä on kahva, josta painat alas.” Enhän voinut ymmärtää, että näin hienon kapistuksen voi noin yksinkertaisesti huuhdella.  Normaalit vessapaperitkin sitten löytyivät siinä hötäkässä, jonnekin pöntön uumeniin piilotettuina.   Kyllä minulle hätä tuli, kun pöntön valot sammui ja hurina vaimeni. Soitin samantien huonepalveluun, enhän ollut vielä kerinnyt testata kaikkia toimintoja. Sanoivat minulle, että laite on ylikuumentunut. Näin käy kuulemma usein uusien asiakkaiden intoilun yllättäessä. Nyt piti vaan odottaa ja painaa yhtä nappia kerrallaan.  Testasin nappulaa SPRAY, kun se vaikutti

20170512_094523

Täällä ei taideta jäädä eläkkeelle.

tutuimmalta sanalta. Samantien pöntöstä alkoi suihkuta vettä. Kätevähän tämä olisi vaippaikäisten huusholleissa, niin pienten kuin isojenkin. Ei enää ikäviä kyykistelyjä eikä sitä likaista työtä. En minä niitä muita nappuloita saanut toimimaan. Se föönaus ja hieronta olisi pitänyt kokea, mutta ehkä Han Sebo seuraavalla matkallaan testaa ne ja kertoo kokemukset. Hurjan kosteuden vuoksi käytin istuntojen välissä, istuinrenkulaa, pikkupyykin kuivaukseen. Siihenhän se oli oiva vehje :).

20170508_130016

Tässä monipuolinen WC-istuin.

Kategoria(t): Uncategorized | 2 kommenttia

Paljon enemmän kuin kupillinen kahvia

Osataan sitä Suomessakin olla ystävällisiä ja mukavia. Olin asukkaamme, Tytin (nimi muutettu), kanssa liikenteessä ja poikkesimme kahville. Isossa Omenassa on kahviloita vaikka millä mitalla, mutta Tytillä oli yksi tietty mielessä. Sattui olemaan lounasaika ja väkeä salin täydeltä. Jonotimme ja kun vuoromme tuli, iskin minä tilaukseni tiskiin, salamannopeasti, niin kuin tapoihini kuuluu. ( Ja niin kuin kaikkien oletetaan tekevän!) Tytin valinnan teko kesti pidempään ja koska harvoin pullakahveilla käymme, oli ihan hyvä että tarkkaan miettikin minkä pullan ottaa. Myyjä oli ulkomaalaistaustainen mies. Hän huomasi Tytin valinnan vaikeuden, niin sanoi:”Mieti ihan rauhassa, minä teen tässä samalla yhden cappuccinon. Sano sitten vaan kun olet päättänyt.” Niin saimme kahvimme lisukkeineen ystävällisellä palvelulla ja aurinkoisella hymyllä höystettynä.

Istuimme kahvilassa niin, että näimme kokoajan siihen palvelutiskille. Eräs vanha täti unohti salaattinsa tiskille, tämä mukava tarjoilijamme riensi viemään sitä mummelin peesissä, muutaman juoksuaskeleenkin näytti ottaneen. Niin sydämellisesti katsoi tämän vanhan rouvan silmiin ja ojensi unohtuneen salaatin.  Seuraava asiakas oli odottava äiti, pienen lapsen kanssa. Tarjotin tuli täyteen, oli jos jonkinlaista kuppia,kippoa ja purnukkaa. Niin vaan lähti tämä urhea suomalaisäiti, ison mahansa, rimpuilevan lapsen ja täpötäyden tarjottimen kanssa suuntaamaan pöytäänsä kohti. Tarjoilijamme puuttui tähän akrobatiaakin muistuttavaan suoritukseen jo ennenkuin kukaan mitään älysi. ”Tehän istutte tuolla terassin puolella? Minäpä tuon tämän tarjottimen, menkää vaan edeltä.” Supattelimme Tytin kanssa:” Huipputyyppi, ihana palvelu, näitkö kun hymyili tuolle tädille….” Tulimme niin hyvälle tuulelle tarjoilijan huomaavaisuudesta, että omat murheemme unohtuivat.

