Miten se onkin aina niin kiire siihen uuteen asuntoon. Pakko olis päästä laittamaan paikkoja kuntoon jo ennen virallista muuttopäivää. Mekin manguttiin viikkoja aikaisemmin, etteikö millään voitais päästä jo. No nyt ollaan päästy ja muutto on vielä käynnissä. Viime viikonloppuna toimme muuttolava-autollinen tavaraa, niin etteivät meille majoittuneet jalkapalloilija tytöt huomanneet mitään. Tyttöjä majoittaneille perheille jaettiin kaksi A4 lomaketta täytettyinä molemmin puolin, liuta sääntöjä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Siinä oli mm. ettei majoitusaikana saa muuttaa. Teimmekin muuton vaivihkaa, niin ettei kukaan kärsinyt, ei edes huomannut. Toinen huomioitava asia oli, että joka päivä täytyy tarjota päivällinen. ( No haloo, tietysti !!!) Joka ilta laitoin parastani, ekana iltana tytöt söivätkin, mutta muina eivät. Niillä oli niin tiukka aikataulu, etteivät kerinneet kun käydä nukkumassa meillä. Illalla kun tulivat, niin kaatuivat suoraan sänkyyn ja samantien alkoi kuorsaus. Viimeiseksi illaksi tein kiinalaista, viittä eri sorttia, olin aloittanut valmistelut jo aamulla. Toinen tytöistä oli nimittäin sanonut rakastavansa kiinalaista, se joka hymyili kokoajan ja joka valloitti sydämeni jo ensi tapaamisella. No, pöperöt pöytään ja kutsu pöydän ääreen. Kun ketään ei kuulunut edes kolmannen kiekaisun jälkeen, niin oli pakko tarkistaa tilanne ja siinähän oli käynyt perinteiset. Tytöt vetelivät sikeitä autuaan tietämättöminä loihdituista kiinalaispöperöistä. Oli pakko käydä nykäisemässä sitä toista tyttöä, että maistatko ees vähän? Ei jaksanut. No oma perhe sai moneksi päiväksi eväät kouluun ja töihin.
Säännäissä oli myös, että tyttöjen kanssa on kokoajan oltava toinen meistä vanhemmista, esim.kuljetuksissa. Pikkuisen ärsytti olla kyydityksissä mukana, kun meidän mukava, luotettava kuski olisi hoitanut homman vielä paremmin ilman minun seuraani. No, kentän laidalla ymmärsin asian. Joukkueita oli New Delhistä, Dubaista, Omanista, Abu Dhabista ja meiltä Dohasta. Jos ja kun pelit pelataan New Delhissä, niin todellakin vanhemman ja miellummin jonkun, en edes tiedä kenen, pitää olla tyttöjen kanssa kokoajan. Ehkä parempi, etteivät siellä pelais ollenkaan. Onhan siellä mukaviakin ihmisiä, mutta ne ei niin mukavat, ovat pilanneet kaikkien maineen.
Tytöt lähtivät sunnuntaina takaisin koteihinsa. Tämän rankan pelireissun jälkeen kuuluisi kaikille osallistuneille viikon loma. Kyllä jokaisesta puserrettiin viimeisetkin mehut. Minustakin, kun piti kaiken hässäkän keskellä sumplia sitä muuttoakin. Mutta tärkeintä oli, että tytöt nauttivat pelaamisesta ja reissu oli onnistunut.
Isoimmat tavarat muutimme siis sillä lava-autolla ja ne, mitkä kerkisin tökätä kyytiin sponsorin huomaamatta. Harmitti, etten enempää ujuttanut sinne lavalle, nyt on vielä melkoinen homma tuoda niitä pikkuautolla. Tänä aamuna sponsori tuli suihkusta ja etsi pyyhettä. Iso mies ja joutui kuivaamaan itsensä pieneen käsipyyhkeeseen. Lähdin siltä istumalta, ensimmäisellä eteen tulleella taksilla, pyyhkeiden haku matkalle vanhalle asunnolle. Yritin ensin saada mukavia vakkari takseja, mutta kun niitä ei löytynyt, oli tyytyminen tavalliseen… ja sattuikin tavallista romumpi, ei edes takaluukku pysynyt kiinni. Perille päästyä sanoin kuskille, että odota kaks minuuttia, niin tulen takas. Tais mennä 20 minuuttia, kun tulin kolmen matkalaukun, kylmälaukun ja muutaman muovikassin kanssa. Kuski pyöritteli silmiään, ettei millään mahdu, kun tuo takaluukkukin on rikki. Minä vaan että, kyllä mahtuu, etupenkille osa ja taakse minun viereen loput. Hyvin mahtui ja olis mahtunut vielä se mikroaaltouunikin, koska se olis pysynyt siellä takakontissa. Kuski ajoi yhdellä kädellä, koska toisella joutui pitelemään etupenkin tavaroita, etteivät lennelleet mutkissa. Minä pitelin takapenkillä ja jouduin vielä kuuntelemaan sitä kylmälaukun ikävää natinaa. Mutta ei se mitään siihen verrattuna mitä kuski joutui kuuntelemaan, kun vissiin vaimo soitti vielä siihen saumaan. Hirmunen kälätys kuului toisesta päästä ja kuski ei tiennyt millä kädellä olis ohjannut. Minä tarjosin auttavan käteni ja pidin luuria hänen korvallaan, että hänen kätensä vapautui rattiin, vaikka yritin kyllä näyttää, että lopeta puhelu. Olishan se vaimo kerinnyt kotona pitää sen saarnan. No pääsimme perille ja annoin ihan kohtuulliset tipit, vaikka olisin voinut antaa kyllä enemmänkin, sen verran reilu kuski sattui ja sain hirmusesti hyödyllisiä tavaroita yhdellä kertaa, kylpypyyhkeitäkin.
Pätkittäin Pekingissä 