Tuunissa töissä

Huippupesti. Sain siis mahtavan työn. Sijaisuuden, missä vauhti ei ihan vähällä hyydy. Iltaisin ei tarvitse unta odotella, sitä sammuu kuin saunalyhty, kun vaan petiin asti pääsee. Päivän hulinasta huolen pitävät oman ryhmän loistotyypit, seitsemän lievästi kehitysvammaista henkilöä, sekä muiden ryhmien yhtä mukavat kaverit. En minä osaa sanoa paljonko meitä on kaikkiaan, mutta aika paljon. Meitä työtoiminnan ryhmiä on viisi, sitten on päivätoimintaa, keittiöhenkilökuntaa, fysioterapiaa, siivoojaa ja vaikka mitä.

20181025_101709

Ja mehän tehdään kaikenlaista: käydään siivouskeikoilla, pihatöissä, postitushommissa, pakkaus-lajittelu-kokoamishommat sujuvat, kuin myös erilaisissa tapahtumissa avustamiset. Käydäänhän me myös uimassa, kuntosalilla, juoksemassa portaita, lenkillä hulppeissa maisemissa, tuolijumpassa yms…

Töihin on tapana tulla hyvillä mielin ja intoa puhkuen. Näin oli yks perjantaikin, kun meillä oli tyhy-päivä ja mentiin Selloon keilaamaan. Tyyli oli vapaa, mutta niin vaan keilaa kaatui. Joihinkin palloihin vauhtia tuli niin, että pomppivat viereisille radoille. Pienen opastuksen jälkeen alkoivat pysymään siellä missä pitikin. Kannustushuudot meinasivat ylittää sallitut desibelit, kunnes peliin puuttui virkaintoinen minä, vinkuen pientä rajaa komennuksia. Ihan huippu porukkaa, keilaamaan siis toistekin.

Entäs meidän haravointikeikka. Ei ollut mikään pikku pihapläntti, mitä mentiin n. 15 henkilön voimin hoitelemaan. Lääniä oli vaikka muille jakaa. Haravat heilui ja puhdasta tuli. Kolme tuntia huhkittiin ja kyllä siinä kerkisi tulla jo äitiä ikävä, kun ei meinannut enää jaloillaan pysyä ja otti niin kylkiin. Mutta palkkioksi talo tarjosi mitä parhaimmat pöperöt lisukkeineen. Ja päälle vielä sellaiset kehut, mitä harvoin pääsee kuulemaan. Niiden voimalla oltais hoideltu vielä naapuritonttikin. Oli taas tyytyväistä työntekijää, eikä sinäkään iltana aika mennyt nukkumatin odotteluun. Joka jamppa tunsi itsensä niin tärkeäksi ja tarpeelliseksi, ettei tarvinnut arvuutella onko minun elämälläni mitään virkaa… Seuraavana aamuna jokainen tuli paikalle yhtä innokkaana kuin ennenkin, vaikka saattoihan muillakin olla kolotusta reisissä, kyljissä ja vähän muuallakin. Kyllä sinä tiedät jos joskus olet haravan varteen tarttunut.

20181025_101717

Kuntosalin siivouskeikalla eniten minuun vaikutuksen tekee tarkkuus ja huolellisuus, millä siellä siivotaan. Ei vedellä mutkia suoriksi, vaikka jossain kohtaa niin taisin yrittääkin. Tämän porukan jäljiltä saa pölypalleroita etsimällä etsiä, eikä sittenkään löydä, kotona on vähän eri meininki. Tarkkoja ovat meidän imuroijat, niinkuin muutkin. Kiitosta tässä paikassa antavat myös kuntosalin käyttäjät, moni treeneistä lähtiessään näyttää meille peukkua leveän hymyn kera. Vai ei kissa kiitoksella elä, minä kyllä eläisin! (Työnantaja, tämä ei tarkoita sinua!). Tätä nuorisoa ei vaivaa lorvikatari.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized | 2 kommenttia

Vauhtia hakemassa..

Muutama kuukausi oli niin tasaisen rauhallista, että oli ihan pakko keksiä jotain. Työkuviot meni uusiksi ja nyt vuorotyö vaihtuu päivätyöksi. Han Sebo ei viihtynytkään yksin lätkämatseissa, vierestä puuttui se kurkkusuora kannustushuuto ja töniminen. No onhan se tylsää. Näin sitä oppii miehestään uusia piirteitä vielä reilun 20 avioliittovuoden jälkeenkin. Olin nimittäin luullut, että ne korvatulpat ja niiden päällä olleet kuulokkeet olisi ollut mulle jonkinlainen vihje! Ei sitten ollutkaan.