Sitten salin puolelle tuli supisuomalainen naishenkilö raivaamaan astioita pöydistä. Sali oli edelleen täynnä ja hulina kova. Tämä pöytien raivaajanainen huusi meidän mukavalle tarjoilijalle:”Omar, tule raivaamaan pöytiä!!” Omar ei kuullut ihan heti, niin pian kuului toinen komennus:”OMAR, TULE RAIVAAMAAN PÖYTIÄ!!!!!!!” Sen jo kuuli Omar ja varmaan City Marketin kassatkin. Omar vastasi iloisesti:”Hetki vaan, teen ensin tämän cappuccinon.”

Minä ja Tytti teimme lähtöä. Kahvit pullineen oli nautittu ja mieli kohentunut huomattavasti. Menin komentajanaisen luo ja kiitin hyvästä palvelusta. Ihmettelin hänelle, miten hyvää palvelua heidän kahvilassaan sai, pöytiin tarjoilua iloisen hymyn kera, se on harvinaista.  ”Ai jaa,”sanoi komentaja. Sitten kävin vielä kiittämässä Omaria. Meidän alakuloinen päivämme muuttui täysin, tätä ystävällistä, palveluhenkistä tarjoilijaa seuratessa. Seuraavana aamuna laitoin ravintolan nettisivujen kautta palautteen. En viitsinyt mainita komentajasta, ettei se veisi huomiota, sillä nyt olimme tärkeän äärellä.

Iltapäivällä oli tullut vastaus koneelleni. ”Kiitos upeasta palautteestasi. On todella ihana lukea tälläista palautetta. Omar tarjoilijamme tuli niin onnelliseksi. Esimerkkinä muille työntekijöille palkitsimme Omarin leffalipuilla. Kiitos vielä ja tervetuloa. Mukavaa kevään odotusta. Yst. terv. ravintolapäällikkö”.

Kategoria(t): Uncategorized | 5 kommenttia

Nähtävyyksiä, mitä kullekin…

Kiinan muuri on pakko kokea, jos Kiinassa pyörähtää. Sehän on yksi niistä maailman suurista ihmeistä. Sen kokonaispituus on 8850 km. Jos kaikki sivuhaarat lasketaan mukaan, pituutta sille tulee 21 000 km. ( Ei ihan kokonaan kävelty 🙂 ).20170314_115746

Kuski odotteli meitä autonsa vieressä. Oli vuorannut kaikki auton taskut vesipulloilla, että sen puoleen reissuun ei tulisi ongelmia. Mr Yang oli valppaana ajaessaan, sillä yhtään ei voinut tietää missä kohtaa rouva K kiljaisee:”Please, stop now!!!” Matkamme eteni verkkaisesti, sillä kuvia nyt sitten otettiin, olihan rouva K:lla upouusi kamera. Hyviä kuvia ottikin. Onneksi minunkin kännykässä oli nyt hyvä, toimiva kamera. Kuvista jopa sai selvää, mitä esittivät. Synttärilahjaksi tulikin kännykkä eikä defibrilaattori. Kuulemma toiselle näistä on enemmän käyttöä. No, en ollut pettynyt.

Päästyämme muurin kupeeseen, Han Sebon ystävällinen, huomaavainen kuski vei meidät kädestä pitäen vessan ovelle ja sanoi, ensin tuonne. Teimme niin kuin käsky kävi, tai minä tein. Rouva K ei juoksentele vessoissa. Vessasta tullessamme olisimme tarvinneet kartan, niin oli maisemat 15-vuodessa muuttuneet.
Otimme tietysti ihan väärän suunnan, mutta Mr Yang pinkaisi peräämme ja vei meidät lippuluukulle, bussiin, hissiin ja näytti vielä miten muurilla liikutaan. Kyllä on hyvä tyyppi tämä Mr Yang. Luottaisin vaikka pienen vauvan hänen hoiviin.20161016_125512_hdr

Selvisimme hienosti kaikista kommervenkeistä, vaikkei Mr Yang ollutkaan muurilla asti mukana. Hän jäi odottamaan autoonsa. Olihan maisemat hulppeat, mutta eniten sieltä kuitenkin mieleeni jäi länsimaiset turistit. Siellä me länkkärit (niin kuin siellä päin  meistä tupataan sanoa) näppäilimme toisistamme kuvia. Onhan se mukava, että koko seurue pääsee samaan kuvaan ja tuohan se sellaista yhteenkuuluvuutta meille ”iso nenille”(myös tällä nimellä meitä joskus kutsutaan), kun vaihtelemme seurueitten kesken kameroita ja kokoonpanoja kuvauskohteissa.

