Kevättä ilmassa

Nämä liilat tässä etualalla.

Päivä alkoi aamulenkillä, niinkuin monena muunakin aamuna, Cornichilla, rantabulevardilla. Jo aamuvarhaisella siellä oli monenlaista hiihtäjää: lenkkeilijöitä, venyttelijöitä, perheitä, nurmikon kastelijoita, kukkaistutusten vaihtajia. Jäin sitten ihan vahingossa töllistelemään, kun pojat irroittelivat niitä lempikukkiani juurineen maasta. ( Ei Pelargonia, vaan se toinen kesän suosikki kukka. Amppeleissakin yleinen, vanhat kukat pois, niin kukoistaa koko kesän pitkälle syksyyn.) Sitten yksi pojista näytti mulle, että haluatko? Ja minä elehdin takaisin että, et oo tosissas? Oli tosissaan ja kaiveli mulle roskiksesta muovipussin ja asetteli kukan pussiin ja vielä reppuunikin. Elehti vielä, että anna sille vettä, kun pääset kotiin. Minä kumartelin ja toistin tänk juuta toistakymmentä kertaa, ettei vaan jää epäselväksi, että olen kukkaihmisiä henkeen ja vereen. Roskikseenhan ne loput pistivät. Ihan hyviä olivat, mutta oli varmaan aika vaihtaa väriä tai jonkin muun kukan vuoro oli nyt olla sillä paikalla. Kukka repussa jatkoin juoksemista. Nyt juoksua sujui jo ainakin 200 tai sanoisinko jopa peräti 500 metriä putkeen. Kyllähän siinä muutamat kävelijät ohitti, mutta ei se vauhti vaan juoksuaskel. Tunne, että tässä ollaan lenkillä, ihan niinkun tosissaan. Alkaa kylläkin olla jo liian kuuma. Seitsämältä oli suht hyvä, mutta kahdeksalta paistoi jo vähän liian kuumasti. Puoli litraa vettä ei riittänyt kuin alku metreille. Mutta kyllä tuli hyvä olo. Olen syntynyt juoksijaksi, siltä se tuntui. Askel oli niin kevyt ja rento. Ei millään olis uskonut, että tässä viilettää viiskymppinen.

Ja tästä minä tykkään, kun ihmiset hymyilevät. Onkohan se tuo aurinko, mikä saa sen aikaan vai mikä. Hymyilevät he kyllä sisätiloissakin. Meidän lähikaupassa, Carrefourissa, on nimittäin niin hyvä palvelu, että ihan itseäkin hymyilyttää. Hedelmä-ja vihannespunnituspisteessä on niin ystävälliset ja hyväntuuliset työntekijät, että toisia samankaltaisia saa hakea ja pitkään. Ja tiedättekö paljonko he saavat palkkaa? Ei. En minäkään, mutta eivät varmasti hymyile siksi, kun liksa on niin hyvä. Joku suomalainen lehti tiesi kertoa, että rakennusmiehet täällä saisivat 50 senttiä tunnilta. Tämä punnitushomma on vähän kevyempää, joten jos siihen katsotaan, niin ehkä eivät saa edes sitä. En kyllä tiedä onko tuohon uskomista. Me muuten käytetään ihan samoja lääkäriasemia ja kauppoja kuin nuo rakennusmiehet. Siellä ne jonotti sulassa sovussa lääkärille, meidän sponsori ja joukko rakennusmiehiä. Sama kohtelu oli kaikille. Ei etuiltu, vaikka ykät lensi ja pystyssä ei pysytty. Ei näyttäneet olleen työtapaturmien vuoksi lääkärikäynneillä, mikä lie vaivannut heitä. Kyllä minusta näyttää, että nämä rakennusmiehet voivat täällä ihan hyvin, turhaa kirjoittelevat kaikenlaista. Kaikilla näyttää olevan kännykätkin. Ja turvavaljaat on muuten joka iikalla, joka tuolla rakennuksen reunalla työskentelee. Ikkunasta peukutan heille, kun noin hyvin noudattavat turvaohjeita. Eihän ne sitä näe, mutta olenpahan hengessä mukana.

Ai niin, kävipä tuuri, kun yhtenä päivänä lähikaupassa yks mies vetäisi hihasta ja kysyi, että voisinko vastata muutamaan kysymykseen. No, minullahan on aikaa, annapa tulla vaan. Pääsin kehumaan oikein kunnolla punnitustiskin porukkaa ja kiitosta saivat myös ostosten pakkaajat. Hyvä kauppakassin pakkaaja olen itsekin, mutta täytyy myöntää, että kyllä nämä pojat tekevät sen homman vielä paremmin.

Tuossa lähikaupan edustalla on aina ne poliisit vai onkohan he securitaksen miehiä… No kuitenkin, hyvä kun ovat. Säilyy järjestys, vaikkei ongelmia olekaan ollut sen suhteen. Yksi heistä tuli oikein tutuksi, kun saman päivän aikana moikattiin ainakin kuudesti. Taisin kertoakin siitä. Piti keksiä eri reitti kauppaan, kun nolotti  talsia siitä kokoajan. Kyllä sukulaisetkin bongasivat sen tutuksi tulleen. Ei sen leveä hymy voi jäädä näkemättä. Minusta oli niin mukavaa, kun AK, kummityttöni, sanoi kerran kaupasta lähdettyämme, että mennään siitä kautta missä nähdään se leveästi hymyilevä poliisi. Joten en ole ainut vaikuttunut. Kyllä siinä rumempikin näyttää kauniilta, kun hymyilee. Pitäis vaan muistaa, vaikken tähän sakkiin kuulukaan.

Tänä aamuna sitten, huonosti nukutun yön jälkeen, meinasin jättää koko lenkin  väliin, kun tuntui kolottavan ja väsyttävän. Ajattelin kuitenkin käydä vähän kävelemässä, siinä ne paikat vertyy. No yks nainen, eikö vaan, lyöttäytyi juttusille liikennevaloissa. Filippiineiltä tai Srilankasta sanoi olevansa kotoisin ja mies on tiedemiehiä, töissä jossain niissä kuuluisista torneista. Siinä sitä vaihdeltiin kuulumisia ja sanoin sitten hiljaisen hetken koitettua, että nyt on kyllä jatkettava juoksua. Hän ei tykännyt juoksusta, rivakka kävely oli hänen lajinsa. Minä pinkaisin minkä kintuista lähti, että sain karistettua hänet kannoiltani. Ihme suomalainen sitä olen minäkin. Mukava oli tutustua ja rupatella ja silti halusin olla rauhassa. Olin aivan läkähdyksissä siitä spurtista. Istahdin ja lepäsin hetken. Rivakasti kävelevä filippiino meni ohi niin rivakasti, etten ollut tuntea. Huikattiin vaan, että nähdään. Huomenna on lähdettävä jo viideltä, että saa olla rauhassa.