Ei ole minulle ennen sattunut joulukuussa, täyslaidallista auringonpaistetta ja uintikelejä, ennen tätä vuotta 2014. Tämä joulukuu on niin erilainen kuin mihin on tottunut; ei piikkejä liukuesteeksi kengänpohjiin, ei polkupyörään nastarenkaiden vaihtoa, ei kesä-ja talvivaatteiden roudaamista vaatekaapin ja kellarin välillä. Ei jatkuvaa pimeyttä, vaan illat ja yöt, niinkuin kuuluukin olla. Päivisin näkee kulkea muutenkin kuin sähkölampun valossa. Ei mustaajäätä ja sitä älytöntä liukastumis riskiä.
Erikoiselta tuntui myös tässä yhtenä päivänä, uida porskutella joululaulujen soidessa taustalla. Ei millään meinaa mennä tajuntaan, että on joulukuu. Eikä joulutähdet jotenkin istu tänne, vaikka tykkäänkin niistä. Ikeasta ostin niitä kaksi, vähän niinkuin ilmanpuhdistimiksi.
Tänään menen kuuntelemaan joululauluja LM:n kuoron esittämänä ja huomenna laulelen niitä myös itse Suomi-koululla. Suomi-koulun joululauleluihin jokainen vie jotakin pikku purtavaa. Minä ja rouva K teemme aamulla piirakoita. En löytänyt mistään ruisjauhoja, vaikka jotkut olivatkin niitä onnistuneet löytämään. Oli pakko tyytyä vehnäjauhoihin. Tein hetki sitten taikinan valmiiksi ja aamulla menen sen kanssa K:lle piirakkatalkoisiin. K soitti just, oli menossa ostamaan maitoa riisipuuroa varten. Oli tehnyt jo yhden riisipuuron, mutta piimään. Sanoin, ettei se olisi haitannut, onhan ruisjauhotkin korvattu vehnäjauhoilla. Emmekä siis häpäise karjalanpiirakoita, koska me teemme pelkästään piirakoita, qatarinpiirakoita, ei karjalanpiirakoita. Eikä näitä kyllä muutenkaan pystyisi sotkemaan karjalanpiirakoihin. K:lla on ollut sama juttu kuin minulla, äiti on kädestä pitäen neuvonut niiden teon, mutta ajatus on ollut vissiin jossain muualla.
Ylihuomenna on sitten pikkujoulut. Sponsorin työpaikka oli järjestänyt siihen samalle päivälle myös viiden tunnin veneretken. Perhetapahtuma, onhan se mentävä, kun sain lahjottua juniorinkin mukaan. Eiköhän sitä jaksa, kaksi tapahtumaa samalle päivälle.
Olin teinien kanssa pika-jouluostoksilla. Taksissa he ilmoittivat, että jos kuski ei laita mittaria päälle, niin kyyti on ilmainen. ”Aivan, aivan, niin minustakin olisi oikein” sanoin. ” Se lukee täällä” ilmoittivat teinit näsäviisaasti. Niin se tosiaan luki taksin ikkunassa himmeällä ja hyvin pienellä, jota meikäläinen ei olisi nähnyt suurennuslasillakaan. No niin, mutta sepä oli huojentava tieto. Eipä silti, en ole enää nykyisin joutunut pulmallisiin tilanteisiin takseissa. Osaan nykyisin käyttäytyä ja tunnistan hyvin uudet kuskit. Uusilla kuskeilla on hirvittävä tarve puhua kokoajan. Rasittavaa. Nyt ymmärrän senkin, että halusivat silloin alussa minulta lisähintaa kyydistä. Ei kai kukaan ilmaiseksi kuuntele taukoamatonta puhetulvaa joltain ventovieraalta. Teinit myös korjasivat kokoajan ääntämistäni. Lausumiseni ei kuulemma ollut englantia. Kumma kyllä, yksin liikkuessani pärjään vallan mainiosti. Ei mitään ongelmia. Pystyn heittämään smalltalkiakin mennen tullen ja itsetuntoni on huipussaan. Minulle riittää kun kaikki on sinne päin, ei aina tarvitse olla niin täydellistä. Vuokrasopimusta tehdessä sponsori halusi kylläkin tarkistaa tiedot. Olinhan katsellut pikkuisen hintavampia asuntoja, omalla uima-altaalla, keskustan tuntumasta. Ei olisi auttanut sanoa, että kun en ihan kaikkea ymmärtänyt.
Pätkittäin Pekingissä 