Burger Kingin olivat tuoneet ihan muurin tuntumaan. Kyllähä20170314_134417n se vähän oudolta tuntui tunkea hampurilaista kitaan tuollaisessa ympäristössä. Yhtä outo näky olimme me, Burger Kingin siivooja naiselle. Siihen se tuli meitä tuijottamaan n. metrin päähän, mikäs siinä saihan meitä katsella. Me ihmeteltiin muuria, siivooja meitä.

Muurille oli tullut paljon mukavia putiikkeja. Niitä ei ollut 15-vuotta sitten. Paras oli se valokuvaajapoika, jonka shopissa nämä suomalaisrouvat vaihtoivat vaatteita minkä kerkisivät, vaatteet vaihtuivat Qin Dynastiasta kuningaskuntaan. Asetuttiin kuvattaviksi ja naapuriliikeiden myyjät ahtautuivat samaan koppiin, kuka korjaamaan meidän käsien asentoa, kuka pääh20170314_132247ineen ja kuka mitäkin. Se on tarkkaa puuhaa, kun on kyse noinkin historiallisista asioista. Mukavia olivat ja ystävällisiä. Rouva K:lla on erityisen pitkä pinna, se sopi niin hyvin kaikkiin tinkimispaikkoihinkin. Minutkin rauhoitti se
ystävällinen hymy ja mukava jutustelu kaikkien kanssa. En tainnut kertaakaan edes hermostua, eikä kukaan hermostunut minulle. Siitähän voi myös päätellä senkin, ettei ehkä tingitty ihan tarpeeksi. Mutta hyvä mieli jäi, se on tärkeintä.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Taivaan temppelin kulmilla

Rouva K oli herännyt ensimmäisenä yönään aikaerosta pöllähtäneenä klo.03.00. Pirteänä kuin peipponen, oli siinä sitten suunnitellut tekevänsä aamulla yllätysaamiaisen Han Sebolle. Laittaisi tämän raskaan työn raatajan kattavalla aamupalalla ja iloisilla

20170317_155433

Magnolia kukassaan

toivotuksilla työrintamalle. Han Sebon herätyskello pirahti ja rouva K:n huoneesta kuului vaimea kuorsaus. Minä pomppasin ylös, keitin kahvit ja kananmunat, juoksin lähileipomoon hakemaan tuoreet pullat ja sämpylät. Laitoin Han Sebon menemään ja  pesin kaksi koneellista pyykkiä. Sitten herätin rouva K:n, sillä kuski jo odotteli malttamattomana retkeilijöitään.. Mutta kaunis ajatushan se yöllinen inspiraatio oli :). Toiset ne on aamuihmisiä ja toiset eivät :).

Ostosten lomassa jututimme Honqsiaon pikku-putiikkien myyjätyttöjä. Ihmettelimme heille Taivaan temppelin väenpaljoutta ja erityisesti yhtä Taivaan temppelin puiston osaa. Siellä oli ihmisiä seisomassa edessään lappuja, joissa oli nuorukaisten kuvia ja tietoja 20170315_103602heistä. Näitä lappu edessään seisojia oli paljon. Arvuuttelimme onko kyseessä jokin onnettomuus, missä  kaikki ovat kuolleet, vai mitä ihmettä. Jututtaessamme yhtä seisojaa, ymmärsimme, että kyseessä olisi ikään kuin kuulutukset. Mutta Honqsiaon tytöt kertoivat, että siellä vanhemmat etsivät lapsilleen kumppania. Kiinalaisnuoret ovat niin kiireisiä, aamusta iltaan töissä, etteivät itse ehdi kumppanin etsintään. ( Ei me suomalaiset koskaan kyllä noin kiireisiä olla 🙂 )20170315_104122Myyjätytöt eivät olleet tällä systeemillä löytäneet kumppaneitaan. Ihmettelimme, että ylipäätään olivat naimisissa, olivat niin nuoren näköisiä. Mutta kuitenkin kerinneet jo hankkia lapsiakin, sen sallitun kaksi, sillä yhden lapsen politiikka on mennyttä aikaa. Rouva K:lla ja minulla lamppu syttyi samaan aikaan, oli niin nuorekas olo, että ihan pakostakin meinasimme kysyä minkähän ikäiseksi meitä veikkaisivat?? Onneksi älysimme viime hetkellä vetää kysymyksen takaisin. Olisi ollut kurja pilata loma jo alkumetreillä, jos vastaus olisi ollut vaikka että, aika hyvin säilyneitä seitsemänkymppisiä. (Tässä sentään ollaan vasta nippa nappa viiskymmentä 🙂 ) Ihania ihmisiähän me tapasimme, rouva K englannin kielellä jututtaen ja minä ralli-kiinalla.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Bisneksellä vai ilman