20181014_091412.jpg

Naapurin hevosia

Minut puolestaan pysäytti, kun olin pölyjen huiskuttelussa Elville 95v, yöpöydällä oleva kuva, ajat sitten edesmenneestä aviomiehestä. Ajattelin, että kyllä sitten on hiljaista ja tylsää, kun Han Sebokin on läsnä ainoastaan tuossa tilassa. Sitten ei kinastella kaukosäätimestä, kierrätyksestä, roskien vienneistä, astioista pöydillä, petaamattomista pedeistä, pissattamattomista koirista, lattioilla lojuvista sukista, liian isoista sohvakalusteista, kuivaamattomista kylppärin lattioista, saamattomista kukkapuskista… En minä niin rauhaa rakastava ole, että niistä hevillä luopuisin. Nyt se oli toimittava!

20181013_093451

Lara ja pallo

Niin vaan sain vaihdettua vuorotyön päivätyöksi, eikä mihin tahansa työhön, vaan työhön missä mennään eikä meinata :). Eikä Han Sebonkaan tarvitse enää iltaisin istua yksin orpona hehtaarisohvalla. Nyt meitä istuu siinä kaksi. Uutta opeteltavaa riittää, mutta uudet tuulet, sieltä sitä voi alkaa taas puhaltaa.

Jonkinlaista levottomuutta on ollut näköpiirissä jo jonkin aikaa, kun olin jo vaihtamassa tätä uutta asuntoakin toiseen. Kalasataman kerros 20 houkutteli. Jostain kummasta tuli järjen ääni ja se hanke sai jäädä. Olisihan se ollut mukava mennä siltaa pitkin Korkeasaareen näyttämään Laralle vähän eksoottisia eläimiä. Tai Mustikkamaalle ihan vaan retkelle. Ei ole ihan niin nimekkäät

20180913_152729

Lara ihmemaassa

ulkoilumaastot nykyisillä kotikulmilla, mutta hyvät on nämäkin. Viitisenkymmenen hevosen talli kivenheiton päässä ja metsä täynnä milloin mitäkin kiitäjää. On se Lara jo näistäkin huuli pyöreänä, puhumattakaan emännästään. Kännykkäkin huomauttelee muistin ylittymisestä, kun kuvia tulee otettua milloin pupujen ahtereista, kettujen takajaloista tai ihan vaan värikkäästä luonnosta. Tässä sen huomaa, ollappa missä päin maailmaa tahansa, aina on kännykän muisti täynnä ihmettelemisen aiheita.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Täällä ollaan, eikä muuta voida…

Meillä päätettiin, vai olinkohan se minä joka päätti, lähteä juhlimaan 19-vuotis synttäreitä koko perheen voimin. Kyllähän se hurjalta kuulostaa, että meidän perheen juniori täyttää jo 19, kun vastahan itse olin tuossa samassa tilanteessa. No kuitenkin, ajattelin että Helsinki on hyvä paikka juhlia, onhan se pääkaupunkimme ja ihan tuossa kiven heiton päässä. Hyviä ruokapaikkoja kalastelin niin työkavereilta kuin sukulaisiltakin. Torni, Mamma Rosa, australialainen aseman lähellä, meksikolainen ja olihan noita. Kyllä Helsingissä ravintoloita löytyy joka lähtöön.

Synttärisankari, tämä Espoon oma poika, ei niin piittaa pääkaupungin hulinoista vaan valitsi kohteeksi syntymäkaupunkinsa Espoon. Ei ole ihmisen pakko poistua kotikonnuiltaan jos ei halua! Ei, vaikka äitinsä sitä kovasti yrittäisikin. Pizzathan sitä vetäistiin ja niin oli nuorimmainenkin saateltu 19-vuoden ikään. Taisipa siitä sankarin juhlat vielä jatkua poikaporukalla. Mutta minun ja Han Sebon matka kävi kohti omia kotiseutuja. Tai ainakin minun.  Kyllähän meidän Lara vähän nyrpisti nenäänsä, kun ei päässyt Joensuun reissulle mukaan. Nyt oli sen verran pikainen visiitti kyseessä, ettei koiria ja kissoja otettu ihan vaan huviajelulle. Junalla päätettiin pistäytyä katsomassa, kun sisko miehineen oli hommannut asunnon vesistön äärestä ja toinen lupasi

20180908_191715

Junassa on hauska matkustaa 🙂

ämpärillisen puolukoita jos tulisin. Kyllä kannatti lähteä. Meillä oli muuten maailman parasta matkaseuraa. Sellainen kymmenisen pojan porukka kun ampaisi vaunuun kajauttaen ikivihreitä sävelmiä, siinä ei voluumissa säästelty. Eikä siinä jäykempikään voinut olla hymyilemättä. Yksi yritti, mut ei onnistunut :). Henkilökuntaa näytti vähän rasittavan, joutuvat vissiin kuuntelemaan nämä samat virret viikonlopusta toiseen. Onneksi eivät sentään hiljentäneet tätä loistavaa sekakuoroa. Kuorolaisten kunto vaihteli promilleasteikolla melkoisesti ja joku oli unohtanut edelliselle asemalle reppunsa, mutta lauluääni oli jokaisella tallella.

