Jouduin digikoulutukseen. Tai oikeastaan siinä kävi niin, että katsoin velvollisuudekseni olla se vapaaehtoinen, jota pomo kyseli. Vaikka ensireaktioni olikin hivuttautua pikkuhiljaa tuolilta alaspäin ja pitää kädet visusti alhaalla, ettei vaan syntyisi käsitystä, että olen innokas. Mutta täytyy myöntää, kyllähän minulla onkin meidän työporukassa selvästi surkeimmat digitaidot. Ehkä koko Espoossa. Joten koulutuksen tarvetta kyllä on.
No, koulutus alkoi ja asiantuntevat kouluttajat kertoivat tulevasta koulutuksesta. Odotin, että pitäisivät selityksessään tauon, että pääsisin sanomaan olevani väärässä paikassa. Tähän ei minun taidoillani olisi mitään saumaa. Sitä taukoa ei tullut, joten tyydyin kuuntelemaan vielä tovin. Kuunneltuani koulutusohjelma loppuun, oli pakko kääntää kelkka ja todeta, että tämä on just mulle tarkoitettu!!! Miten voi muutamassa minuutissa olotila vaihtua epätoivoisesta huippuosaaja kandidaattiin. Innostuin aivan valtavasti aiheesta – miten voimme hyödyntää digitaitoja asiakkaisiimme-. Olin kuin olisin astunut toiseen maailmaan. Asenteeni koko aihetta kohtaan oli ollut hyvin negatiivinen. Minusta oli aivan hölynpölyä, että asiakkaamme pelaavat tauoilla tableteilla. Nämä kouluttajat olivatkin näyttämässä, mihin kaikkeen muuhunkin niitä tabletteja pystyi hyödyntämään.
Jännitin jokaista koulutuspäivää, koska taitoni ovat olemattomat. Mieheni HanSebo tietää tämän parhaiten, ehkä jopa paremmin kuin minä itse. Se on joskus ihmetellyt miten voin saada koneet jumiin pelkästään virtanappia painamalla. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, sähkölaitteet nyt ovat sellaisia.
Näiden huippu-kouluttajien opissa kaikki sujui leikiten. Itsetunto nousi pilviin, kun nappia painamalla ja vähän hiirtä heilauttamalla syntyi upeita, hienoja juttuja. Asiakkaat oppivat kaiken hetkessä. Digikirjat alkoivat täyttyä harrastuksista, kuvista, videon pätkistä, musiikista ja vaikka mistä. Loppuhuipentumana oli green screen, vihreä seinä. Systeemi, minkä avulla saadaan siirrettyä kuvattu kohde haluttuun ympäristöön. Aivan pöyristyttävä kokemus minulle. (Olin laittamassa tähän yhden hienon esimerkkiotoksen, mutta tämä laite ei suostunut toimimaan niin kuin olisin halunnut.)
Jokaisen koulutuspäivän jälkeen olin aivan innoissani. Suu vaahdossa vauhkosin ohjaajakavereille mitä nyt oli käyty läpi. Taisin minä pomollekin tuulettaa tätä huikeaa kokemusta. No, koulutus loppui ja huokaisin helpotuksesta, että nyt se hirvittävä jännitys sitten päättyi. Se oli jännä miten olin hirmuisen innoissani, mutta toisaalta jännitin älyttömästi. Ehkä siihen liittyi just se koneen sekoaminen nappia painamalla :). Aikaa kului ja sitten yhtenä päivänä pomo pyysi kertomaan koulutuksen annin kehittämispäivässä ja kolleegoille toisessa toimintakeskuksessa. Meinasi iskeä paniikki. Mietin keinoja, miten voisin kieltäytyä. Mieleeni tuli vaan työhönottohaastattelu, missä varmaankin kerroin mm. haluavani haastaa itseäni oppimaan uutta ja halua innolla tehdä kaikkea, mitä tähän työhön kuuluu. Joten tyydyin osaani ja hoidin homman.
Päivällisellä kerroin perheelle päivän kuulumisia. Jälkikasvulla oli mennä ruuat väärään kurkkuun, kun kerroin olleeni kertomassa digiasioista. Näin sitä voi hämmästyttää myös kaikkein läheisimmät 🙂