Tunnelma oli korkealla jo lähtöselvityksessä. Ei haitannut jonottelut tai se etteivät virkailijat tajunneet onnitella, vaikka olin liikkeellä syntymäpäivänäni. Olin kyllä huomaavinani virkailijoiden kesken pientä salamyhkäistä hymyilyä. No, koneeseen jonottaminen sitten kestikin. Täpötäydessä lentokenttäbussissa, hikipisaroiden noustessa otsalle, katselimme toisiamme kiinalaisvanhukset ja minä. Pakostakin tuli mieleen, että siellä ne emännät, stuertit ja muu väki puhaltelee ilmapalloja ja väsää viimehetken yllätystä. Ja että jättivät tietysti yllätykseksi sen bisnesluokan paikankin. Olin kyllä tosi yllätetty. Ei oltu huomioitu tuloani mitenkään! Yritin ennen lähtöä tehdä diiliä puhelimitse Finnairin asiakaspalveluvirkailijan kanssa. Kyselin tarjousta bisnesluokan lipulle, kun antoivat vaan 36 tuntia miettimisaikaa nettitarjoukseen. Tarjosivat bisnespaikkaa 350 euron lisähintaan. Minä mietin vähän liian pitkään, tarjous oli mennyt ohi ja joustoa ei tunnettu, ei vaikka kyseessä olikin synttärisankari. Kyllä olinkin pettynyt. 350 euroa tuntui pikku summalta pienestä yksiöstä kahdeksan tunnin

coverphoto

Kiinan muurilla

lennon ajalta, palvelun pelatessa koko ajan. Virkailija ei vaivautunut edes sanomaan, mitä se lippu olisi maksanut ilman tarjousta. Kuuleeko sen äänestä, ettei jollakin ole varaa? Minä nuija annoin periksi, enkä laittanut virkailijaa laskemaan paljonko lippu tulisi mulle maksamaan. Oli plussapistettä ja sen sellaista. Kävin sitten itse katsomassa sen bisneslipun hinnan. Eihän se ollut kuin 4098,-. Katsoin nimittäin ensin, että se on 8800,-. Siihen nähden halpahan tuo olisi ollut.

Eipä tarvitse Finnairin uusiin koneisiin bisnespaikkoja varailla, kyllä tuntui normaalipaikkakin ihan bisneksen veroiselta. Jalkatilaa oli riittävästi ja satuin saamaan kolmen istuttavan paikan ihan itselleni, johon pötkähdin pitkäkseni parin elokuvan jälkeen. Eikä haitannut yhtään, vaikka edessä istuva oli koko matkan selkänoja kallistettuna syliini. Yleensähän vedän herneen nenään noin pikkujutust20170314_120211a. Nyt meinasi vaan kupillinen kahvia roiskahtaa kiinalaismiehen kutreille. Emäntä onneksi pelasti tilanteen ja kiinalaismies sai jatkaa uniaan. Mikähän minuun on mennyt? Kukaan ei ärsyttänyt, jonotimme sopuisasti, hymyilimme toisillemme ja joidenkin kanssa jopa vaihdoin muutaman sanan. Ehkä se oli, kun odotin niin innolla rouva K:n tapaamista ja hänen reaktiotaan Kiinaa kohtaan. Kirsikkapuut ei vielä olleet kukassa, mutta aurinko paistoi, se riitti minulle, toivottavasti rouva K:llekin, vaikka tulikin Qatarista, ikuisesta auringon paisteesta.