Menomatkalla Han Sebo hermoili, kun jätti upouuden tietokoneensa paikalleen, lähdettyämme kahville ravintolavaunuun. Tulomatkalla minä puolestani hermoilin, kun jätin sankollisen puolukoita paikalleni. Kyllä on rehellistä porukkaa, siinä se puolukkasanko marjoineen oli mihin olin jättänytkin. Loppumatka meni rattoisasti puolukoita puhdistaen ja pussittaen.

20180913_152729

Innokas lenkkeilijä nauttii Suomen luonnosta

Ensihuuma Suomeen palattua on haihtunut. Ilma on raikasta ja sitä on mukava hengittää. Mutta liikenteessä näyttää olevan tapana tervehtiä kansainvälisin käsimerkein ja ilmapiiri vaikuttaa kireähköltä, niin liikenteessä kuin muuallakin. Eipä ole ennen ollut näin vaikeaa yrittää pitää positiivista virettä yllä. Mikä ihme tässä mättää…

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Elämän pikku eroja

Niin se työelämä imaisi mukaansa. Sitä on taas niin tärkeä lenkki tässä ihmisten elämässä ja hyvinvoinnissa. Eikä mennyt hukkaan ne Han Sebon vieressä valvotut/ pilkityt/ katsotut jalkapallopelit. Nyt niitä taitoja tarvitaan. Pelaamme muutaman kerran viikossa asukkaiden kanssa futista ja se on todellista peliä, ei mitään pelailua. Eihän minun kangaskengillä tälläisia pelejä pelata. Nappulakengät on nyt hankintalistalla. Pari varvasta turposi niin, ettei niistä nyt saa selvää mitä ovat. Miten sitä pelataankin niin kovalla pallolla? En ihan heti olisi päätäni pistämässä pallon eteen. Tajuhan siinä lähtisi. On ne kovia poikia, niin meidän, kuin muun maailmankin pelaajat.

20180729_193348

Saimaalla

Mutta niin imaisi Espoo ja Suomikin imuunsa. Järjestys se olla pitää, tuumii suomalainen. Eihän me Han Sebon kanssa meinattu uskoa silmiämme, kun lähdimme Espoosta ajamaan Enonkoskelle. Se oli pahinta ruuhka-aikaa ja autot soljuivat eteenpäin niin jouhevasti. Vetoketjusysteemi oli kaikille mennyt jakeluun, eikä kukaan rynninyt rinnalle; Suomessa kaistalla ajaa vain yksi auto, kun taas Kiinassa siihen menee kolmesta neljään autoa. Oli se huikeaa olla todistamassa tätä järjestystä ja kuuliaisuutta. Entäs sitten tämä jalankulkijoiden kunnioitus. Jalankulkijoille palava vihreä valo tarkoittaa, että kadun voi ylittää jalankulkija. Eikä niin, että kaikki muut ensin ja sitten jalankulkijat jos ehtivät ja uskaltavat. Kadulla kävellessä Suomessa ei satu törmäyksiä, koska täällä kaikki näyttävät noudattavan sääntöä, että kuljetaan kadun reunassa. Eikä täällä jalkakäytävillä ajella holtittomasti autoilla, mopoilla, kaupunkipyörillä, sekä muilla härveleillä. Voi huolettomasti kulkea omissa ajatuksissaan. Kyllä tässä liikenteessä pekingiläinen olisi ihmeissään.

20180802_155329

Ei norppa vaan Lara

Toinen positiivisesti yllättävä paikka oli yleiset vessat. Hitsi, miten meillä ovat siistejä. Istuinrenkula on paikallaan, ilman kengänpohjien jättämiä jälkiä, ilman mitään ylimääräisiä roiskeita. Vessa vedettynä, lattia kuivana, paperit telineessä. Kyllä on ilo poiketa siellä. Enää ei ole pakkomielle tarkistaa käsilaukun nenäliinakiintiön riittävyyttä kotoa lähtiessä. Miesten vessassa se touhu vasta villiä olikin. En ole käynyt, mutta olen kuullut. Kiinassa miehet ovat tehokkaita vessassakin. Kännykän ja tabletin lisäksi raahaavat sinne mukanaan varmaan tietokoneet, tulostimet ja faksitkin. Eipa ole ihme että ohi lorotuksia sattuu. Ja käsienpesuhan siellä kuuluu vain harvojen wc-rutiineihin. Kyllä desinfiointirättejä kului tätä touhua seuratessa.

On se vaan mukava olla Suomessa.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Matkalla Shanghaihin

Työmatkahan tämä minullekin oli. Paitoja otettiin joka päivälle, hikisimmille kaksi. Silitin ne jo Pekingistä lähtiessä, mutta laukussa sen verran ruttaantuivat, että vielä

20180626_094620

Kyllä on tällä miehellä sileä paita.

viimeinen silaus perillä. Nyt oltiin tärkeiden asioiden äärellä. Shanghaissa oli ne aasian tietoliikennemessut, mitkä muu maailma pitää joka vuosi Barcelonassa. En minä näistä niin tiedä, entinen pomoni Anna-Mari, tiesi aina enemmän. Silloin aikoinaan, kun Han Sebo oli niillä Barcelonan messuilla, AM tiesi niistä kaiken ja luuli, että minäkin tiedän. En tiennyt silloin, nyt vähän enemmän. Silloin esitin tietäväni, ei ollut vissiin rohkeutta sanoa totuutta. Nyt on.

