Kolme ensimmäistä lomapäivää vierähti Helsingissä. Siellä pakolliset lääkärikäynnit, ihan vaan varmistukseksi, että kaikki on kunnossa. Varmuuden vuoksi otettiin koetta jos jonkinlaista, kun onhan tuota ikääkin jo päässyt kertymään. Kummallinen rajapyykki tämä viiskymmentä, vaivojen alkamispiste. Luetellakseni muutaman: polvi, olkapää, selkä. Kyllähän nämä ovatkin olleet kovalla käytöllä.
Ystävällinen, nuori naislääkäri oli oikein tunnollinen ja tarkka. Jotain poikkeavaa löysikin ja yhdestä otettuaan koepalan, laittoi kiireellisenä eteenpäin, että tulokset ehtivät ennen paluumatkaa. Joka tiskillä palvelu oli niin ystävällistä ja lämminhenkistä, ettei tullut mieleenkään olla huolissaan. Illalla tapasimme ystäviämme ja seuraavana päivänä odotettuun jääkiekko-otteluun, Blues vastaan Jyp.
Peli itsessään oli surkeuden huippu, mutta oheistoimintaa oli sitäkin mukavampi seurata. Jokaiselle penkille oli jaettu valkoinen Blues T-paita ja kuuluttaja toivoi, että jokainen pukisi sen ylleen. Jostakin TV:n urheiluruudusta seurasimme pelistä otettua pätkää ja sieltähän me sponsorin kanssa hyvin erotuimme valkoisine paitoinemme. Kyllä Espoolaiset ovat jäyhähköjä. Kärppien ja Jypin kannattajat olisivat pukeutuneet vaikka pinkkiin, ihan kannatuksen vuoksi, jos olisi pyydetty. No, fanikatsomo oli kuitenkin laittanut taas parastaan. Upeita julisteita ja kokoajan hurjaa kannustusta laulaen ja huudellen. Luulin varanneeni paikat siitä fanikatsomon vierestä, että pääsen oikein kunnolla kannustamaan. Vahingossa varasinkin ne vastustajan fanikatsomon vierestä. Ei haitannut, ehkä vähän.
Peliä enemmän seurasin maskottinallen touhuja. Se oli niin hyvä elehtiessään, jaellessaan ylä-vitosia, halaillessaan ja huomioidessaan milloin kenetkin. Oikein todellinen hyvän mielen tuoja. Olisin voinut ottaa nimmarin siltä, joka oli sen nallen sisällä. Ei voi olla kuin joku todella hyvä tyyppi. En minä mikään nimmareiden perässä juoksija ole, mutta miellummin tältä maskotilta, kuin niiltä kaukalon tappelupukareilta. Espoo hävisi pelin 3-0, mutta kaikkineen kokemus oli hyvä. Pelin jälkeen tapasimme sponsorin sukulaisia turkkilaisen sapuskan ääressä. Mukava oli tavata pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia, vaikka pikkuisen häiritsikin takaraivossa se koepala. Illalla sitten mietiskelin, että entäs jos se onkin vakavaa. No, onneksi olen jo viiskyt. On tässä kerinnytkin jo kokea. Ja olen saanut elää älyttömän hyvän elämän kaikkine kokemuksineen. Miten moni onkaan kuolla kupsahtanut paljon ennen viittäkymmentä. Minullahan on käynyt oikein hyvä mäihä, kun olen päässyt tännekin asti. Tietysti olis ollut kiva päästä ostamaan Kindermunia lasten lapsille ja Dohan asunnossa olis ollut kiva seurata, pesevätkö ne niitä ikkunoita ikinä. Ja jos pesevät, niin mitenkähän hienolta maisemat näyttävätkään kirkkaiden lasien läpi, kun ne ovat nyt jo aika hyvät. 
Lääkärin piti soittaa tiistaina tai keskiviikkona. Odotin tietysti kuummeisesti ja puhelin mulla oli vessassakin mukana. Ei soittanut. Minä tartuin rohkeasti luuriin ja pirautin, että mistäs päin nyt tuulee, kun on kerran sovittu, niin eikös meillä Suomessa ole tapana toimia sovitusti. Koko lääkäriä ei löytynyt, mutta kun selitin tilanteen, niin eräs toinen lääkäri lupasi perehtyä tuloksiini ja soittaisi sitten takaisin. Hetken kuluttua puhelin pirahtikin ja olin valmis kuulemaan tuomioni. Kokenut, vanhempi lääkäri kertoi rennolla tyylillään, että kaikenlaistahan sieltä löytyi, mutta kyllä se on lääkäristä kiinni miten nämä tulkitaan. Mikään ei viittaa syöpään, joten jatkakaa vaan elämäänne hyvillä mielin. 
Niin teinkin. Matkamme jatkui helpottuneena Mikkelin kautta Enonkoskelle ja sieltä Ilomantsiin. Kaikki näytti ja tuntui hyvältä. Erityisen hyvältä. Hymyilytti kokoajan. Ja niin hymyilytti myös kun paluukone oli, hemskatti vie, myyty täpö täyteen ja meidät jouduttiin siirtämään businessluokkaan. Yölento ja businessluokka. Kyllä olin taas kerran syntynyt onnellisten tähtien alla. No, meidät businessluokkalaiset vietiin koneeseen ekana, tietysti. Emäntä ohjasi meidät omiin vuode-nojatuoleihimme. Oli pakko ottaa turvaohje-läpyskä leveän hymyni eteen, kun ekonomi luokkalaiset marssivat omiin ahtaisiin tuoleihinsa ohitseni. Kyllä oli mukava matka kaikkine turbulensseineen. Sekä jännitystä lisäsi myös, kun tuulen vuoksi ensimmäinen laskeutuminen jouduttiin vetämään takaisin ylös, mutta toisella kertaa päästiin jo maahan asti. Mikäs siinä oli istuessa, nautiskelua vauhdin hurmasta, koko rahalla, vähän ylikin. Ja kotiin päästyä Espoon Bluesin maskottinallelle lähti kattava palautepaketti.
Pätkittäin Pekingissä 