20170315_105219

Taivaan temppeli

Rouva K matkusti bisneksessä. Oli ollut hierovaa istuinta ja jaloille jos jonkinlaista kohoasentoa. Puhumattakaan meikkilaukuista ja muista ihanista tuotteista, mitä olivat lahjoitelleet. Hierontaan pääsimme myös Pekingissä, testasimme nimittäin Han Sebon lähi-hierontapaikat. Otteet niissä oli melkein kuin Qatarissa hieroja Katin ( asiakkaat kutsuvat häntä leikkisästi myös kiduttaja-Katiksi, mikä viittaakin melko osuvasti hierontatyyliin). Mutta niin kiduttaja-Katin kuin lähiöhierojankin jälkeen, on niin irtonainen olo, että jalat meinaa mennä ihan muualle kuin muu vartalo. Eikä migreeni taatusti uskalla tulla ainakaan puoleen vuoteen näiden käsittelyjen jälkeen. Kiduttaja-Kati ymmärsi puhetta, mutta teki niinkuin parhaaksi katsoi. Lopetti hieronnan vasta, kun asiakas oli vetänyt muutaman potkun tai hallitsemattoman nyrkin iskun hierojaansa. Kiinalaishierojat eivät ymmärtäneet puhetta, tai ainakaan englantia, mutta esittämäämme pantomiimiä hienosti. Ihmettelin, etteikö heille ole koulussa opetettu englantia, kun eivät sitä sanaakaan puhuneet?? ”Kyllä opetettiin, mutta olin niin laiska lukemaan” sanoi hierojani. Voi että minä tykkään tuommoisesta rehellisyydestä. Siinä heittelin ylävitosia hierojani kanssa, samassa veneessä oltiin. Minä kuuluin samaan joukkoon, sillä erotuksella, että minulta sujui jees ja nou.

20170314_201049

Hieronta edessä

Tässä pihapiirissämme sijaitsevassa hierontapaikassa ravasimmekin harva se ilta. Ja se paras hieroja on numero 858, ihan vaan tiedoksi jos satutte poikkeamaan. Rouva K ja minä suosittelemme, ihan vaikka vaan tämän hierojan vuoksi käväisemään Pekingissä. Oli se vaan niin hyvä kokemus. (Puhumattakaan Kiinan muurista, Taivaallisenrauhan aukiosta, Laamatemppelistä, Kielletystä kaupungista, Pekingin oopperasta, Kiinalaisista vanhuksista ja heidän voimisteluistaan, ihmisten ystävällisyydestä, herkullisista ruuista ja monista, monista muista).

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Ei tule kesää

Liukastelin jo aamuvarhaisella lenkkeillessäni koiran kanssa. Pienellä tienpätkällä olin kumossa viidesti, koira kahdesti. Joku olis voinut luulla, että aamukahvin sijaan on nautittu jotain vähän väkevämpää. Ei oltu. Kyllä me koiran kanssa pyörittelimme päitämme, kun ei meinannut liikkumisesta mitään tulla. Yhdestä liukastumisesta kun selvittiin, niin heti perään seuraava ja sitä rataa. No, vein koiran kotiin ja otin alle yli 20 vuotta vanhan pyörän nastoilla. Töihin oli päästävä ja luotin eniten tähän kulkupeliin.IMG_20170222_122942.jpg