Lähdettiin Pekingistä ja eikös meillä sattunut just olemaan Ranskasta joku kylässä, kun olivat tiet sulkeneet. Siinä sitten odottelimme, että suuret herrat pääsevät menemään ensin. Alkoi jo hermo mennä, ainakin meidän kuskilla. Avasi ikkunan ja kysyi pilli suussa olevalta poliisilta ” meneekö vielä pitkään, noilla on kiire lennolla?” osoittaen meihin. ”Sieltä tulee vielä autoja, odottele vaan ihan rauhassa” sanoi poliisi-setä vinoilevaan sävyyn. Eihän sieltä enää ketään tullut ja ihan näkyi miten meidän kuskia sieppas. Ennen kaasupolkimen täräyttämistä pohjaan, huusi vielä ikkunasta:”Hemmetin pönttö, kuurosokean laittaneet liikennepoliisiksi!!!” Ja sitten mentiin, niin että renkaat vinkui. Hykertelin mielessäni, jes tästähän voi tulla ihan mukava reissu!

20180629_102105

Messujen erittäin kriittinen tarkkailija. Nyt syynättiin miesten paitojen sileyttä ja ihmisten huomaavaisuutta sekä ystävällisyyttä. Kiinalaiset nuoret voittivat ylivoimaisesti huomaavaisuudellaan ja ystävällisyydellään.

Hyvin kerittiin. Jos meidän kuskista on kiinni, niin kukaan ei ikinä myöhästy mistään.   Koneessa, kolmen istuttavan penkin täytimme tällä kertaa niin, että minä istuin ikkunapaikalla, Han Sebo keskellä ja afrikkalainen liikemies käytäväpaikalla. Muut näyttivät olevan kiinalaisia ja istuivat kuka missäkin. Kuiskasin Han Sebolle että, kävipäs sinulla tuuri, pääsit noin komean miehen viereen. ”Niin sinullakin” kuiskasi Han Sebo takaisin :). No joo, vaihteeksi vieruskaveri olisi voinut olla vähän ruskettuneempi. Ja vieläpä kun tämä afrikanmies oli niin huomaavainen. Hymyili melkein kokoajan ja kun viereisen käytävän keski-ikäinen rouva kävi vessassa, eikä löytänyt enää paikalleen, ohjasi afrikan herrasmies hänet ystävällisesti ja vähäeleisesti sille.

Lento oli kamalasti myöhässä. Kyllä olis aasian lentoemännillä syytä ottaa oppia Finnairin kolleegoista. Eivät hymyilleet kertaakaan kenellekään. Englanninkielitaito oli surkea, jopa omaani surkeampi. Afrikkalainen, Han Sebo ja minä ei ymmärretty englanninkielisestä kuulutuksesta mitään. Enemmän siitä kiinan, sentään sen Ni Hao! Ja entäs kun olimme jo lähtökiidossa, vessasta tuli kiinalaismies rauhallisesti venytellen, kulkiessaan jäseniään yksitellen niksautellen. Pelotti, että näinköhän se niskanikamansakin tuossa niksauttaa, ei sentään. Emäntä istui turvavöissään ja katsoi miekkosen touhua tympääntyneenä. Tässä tilanteessa Finnairin emäntä tai ainakin minä, olisi istuttanut sen hujopin judo-otteella ja pitänyt sellaisen puhuttelun, ettei jätkä tulis enää ikinä lennolle.

Niillä muutamalla TV-ruudulla, mitkä oli viritetty katosta, pyöri possuelokuva. Kyllä minä ihmettelin, miten tuollaisen ohjelman menivät laittamaan.  Kone oli täynnä, mutta lapsia vain kaksi ja nekin sylivauvoja. Olisivat laittaneet eduskunnan kyselytunnin, niin edes yksi matkustaja olisi ollut tyytyväinen.

Sitten aloimmekin jo pikkuhiljaa laskeutumisen kohti Shanghaita, kun jostain alkoi tulla tupakansavua. Afrikkalaisen kanssa laitoimme peukalo-etusormiotteella nenät tukkoon ja katsottiin kone läpi, kuka se sauhuttelija oli. Kun kukaan ei näyttänyt käryyttelevän, arveli Han Sebo lentäjän vetävän hermosavut ennen laskeutumista.

