Minäkö rasittava…

Sain nyt pienellä lisähinnalla sen bisnespaikan lennolle. Kyllähän minä varmasti rasittava matkustaja olin niille parille lentoemännälle ihmetellessäni kaikkea: maisemia, istuinta, älyttömän hyvää ruokaa, palvelua, siistiä ja tilavaa vessaa, kaikkea. Juntiksihan olisivat voineet luulla. Ja teinipoikani oli nimenomaan minua opastanut, että” puhut vaan kun sinulta kysytään, ettet näytä junttiuttasi.” Minä en tuommoseen alistu, luonnollisuus kunniaan, puhun silloin kun puhumista on. Ei ole tapana ollut tukahduttaa tunteita, tämän on saanut mm.Han Sebo tuntea, niin hyvässä kuin pahassakin :). Vielä kun emännäksi olisi sattunut se yhden matkan, ekonomiluokan ystävällisen emännän, niin matka olisi ollut täydellinen. Hän ojenteli tyynyä ja oikoi peittoa, katsoi silmiin ja hymyili. Palveli kaikkia matkustajia sydämellisesti ja ilolla.  Lämmitti niin mieltä huomaavaisuudellaan.

Ei lämmittänyt mieltä huomaavaisuudellaan Espoon bussissa kuljettaja. Jouduin nimittäin menemään töihin bussilla. Päätin olla avoimin mielin. Ok,ok, uusia kokemuksia, mutta pyöräily on niin verissä, että koko matkan jalat polki, vaikka pyörä  kotona olikin. Kyllä osasi bussikuski säikäyttää. Kolme ulkomaalaista tyttöä pyysi hädissään pysäyttämään, söpersivät jotain että,”Stop,stop” tai sinne päin. Kuski rupesi kiljumaan että:” SIELLÄ ON SE PUNAINEN NAPPULA PYSÄYTTÄMISTÄ VARTEN!!!!” Säikähdin niin, etten heti älynnyt toimia. Tytöt olivat ihan hölmistyneinä, mutta pääsivät onneksi bussista ulos, toisiaan ihmeissään katsellen. Matka jatkui hiljaisuuden vallitessa täpö täydessä bussissamme. Sitten oli minun vuoroni jäädä pois. Älysin painaa punaista nappulaa ja huikata kuskille kiitokset kyydistä. Mutta pakko oli vähän jatkaa:”Muistapas jarrutella noihin mutkiin ja nuo nopeusrajoitukset, ne on tarkoitettu sinunkin noudatettaviksi!” On tullut istuttua nimittäin yhden just kortin saaneen kyydissä ja kyllähän se on minun kokeneempana ihan velvollisuus takapenkiltä neuvoa. Ajattelin antaa arvokkaita neuvojani myös tälle kuljettaja-hemmolle. ”Ja kun olet asiakaspalvelutyön itsellesi valinnut, niin yritäpäs olla vähän ystävällisempi! Pilaat vielä kaikkien suomalaisten maineen äksyilylläsi. Jää kotiin jos olet tuolla tuulella!” Kuski jäi haukkomaan henkeään, kun minä suuntasin työni ääreen. Eihän tästä mitään tule jos kaikki saa rällästää miten sattuu!

Tyttärelläni oli tärkeä meno ja tarjouduin kartanlukijaksi mukaan. Satoi nimittäin vettä ja oli aikamoista ruuhkaa. Kyllä yllätyin, kun otti minut ihan mukisematta mukaan. Tästä luottamuksesta innostuneena halusin palkita tyttäreni ja olla koko matkan iisisti, neuvojani tyrkyttämättä. Tungin suuhuni pienen pyyhkeen ja aurinkolasien alle laitoin silmälaput. Tehtäväkseni jäi siis vain pidellä puhelinta, mikä toimi navigaattorina. Perille päästiin ennätysajassa ja tyttäreni kiitteli, miten olen edistynyt ja että vielä tässä iässäkin voi päästä eroon ikävistä piirteistä. Kanssani oli kuulemma kerrankin mukava ajella, niin mukava, että ihan halasi matkan päätteeksi.

Ja minä kun luulin, että olen parhaimmillani luonnollisena, mietin kiskoessani pyyhettä suustani.