Tienpätkällä, jossa juuri olin liukastellut koirani kanssa, tuli vastaan vanha pariskunta käsikynkää kävellen. Oli pakko pysähtyä. ”Anteeksi, onko teillä kenkien pohjissa nastat?” kysyin minä. ”Ei ole” tuli vastaus kuin yhdestä suusta. ”Ihmettelen vaan miten pysytte pystyssä, kun äsken vetelin mukkeja koirani kanssa juuri tällä tienpätkällä,” ihmettelin minä. ”Hyvin me pysytään,”ilmoitti mies, johon rouva jatkoi:”Paitsi minä, kaaduin äsken ja iskin pääni. Nyt näkyy kaikki niin sumeana ja on vähän outo olo.” Jätin pyöräni ja riensin lähemmäksi. Tein tilannearvion ja olin hyvilläni, että potilas oli tajuissaan ja hengitti. Repussani ei nimittäin  vielä ollut defibrillaattoria, sillä syntymäpäivä on vielä edessäpäin. Tilanne oli hallinnassa ja pysyin rauhallisena. ”Onko huono olo, oksettaako? Entä päänsärkyä?” ”Sumuverho silmien edessä” ilmoitti rouva. Olipa hyvä, että olin vetänyt lipat pari viikkoa sitten pyörän kanssa toilaillessani, nyt oli kokemusta sumuverhostakin. Jatkoin pelastusoperaatiotani.

”Nyt teidän on levättävä” sanoin tälle herttaiselle rouvalle ja käännyin sitten miehen puoleen:”Ja teidän tehtävänä on seurata rouvan vointia.” Jos alkaa oksettaa tai tajunnantaso laskea, ottakaa yhteys lääkäriin, neuvoin vielä. Mietin sitä kahden tunnin välein herättelyä, olisiko sekin pitänyt sanoa, vaikka olikin aamu.

Rouva oli ihmeissään, miten hoitohenkilökuntaa niin yllättäin osasi tulla paikalle. Mumisi miehelleen, että kerkisitkö sinä jo soittaa jonnekin? Totesi sitten minulle että, Luojako sinut lähetti? Eipä näitä koulutuksia turhaa käydä, oli taas ensiapukurssin käynnistä hyötyä.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Virittäytyminen seuraavaan Kiinan reissuun

Odotan innolla maaliskuun Pekingin matkaa.coverphoto Hyvä ystäväni, rouva K Qatarista, tulee myös mukaan. Nyt on syytä olla terveenä. Viime reissu kärsi sairasteluni vuoksi. Rouva K:lle ostan purkillisen tai kaksi maitohappobakteereja viemisiksi, että hänkin pääsee näkemään Pekingistä muutakin kuin vessat. Päiväohjelmien suunnitteluun minulla on rutkasti aikaa perillä, sillä kävi taas niin, että Han Sebolle sattui työmatka jonnekin päin maailmaa, juuri silloin kun minä saavun paikalle. Siinä on sitten aikaa toipua matkaväsymyksestä, eikä kenenkään tarvitse kärsiä kiukutteluistani. Voin rauhassa järjestellä paikkoja mieleni mukaan, kurvailla kuskin kanssa ja viettää laatuaikaa itsekseni :).

Sen verran kyllä rouva K:n ja minun aikataulua jo mietin, että ensimmäisenä päivänä on mentävä Honqsiaolle ostoksille, sillä siellä pitää käydä vielä toisenkin kerran, ostamassa ne mitä ei ekalla kerralla ostanut. Olisi niin mukava näyttää K:lle myös ne Musijuanin vessat. Voisi olla, että kaupunkilaistytön vessahätä loppuisi siihen paikkaan. Siinä ihmeellisesti pidättelykyky saa uudet ulottuvuudet.

Laamatemppeli, Taivaantemppeli, Taivaallisen rauhan aukio, Kielletty kaupunki ja Kiinan muuri. Varmaan vielä jokin…. Pikana kun katsotaan, niin hyvin ehditään viikossa katsoa kaikki. Kiinalaisittain napsataan joka paikasta vaan kuva ja sitten seuraavaan kohteeseen. Sopii myös minulle. Ajattelin nyt kuitenkin olla sen verran joustava, että K voi napsia kuviaan rauhassa.

Lähiravintola on nyt parempi vaan pikaisesti vilkaista, vaikka maitohappobakteerit ovatkin kuvioissa. Liian suuri riski ruokailuun, vaikka hyvää ruokaa tarjoavatkin. Mutta katukeittiöiden pöperöitä ei jätetä väliin. Kyllä meillä tekemistä riittää, sillä jo ulkona liikkuessa kaikki on niin erilaista, että ihmettelemistä on kerrakseen 🙂 .