20180628_190438

Kaupunkikuvaa auton ikkunasta käsin

20180628_120053

Oriental Pearl tower

Sitten afrikkalainen alkoi hermoilla ihan silminnähden. Räpläsi lentolippujaan, katsoi kelloaan, lippujaan, emäntään, meihin. Kuiskasin Han Sebolle, että sillä on kiire jatkolennolle. Ja kun merkkivalot sammuivat, pinkaisi afrikanmies etsimään laukkuaan ylähyllyltä, kiinalaismatkustajien tukkiessa käytävän. Nyt oli pakko puuttua asiaan. ”Duiputsii, duiputsii!!! TA HEN MANG!!!! (Anteeksi,anteeksi, hän hyvin kiire.) Kiljuin minä. Vessasta paluumatkalla eksynyt rouva ymmärsi aksenttini ja oli heti juonessa mukana. Rivakasti raivasi käytävää maanmiehistään ja niin pääsi afrikanmies ensimmäisten joukossa ulos koneesta. Ei kuitenkaan auttanut meidän ripeä toiminta. Lentokenttäbussissa seisoimme vierekkäin, mattimyöhänen ja minä, kuitenkin niin, kuin emme olisi ikinä toisiamme nähneetkään.

Telepatia näytti toimivan paluulennolla. En tiedä kerkisivätkö aasian lentohenkilökunnalle näyttää Finnairin opetusvideoita vai mitä liene tapahtuneen, mutta paluulennon emännät olivat oikein sydämellisiä ja ihania. Siitä tuli niin hyvä mieli, että hymyilin koko matkan. Oli mukava nähdä taas muutama, joilla oli ammatinvalinta osunut kohdilleen.

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Eikös se niin ollut, että tekevälle sattuu…

 

Nyt me sitten muutimme Espoossa, paikasta A paikkaan B. Kyllähän siinä hommaa oli, siirtää kaikki liian isosta omakotitalosta kerrostaloasuntoon. Kamala homma, muttei näköjään mahdoton. Tavaroiden siirtoon aikaa oli vaan pari päivää, sillä Han Sebo oli Suomessa vain sen ajan, että saimme kaikki painavat muutettua yhdessä. Pesukoneen siirtoon avuksi saimme Arin, jonka apu olikin korvaamaton. Kylläpä hän olikin näppärä sen vempaimen kanssa. Veljeksiltä homma sujui saumattomasti :).

20180621_190741 (2)

Tässä ei mene meidän muuttokuorma.

Meidän perheessä joidenkin muuttopuuhat eivät sujuneet yhtä rivakasti kuin joidenkin toisten. Siinä mietittiin tarkkaan mistä kohtaa kannatti tarttua kiinni ja millä otteella. Millä nostotekniikalla ja mihin kohtaan rasitus kropassa eniten osuu. Siellä näitä mietittäisiin vieläkin, ellen olisi tarttunut rivakasti hommiin.  Siinä meni sohvaa, kirjahyllyä ja muuta huonekalua todella vauhdikkaasti, kun pari muuta perheemme muuttomiestä testaili otteitaan.

Siinä sivussa nuorisolle olisi pitänyt selvittää, miksi mitäkin piti tehdä. Miksi muutetaan? Miksi kannetaan? Miksi ei ole muuttofirmaa? Miksi kiire? Miksi näin paljon tavaraa? Miksi nämäkin viedään? Miksi näitä on ostettu? Miksi tämä on näin iso? yms…  Ihmettelin itsekseni, että eikös se kyselyikä ole ohitettu jo ajat sitten. Ei näköjään. En muista pystyinkö hillitsemään itseni. Ehkä pystyin, koska tarvitsin tätä porukkaa vielä loppumuutossakin.

20180609_132325

Nuorisoa virittäytymässä työntouhuun. Toistakin tarvitsin vielä niin paljon, etten riskeerannut kuvanotolla.

Pihamaan kunnostuksessakin oli aikamoinen homma, nurmikko oli päässyt kasvamaan yli polven, eikä kastelukaan ollut tullut mieleen, vaikka siitä tuli joskus muistutettua. Nyt sitten urakalla pistettiin pihaa kuntoon. Kastelua kolmesti päivässä ja rivakkaa haravointia. Siitä se näytti taas lähtevän kasvuun ja alkoi pikku hiljaa muistuttaa nurmikkoa.

Sitten multa jämähti selkä (olisikohan sittenkin pitänyt miettiä niitä nostoasentoja). Korvatulehduksen lisäksi vielä tämäkin riesa. Päätin pyöräillä lääkärin kautta pihamaan kasteluun. ”Pitäisi saada niin selkä kuin korvakin lentokuntoon” valittelin minä. Seuraava lento olisi jo muutaman päivän kuluttua. Reppu puolillaan troppeja poljin kohti kunnostuskohdetta, kunnes pyörästä tippui ketjut. Siinä Sellon kulmilla yritin saada niitä takaisin, sateen aloitellessa säestystään. Siihen jäi pyörä ja loppui kiire. Tämän päivän kastelun hoiti taivas. Kiitos siitä! Ja vielä kun Prisman kassaneiti sattui tosi mukava, niin kyllä oli päivä pelastettu. Meinasin ihan avautua hänelle, miten en kuule toisella korvalla, ristiselkä reistailee, nurmikko on palanut karrelle, tavarat ei mahdu uuteen asuntoon,

