Kiinalaisittain

Meidän lento, Helsingistä Pekingiin, oli täynnä kiinalaisia, muutama hassu länsimaalainen oli eksynyt joukkoon. Eräs vanha kiinalaismies oli sellaisessa valkoisessa verkkopaidassa, samanlaisessa kuin Uuno Turhapuro. Se hihaton, vissiin aluspaita, kyllä muistat. Ajattelin, että niitä pidettäisiin vain kotioloissa. Mutta ehkä tämä vanhus halusi kirjaimellisesti kodikkaan olon myös lennolle. Mitä sitä kaunistelemaan, rumat ne vaatteilla koreilee.

Eilen menin yhden metrotunnelin alikulkusiltaa pitkin maidon ostoon. Metro oli juuri tullut ja sieltä vastaani käveli mies kapsäkkiensä kanssa. Katsoi minua ihmeissään. Suu auki jäi kummastelemaan. Ei ollut selvästikään nähnyt tämän näköistä aikaisemmin. Olisiko tämä kalpea väri kummastuttanut vai isokokoisuus tai hame, mikä oli polven alapuolelle. Oli nimittäin helle ja kiinattarien helmat peitti nippa nappa pyllyn. ( Kyllä minä ihmettelin ja samassa kaipasin niin Qatariin. Siellä sentään osattiin  pukeutua.) Huomioni kiinnittyi samaisesta metrosta tulleeseen leveästi hymyilevään, matkalaukkuaan raahaavaan nuoreen naiseen. Kohdallani hän sanoi:”Hello!” Ja minä takaisin:”Hello.” Ja sitten naurettiin yhdessä. Olisiko molempien lausuminen osunut kohdilleen, kun niin nauratti. Kyllä ovat mukavia nämä kiinalaiset, niin aitoja.

Lennolla, käytävän toisella puolella istuva, samaisen kansan mieshenkilö näytti myös luonnollisuutensa. Ilmavaivoja kuulosti olevan. Onneksi se ilmastointisysteemi on niin yksilöä suosiva, että jakaa kaiken ilman koneessa tasapuolisesti kaikille. Muutenhan tuo olisi suututtanut.

Iski hirmuisen helteen yhtäkkiä tänne Pekingiin. Yritin löytää sopivia vaatteita, mutta mikään ei oikein tuntunut hyvältä. Pakotin itseni laittamaan shortsit ja T-paidan, vaikka alastomalta olo niissä tuntuikin. Qatar opetti, että ihmisten ilmoilla pitää olla säädyllisesti pukeutunut. ( Polvet, povi ja olkapäät peitettyinä). Eipä minua näytetty pidettävän minään, paitsi Amerikan suurlähetystön vartijat. He hieraisivat silmiään, kun jouduin ramppaamaan heidän ohitseen monta monituista kertaa. Ihan turvallisuussyistä varmaan kyselivät mikä minuun oli mennyt, kun hiki hatussa viuhdoin menemään. Ostin nimittäin Levikset ja niissä oli pieni vika. Jouduin ravaamaan kodin ja ostoskeskus Solanan väliä milloin hakemassa kuittia, milloin farkkuja, milloin mitäkin. Sain vaihdettua farkut ja nyt en kulje sinne päinkään moneen päivään. Yritän nyt löytää muita harrastuksia, sillä elokuun alusta alkaen asustelen täällä ihan niinkun tosissani. Aloitin jo sisustamisenkin. Han Sebo oli kääntyä kotiovelta takaisin, kun luuli tulleensa väärään asuntoon. Enkä kerinnyt vielä muuta kuin vaihtaa palaneet lamput uusiin.