Aina sattuu kun tapahtuu

Lara Hämäläisen kanssa lenkkeillessä törmää mitä mukavimpiin ihmisiin. Useat heistä huutavat jo pitkältä tervehdyksiään tälle koiralle. ”Hei Lara, mitä kuuluu?” ”Nytkö sinä vasta menet puistoon, mitä oikein olet puuhaillut koko aamun?” ”Lara, miten sinun kesä meni?” ja niin edelleen…. Tänään Lara Hämäläisellä oli kiireinen lenkki. Veto oli kova, eikä oikein ehtinyt mitään nuuskimaankaan. Vastaan tuli lempparikoira tai oikeastaan emäntä. Ei nuo lajitoverit niin kiinnosta, enemmän isäntäväki. Hymyilivät jo pitkältä ja yrittivät tukkia tien. Hämäläinen pisti isompaa vaihdetta silmään ja koukkasi ojan puolelta vimmattua vauhtia. Nyt ei tätä koiraa pysäyttäisi mikään, nälkä kurni vatsassa niin, ettei pystyssä meinannut pysyä. Perästä kuului vaan vaimea ääni: ”No onpas se ylpistynyt!!!”

Se on kyllä jännä miten kaikkia kiinnostaa vain Lara Hämäläisen kuulumiset. Kuitenkin se vaan makaa päivät pitkät ja menee sinne minne se viedään. Minä sentään liikun ihmisten ilmoilla kaiket päivät… Niin no, aika harvaa kiinnostaa tilastoinnit punaisia päin ajavista autoilijoista tai pyöräilijöistä, jotka eivät noudata mitään sääntöjä. Näillehän minä en mahda mitään, pyörittelen vaan tien poskessa päätäni ja yritän jämävihreillä päästä tien yli.

Mutta sitten ihan huomaamattani ojennan kyllä yhtä jos toistakin kulkijaa. Olimme menossa meidän työtoiminnan porukan kanssa bussilla taas jonnekin. Enkä millään saanut pyörätuolilaista bussiin. Muu porukka oli jo mennyt istumaan, kun minä hihkaisin oven raosta että,”voisiko sieltä nyt joku tulla kaveriksi nostamaan?” Meidän asiakkaat istuivat muina miehinä rupatellen keskenään, mutta muista matkustajista kolme pomppasi salamana auttamaan. Yritin söpertää nolona, että omaa porukkaa tarkoitin, mutta kiitos PALJON!!!! En muista oliko sama reissu, kun bussi oli aika täynnä ja porukkaa vaan lappasi sisään. Neuvoin siinä sivussa sitten meidän väkeä että, ”jokainen ottaa nyt laukkunsa siitä viereiseltä penkiltä ja laittaa sen syliin tai jalkoihin lattialle.” Kyllähän bussiin tuli tilaa, ihmiset kautta bussin, vilkuilivat siihen malliin, että vieläköhän sieltä tulee muitakin ohjeita.

Meillä tehdään paljon lenkkejä, roskalenkkejä ja ihan tavallisia. Keikkamatkat kävellään, mitkä voidaan. Niilläkin järjestyksen on hyvä olla kunnossa. Pyöräilijöille on hyvä antaa tietä. Niinpä meidän on tiedettävä paikkamme ja sehän on oikea reuna. ”Oikeaan reunaan!” tulee useaan otteeseen komennettua. Muistavat varmasti vielä vanhanakin, että se oli se oikea reuna. Eikä tältä käskyltä välty samojen katujen kulkijatkaan. ”Oikeaan reunaan, oikeaan reunaan!!!” ”Ai anteeksi, et olekaan meidän porukkaa…kävele vaan missä haluat. Sorry, sorry…

Mutta sattuu sitä muillekin. Olimme menossa uimaan ja odottelimme bussia. Bussi tuli ja pidimme tarkkaa lukua, että varmasti kaikki on mukana. Toinen ohjaajistamme ohjasi nuoren naisen vierestään olkapäästä kevyesti työntäen bussiin. Sisällä bussissa huomasi sitten, ettei hän kuulunutkaan ryhmäämme. Siinä sitä taas pahoiteltiin 🙂 ja hymyiltiin leveästi.

Advertisement