20180610_105647

Mutta luumuja tulee ja paljon…

aviomiehelle tuli ryppyiltyä, kissan kanssa menee hermot, pyörä hajosi yms… Mutta sanoinkin vain, ”oletpas ihana, oikein sopiva asiakaspalveluun. Niin ystävällinen ja iloinen”. Hän kiitti ja jatkoi työtään vieläkin iloisemmalla otteella. Ja samassa kännykkääni kilahti viesti:” Tulen hakemaan sinut, ettet kastu.” On ne mukavia nuo lapset 🙂

Ylivoimaisesti suurimman homman tässä muutossa tekivät isä ja Jukkis. Iso kiitos heille! Omasta mielestään näyttävät olevan n.25-vuotiaita, huippukuntoisia heppuja. Jos lääkäriltä kysytään, niin ihan eri mieltähän se olisi näistä molemmista. Mutta se on jännä, miten kaikkein avuliaimpia ovat just ne, joilla on kaikenlaista omassa elämässään. Muutama ystäväni tekee hyväntekeväisyystyötä vapaa-ajallaan, vaikka kotona käydään läpi erittäin vaikeita vaiheita esim.saattohoitoa.

Pitääpä itsekin terästäytyä tällä auttamislinjalla.

Hei mutta nyt lomailen viimeisiä viikkoja Kiinassa. Nyt Pekingissä, ensi viikolla Shanghaissa ja seuraavasta ei vielä tiedä :).

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Lähtölaskenta on alkanut

20180525_110601Meidän piti seuraavaksi suunnata Ilomantsiin pitämään kehitysvammaisten lomanviettopaikkaa kera kotieläinten. Aina kun suljin silmäni, näin itseni käyskentelemässä vihreillä niityillä keskellä lammaslaumaa sekä kotkottavia kanoja tipuineen. Lomalaisten heräillessä, aamukahvit olisi nautittu kaikessa rauhassa luonnonhelmassa. Siitä sitten  suunnattu lammenrantaan ongelle, kukkaisniitylle kirmailemaan ja muiden aktiviteettien pariin. Makkaranpaistot nuotiolla, lettukestit, luontoretket ja -patikoinnit sekä uimiset ja taidepläjäykset olisivat järjestyneet tuosta noin vaan. Suunnitelmassa oli kaikki muut suht kohdillaan, asiakkaat vaan puuttui. Eikä heitä laskelmien mukaan olisi mitenkään niin montaa saanut, että tämä toiminta olisi kannattanut. Ei, vaikka meinasin raahata heitä Espoostakin. Ei, vaikka muutama minua viisaampikin laskelmia teki. Se jäi sit siihen. En suunnannut Ilomantsiin.20180525_110916

Nyt on kuitenkin Pekingin koti suht hyvin paketissa ja matkalaukut odottamassa lähtijöitä. Suomen päässä koti odottaa tyhjennystä ja muuttamista kerrostaloasuntoon. Kun kerran muutetaan, niin muutetaan sitten kunnolla. Ei tässä mitään stressiä ole, ulkona valtoimenaan loistavat ruusut näyttivät vaan levinneen vyöllenikin.

Se tässä vähän harmittaa, kun on tottunut reissaamaan ja oppinut tykkäämään lähdöistä. Siitä kutkuttavasta tunteesta ja odotuksesta päästä menemään. Pitää yrittää ottaa se ilo irti nyt sitten töihin lähdöistä ja sieltä pois tuloista.20180525_110609

Tämä, tämän kertainen Pekingistä lähtö on nyt toiseksi viimeinen. Sen kunniaksi tarjoan Han Sebolle illalliseksi sisäfileetä. Kävin hakemassa fileen Shindlerin lihakaupasta ja loppumatka piti tulla juosten, sillä tykätään kypsyysasteesta well done ja medium+ kieppeillä. Liha oli repussa paahtunut jo melkein well done plussaksi.

Sitä ihmettelin hississä ja kaupasta tullessani, että miten suomalaisen vastasyntyneen kokoiset lapset täällä jo kävelee, puhuu ja tuntee numerot. Tämmöinen alle 50cm:n taapero toimi hississä napin painajana. Me matkustajat sanoimme kerroksemme ja tämä napero painoi nappia. Mihin ei yltänyt, mummi nosti. Kyllä oli kätevää, ei tarvinnut itse liata näppejään. Pitääkin tehdä ehdotus, että joku näistä lapsukaisista olisi vakituisesti hississä. Toinen mistä meinasin tehdä aloitteen, on Suomen päässä. Lenkillä20180525_110813 törmäsimme puistopartureihin ja puistotanssijiin. M oli ihmeissään mikä mulle tuli, kun niin riehaannuin kuvia ottamaan. Heidän pihapiirissään nämä ovat ihan tavallista. Niin ovat kohta meidänkin, Suomessa. Nyt kun muutamme kerrostaloon, heti ensitöikseni laitan pihalle tanssit pystyyn. Miten mukavasti siinä samalla tutustuu naapureihin ja saa myös kuntoilua. Han Sebon ja Liivein kanssa pikku hiljaa aloittelemme, niin eiköhän siinä muutkin ala lämmetä :). Kesäaikaan tuo parturointikin on loistava idea. Varsinkin jos on sattunut jäämään ilman kesätyöpaikkaa tai on 20180525_110744työttömänä tai vaikka eläkkeellä, tässä oiva lisätienesti mahdollisuus. Tärkeintä on yritteliäisyys ja innostuneisuus, ei niinkään lopputulos. Jos tästä sitten vuoden yrittäjätitteli mulle napsahtaa, niin en minä kunniaa itselleni ota. Kyllä se on tämä Kiina ollut se ispriaation lähde.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kyllä nyt on kaunista