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Huippuvirassa

Minulla on mukava työ. Erityisen mukavan siitä tekee meidän kehitysvammaiset asukkaat. Ehkä ihan hyvä, että juuri he, koska heidän vuokseen siellä olemmekin. Jos heistä ei välittäisi, ei olisi mitään järkeä tehdä tätä työtä. Ihan samanlainen ammatinvalintakysymys, kuin esim. lentäjällä. Lentäjiksi valikoituvat monien kokeiden jälkeen ne, jotka siihen todella haluavat ja kykenevät. Sama se on tässä meidänkin hommassa. Ei tässä ihan joka heppu pärjäis, eikä pystyisikään. Pärjätäkseen meidän alalla tarvitaan uskoa ihmiseen. Kannustamista, aitoutta, rehellisyyttä, heittäytymistä, iloisuutta, positiivisuutta, taitoa kuunnella, tilanneälyä ja vaikka mitä. Joskus meidän alalla törmää vähättelyyn. Joillekin on kamalaa, jos tätä työtä kehutaan. ”Luulevat vielä, että tämä on jokin kutsumusammatti!” On näitäkin kommentteja kuulunut. Joillekin muuten onkin, kutsumusammatti nimittäin. Suurimmalle osalle palkkatyö siinä missä muutkin työt. Olipa mitä oli, mutta arvostan tätä työtä suuresti, niinkuin kaikkia muitakin töitä.

Tärkeintähän on tietysti se ammattitaito, mutta tärkeää on myös työssä viihtyminen ja positiivinen asenne. Jonotin tässä taas kerran lääkärin vastaanotolle pikkuisen hermostuneena.  Ulko-ovesta ramppasi sisään porukkaa ja yksi nuori nainen tervehti iloisesti työkavereitaan:”Huomenta kaikille, siellä on ihana ilma!” Ajattelin, että toivottavasti tuo on minun lääkärini. Vaikutti aika helposti lähestyttävältä. Miltä tuntuisikaan lähteä lennolle, jos kuulisi koneen kapteenin sanovan:”Taas tätä samaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa!” Tai leikkaavan lääkärin:”Hitsi,että tympii tää työ! Kyllä olisin mielummin jäänyt kotiin!” Kyllähän noitakin päiviä varmaan jokaisella joskus on, mutta jos joka päivä, niin tartteis varmaan tehdä asialle jotain.

Minun huippuvirka sai pienen kolauksen tässä yhtenä päivänä. Lähiesimies ilmoitti lähtevänsä muihin tehtäviin. Enhän minä sitä meinannut uskoa, kun kaikki oli just lähtenyt niin hyvin rullaamaan. No, pomoja tulee ja menee, yritin lohduttautua. Tässä oli vaan kyse paljon enemmästä. Taidosta nähdä meidän työntekijöiden vahvuudet ja sanoa ne myös ääneen. Tämä pomo ei tee numeroa itsestään, vaan positiivisen numeron meistä alaisista. Kannustava, kuunteleva ja helposti lähestyttävä. Eipä ole asiaa, mitä hänelle ei voisi esittää. Mutta mikä tärkeintä, positiivinen palaute. Rehellisellä, positiivisella palautteella saa niin hyvän mielen, että se pistää väkisinkin tekemään parhaansa.

Muutaman päivän kuunnellessaan valitusvirttäni, Han Sebo suostui ehdotukseeni, että kerran kuukaudessa sanotaan kolme hyvää piirrettä toisistamme. Yritin, että olisi sanottu päivittäin, mutta se olisi kuulemma ollut aivan liian vaikeaa. Minun on nyt aivan pakko kertoa ne ensimmäiset hyvät minusta. 1. Temperamentti 2. Huumori, tarkemmin se että nauran hänen vitseilleen 3. Kumppanuus. Olin kyllä aivan ihmeissäni ensimmäisestä, koska siitä meille parhaimmat ja pahimmat riidat tulee. Se onkin kuulemma samalla hyvä ja huono piirre, täsmensi Han Sebo. Kyllähän minä ymmärsin sen sanomattakin. Hidas, harkitseva, järkevä ihminen tarvitsee vierelleen vastakohdan. Ja sen hän myös sai :).

 

Kategoria(t): Uncategorized | 2 kommenttia