Tämän hetken kuulumisia

Aloitetaan tärkeimmistä. Kissaemo poikineen on muuttanut viereisen talon puskiin. Vähän harmitti, ettei niitä nyt nähdä joka kerta ulos mentäessä. Sponsori oli kuitenkin keksinyt uuden reitin clubille ja hänen mielestään se on se virallinen reitti, näin hän meille selvitti.  Reitti menee just niiden kissojen vierestä. Hyvä reitti onkin. Kissanpennut ovat kasvaneet ja ovat tosi leikkisiä. Ne ottavat hurjia spurtteja, hyökkäävät autojen alta, kun joku kulkee ohi, eivät kimppuun, vaan ohi. Aivan kuin kisaisivat kumpi voittaa, ohikulkija vai he. Ne myös nukahtavat nopeasti. Clubille mennessä niillä on täysi tohina päällä ja kun viiden minuutin päästä tullaan pois, niin ne jo vetelevät sikeitä. Yksi pennuista oli saanut pyydystettyä linnun. Leikki sillä kuin lapsi parhaimmalla lelullaan. Oli niin älyttömän innoissaan heitellessään sitä lintua, että näytti unohtaneen koko muun maailman.  ( Kyllä luonto on julma.)

No, niitä linnunpoikasia on nyt sitten tullut kaksin kappalein lisää. Meidän pikku parvekkeen kaksosmunat ovat kuoriutuneet ja siellähän ne nökötti kaksi suloista linnunpoikasta. Sen parvekkeen oven edessä on vaatekaappini, ettei vaan häiritä pesintää. En ole siirtänyt kaappia kuin kahdesti, ihan vaan, että näen miten pesintä sujuu. Hyvin siellä on kaikki ollut. Sponsori kylläkin varoitteli, ettei tuollaisia lastulevykaappeja pidä mennä siirtelemään, hajoavat kuulemma käsiin. Ei oo vielä hajonnut, vaikka oikeesti oon siirtänyt sitä neljästi. Ja eilinen oli viides kerta. Siellä ne poikaset nyt ovat, ihanaa, melkein kuin olis itse saanut perheenlisäystä. Sanoin tässä yks ilta sponsorille, että oliskohan ne poikaset jo kuoriutuneet, kun on sellainen meteli tuolla parvekkeella. Ei, ei, vielä on liian aikaista, totesi sponsori. Olisi vaan pitänyt luottaa äidinvaistooni, koska silloin se oli varmaan tapahtunut. Tai ehkä se meni hyvin just näin, niin en päässyt häiritsemään kuoriutumista tai heti kuoriutumisen jälkeistä aikaa. Eikös ihmisilläkin rauhoiteta synnytyksen jälkeinen aika kuukaudeksi tai ainakin muutamaksi päiväksi ja sitten vasta rynnätään ihastelemaan uutta tulokasta.

Yritin olla avuksi lintuperheelle ja emon ollessa muualla, tyrkkäsin oven raosta vesiastian vaivihkaa parvekkeelle. Seurasin sitten pitkin päivää verhon raosta tapahtumia. ( Jäi siivouspäivä väliin, ettei imurin hurina säikytä uusia tulokkaita. En voinut myöskään poistua kotoa, ihan siltä varalta, jos joku hyökkää niiden kimppuun. Missä lie emo ollut???Roskat vein äkkiä ja sitten takaisin asemiin). Ja tiedättekö, emoa ei näkynyt eikä kuulunut kokonaiseen kuuteen tuntiin. Luulin, että olin säikyttänyt sen vesikippoineni omille teilleen. Mietin jo hädissäni, miten selviydyn kahden vastasyntyneen linnunpoikasen kasvatuksesta kun jo kahden teinin kasvatus tuntuu välillä epätoivoiselta. Onneksi perheessämme on vanha 4H: läinen, hän kyllä auttaisi. Hänellä on myös vinkki vitoset asiaan kuin asiaan, ja yllättävän usein ne toimivatkin. Kun hän saa tovin miettiä rauhassa, niin ratkeaa, voisinpa sanoa, mikä ongelma tahansa. ( Pojastaan on tulossa hyvää vauhtia samanlainen). Mutta onneksi emo palasi. Tarvitsi vissiin omaa aikaa. Mutta kuusi tuntia!! Huh,huh, vastasyntyneet yksin. Mihin tää maailma on mennyt.. Olipa helpotus että emo palasi ja nyt kun kurkkasin parvekkeelle, niin siellä se kaiteella vartioi. Ja saakin vartioida tämän päivän, nyt on minun vuoro mennä viipottaa.