20180516_121433Meillä on nyt joka paikka täynnä ruusuja. Aivan älyttömän ihanaa. Ei niin hirveesti haitannut, vaikkei äitienpäivänä ruusupuska iloisesti yllättänytkään aamiaispöydässä. Kipaisin siitä pihalle, niin jo vain oli ruusua, joka tienpientareella, talonedustalla, portin pielessä ja ovensuussa. Tuoksukin oli niin huumaava. Tämä on ihanaa, niin kaunista!  On niin mukavaa, että tässä kaupungissa on silmäniloa naisillekin. Miehillehän tämän ilon järjestää kiinattaret mini, minihameissaan.
20180516_121445

Eipä silti, olimme mekin aikamoinen nähtävyys Tianjinissa. Eivät vissiin ole hirveesti tottuneet länsimaisiin, ainakaan seitsemään naiseen kerrallaan. Yrittivät salaa kuvata, sillä samalla tyylillä kuin minä Pekingissä, muka muuta kohdetta zoomaillen… Kylläpäs sen huomasikin selvästi :). Kaupunkikierroksen teimme hevosvaunuajelun merkeissä. Hyvin nähtiin kaupunkia ystävällisten hevosten kuin kuljettajienkin toimesta. Leppoisasti ja hyväntuulisesti ottivat meidät vastaan. Ei olla Pekingissä totuttu tälläiseen kohteluun. Ja entäs ne vaunujen perässä pyöräilijät. Ainakin yksi, ellei useampikin mies pyöräili perässämme jutellen kaikenlaista mukavaa ihan englanniksi, kuten Hello! Tähän ei törmää Pekingissä!  Ja kun kysyimme yhtä miekkosta ottamaan meistä ryhmäkuvan, niin räpsi ensin omalla kännykällään toistasataa otosta ja sitten meille sen yhden 20180515_140334muistoksi.

Pukeutumiskoodina meillä oli Marimekon pallokuosi. En ymmärrä miten mulla ei sitä ollut!!! Kaikenlaista siellä kaapissa oli, mut ei sitä. Enkä oikein sen takia voinut perua reissuakaan. Kyllä harmitti. No, korjasin asian ja kävin jälkikäteen ostamassa sen itselleni. Eihän se siihen reissuun enää auttanut, mutta jollainlailla kuitenkin helpotti. Han Sebo ei ymmärtänyt pointtiani, mutta pääasia että minä ymmärsin.20180515_124047

Oli muuten Tianjinissa ystävällinen liikennekulttuuri. Pystyi huoletta kävelemään punaisia päin jäämättä minkään vempaimen alle. Eivät edes töötänneet. Miten mukavia :). Eikä ollut kadut täynnä kaupunkipyöriä eikä ihmisiä, niinkuin meillä Pekingissä. Vaikkei ihan pikku kylä ollut tämäkään Tijanjin. Olihan sinne ahdettu reilut 14 722 100 asukasta. Missähän olivat, kun kaupungilla heitä oli vaan muutama.

Kyllä minä tuonne uudestaankin lähtisin, nyt olis se pallopaitakin.

Kategoria(t): Uncategorized | 4 kommenttia

Pekingin pelit

20180512_141531No on tässä ollut hokey nightiä, Tianjinin reissua, muotinäytöstä, saasteista ilmaa, vähän kirkkaampaa, lämmintä ja jos jonkinlaista.

Tuosta hokey nightistä mulla on vähän syyllinen olo. Hävittiin Kanadalle 6-2, ei sentään 6-0. Eka erässä oltiin johdossa, ehkä siks kun Kanadan iki-ihana Mike istui jäähyllä. Meidän pojathan rokotti heti ja mentiin johtoon. Ja kun Mike sattuu olemaan tosi hyvä tyyppi, harmitti hänen puolestaan niin paljon, että toivoin hiljaa mielessäni Kanadalle menestystä. En ihan niin rutkasti, kun sitä sitten rupesi tulemaan, vähempikin olisi riittänyt. Eikä auttanut vaikka kuinka yritin peruuttaa toivetta.

20180512_140010

Suomen Leo ja Kanadan Mike

Meillä oli kyllä hyvät kannustusjoukot. Ääntä lähti riittävästi ja tunnelma oli katossa alusta loppuun asti. Onneksi löysin Suomi-hattuni. Ihmettelin miten se oli joutunut vaatekaappiin, lakanapinon alle, mutta ehkä Han Sebolla oli näppinsä pelissä, sillä en ole ihan parhaimmillani siinä. Kuitenkin, kun kerran herrasväki T oli löytänyt päihinsä peruukit, kaivelin minäkin laukkuni pohjalta Suomi-hatun. Rouva T sanoikin, että hoidetaan nyt tämä oma osuutemme kunnolla. Ja kyllä me hoidimmekin :).

Oli niin mukava, kun kukaan ei ollut sivistyneesti taputuslinjalla, vaan annettiin tulla tuutin täydeltä. Onneksi Han Sebo oli pelaamassa tai ainakin siellä päin, niin ei hänenkään tarvinnut kärsiä minun elämöinnistäni. Han Sebo on enemmän pelimiehiä kuin kannattajakaartia. Tyypillinen espoolainen ”sivistynyt” kannustaja. Taputtaa kun tulee maali ja se on siinä. Mitä tuosta nyt sen suurempaa meteliä nostamaan. Nyt oli kyllä aihetta meteliin, Suomen joukkue pelasi niin hyvin. Jotenkin vaan Kanada teki kuitenkin ne maalit…20180512_160744

Mike on siis Han Sebon hyvä, erittäin hyvä ystävä. Pelikaveri, kannustaja, tsemppari, kuuntelija,  ja vaikka mitä. Mike jakeli ennen peliä Kanadan lippuja ja minäkin olin jo ottamassa omaani, mutta meidän porukat nosti siitä sellaisen mekkalan, etten uskaltanut. Saan nyt kuitenkin Han Sebon välityksellä sen Kanadan lipun, mutta sillä ehdolla, että annan vaihdossa omani. Kyllä yksi Suomen lippu näin hyvään tarkoitukseen aina irtoaa. Olisi pitänyt saada se vaan jo heti peli-illan jälkeen Kanadan kannustusjoukoille, sillä toiset Suomen leijonat rökitti ystävämme Kanadan hurjin lukemin. Se ei sentään harmittanut.20180512_16015320180512_151502

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Joitakin uudistuksia

coverphoto

Kuva ei liity millään tavalla juttuun.

Piti käydä Espoossa, että oppi käyttämään Pekingin vessapaperiautomaattia. Ensitöikseni koti-Suomessa avasin television ja sieltä ampaisi silmille se sama vessapaperiautomaatti, mikä on meidän marketin vessassa. En ole vielä saanut sitä toimimaan, joten on pitänyt turvautua omiin papereihin. Kiinalaisille se kyllä sylkee paperia minkä kerkiää, ei minulle. Olen työntänyt masiinaan seteliä, kolikkoa ja vaikka mitä, mutta papereita ei vaan tipu. Suomen televisio selvitti minulle, miten kätevästi kasvojen tunnistimella varustettu vessapaperiautomaatti annostelee kullekin oikean määrän paperia. Miten tuota en nyt älynnyt?? Katse vaan laitteeseen, niin pari siivua paperia rullaa kädelle. Se ei minulle selvinnyt, saako ykköselle ja kakkoselle eri määrän paperia, eikä se ihan selvinnyt siitä automaatin kyljestäkään. Sitäkin jäin miettimään, että tunnistaako sen tosiaan naamasta kumpi hätä on??

Olivat myös viikon Suomen visiitin aikana keksineet lisää tunnistuslaitteita lentokentälle. Saapumisilmoitus- lippulappusten ja kasvojen kuvausten lisäksi oli tullut parit sormenjälkitunnistuspisteet. Kyllä oli tarkkaa puuhaa. Edessäni oleva pariskunta sai ohjeet kotikielellään espanjalla, minun laite taisi puhua englantia ja viereinen kiinalaisnainen sai ohjeet kiinaksi. Kun vielä olan takana neuvoja antoi Han Sebo, niin minulle kuin kiinalaisrouvallekin, milloin suomeksi milloin kiinaksi, olimme kaikki ihan sekaisin. Loppujen lopuksi kone kuitenkin sylkäisi onnistuneet otoksemme ja matka jatkui seuraavalle tunnistuspisteelle.

Entäs sitten, kun vielä lähi-ravintolassa olivat menneet ruokalistat laittamaan tabletille. Ihan älytöntä! Minulle paperiversio tai en syö ollenkaan. Ei auttanut, niitä ei enää löytynyt. Onneksi mukana oli pari nuorempaa, joiden kärsivällisyys riitti näpertelemään tuon sähköisen vempaimen parissa. En minä nälkään kuole, kyllä aina joku sen verran jeesaa. Vaikka toisaalta, ehkä olisikin parempi olla tilaamatta, eipähän tarvitsisi juosta vessassa miettimässä miten mikäkin laite toimii.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi