Kaikenlaisia kuskeja

Perjantaina töihin polkiessa kulman takaa (Tukholmankatu ja Mannerheimintie) eteen ilmestyi tuhatta ja sataa sähköpotkulaudallaan nuorimies. Eihän hän minua huomannut, eikä ollut moksiskaan vaikka törmäys oli enemmän kuin lähellä. Juipilla oli tekstiviestin lähettäminen kesken ja se oli tärkeämpää kuin vastaantuleva liikenne. Mutta minä, säikähdin aivan tosissani, kiljaisin niin, että juipin kännykkä oli lentää. ”Mikä sua vaivaa?” sai potkulautailija söperrettyä. Eipä tässä muu, oli vaan hengenlähtö lähellä, ajattelin minä.

Illalla lähdin Han Sebon kanssa Motonettiin ostoksille. Koko matkan oli pieni kutina mahan pohjassa, kun mietin, miten nyt pääsen näyttämään pyörävarkaille!!! Enää ei niin vaan minun pyörä irtoaisi telineestä. Motonetin hyllyjen välissä testailin erilaisia lukkoja ja pähkäilin siinä itsekseni mikä olisi tehokkain. Vieressä oleva motoristinuorukainen näytti olevan samoilla asioilla. Itsevarman oloisena nappasi yhden lukon ja jatkoi toiseen hyllyväliin. No minä otin samanlaisen, mutta mietin itsekseni että, tuskin on kestävä, mitä tämä tämmöinen kangas tässä kettingin ympärillä auttaa, näin kalliskin!!  Motoristinuorukainen pyörähti viereeni ja aloitti:”Näistä lukoista tämä on paras. Painava, mutta paras! Olen selvittänyt tätä lukkoasiaa ja lukenut näistä paljon.”  Minä katsoin tätä motoristia haavi auki ja mietin, onko se oma poikani Liivei!!! Ei ollut, mutta fiksu oli. ”Kyllä minä yhden lukon jaksan kantaa. Kannan vaikka kaksi, niin harmittaa kun hyvä pyöräni pöllittiin” sanoin minä.  Nuoruainen jatkoi:”Voi harmi, onpa ikävää. Kyllä suututtaa tuommoinen ilkivalta!” Ensimmäistä kertaa elämässäni minulta meinasi lähteä spontaani halaus ihmiselle, mutta korona puuttui peliin ja pidin kuin pidinkin turvavälin.    Ei edes Han Sebo ollut kanssani niin harmissaan pöllitystä pyörästä kuin nuorukainen hyllyjen välissä. Tämä motoristinuorukainen ei ollut kuka tahansa. Siinä kerittiin rupatella ummet ja lammet. ”Ai niin, ja jos muuten olet kanta-asiakas saat sen lukon vielä halvemmalla ja se kangas kettingin ympärillä estää katkaisun joka vempaimella.” Kiittelin kovasti ja toivottelin turvallisia kilometrejä.

Entäs sitten töissä. Tyylilleni uskollisena mennä vouhotin taas pitkin käytäviä, kun eteeni ilmestyi tyylikäs herrasmies. Pitkä, vanhemman puoleinen, John Wayne ja ukkini- tyyppinen, mustaan pukuun ja hansikkaisiin pukeutuneena. Kohdallani hän kumartui hiukan eteenpäin, laittoi kätensä taakse ja kysyi:”Anteeksi, onkohan Mikko Nenonen ja Pipsa Pikkarainen jo valmiina kotiin lähtöön?” Minä pysähdyin ja katsoin silmät laajentuneina että mitäs tämä nyt on!!??Olenko piilokamerassa?  Ei Niinistön Saulia ole ennen meiltä haettu. Enkä hämmästykseltäni saanut sanaa suustani. Onneksi päivätoiminnan vastaava pelasti tilanteen ja selvitti jatkon. Kyllä oli vaikuttava herrasmies-kuljettaja. Miten hienoa, että meidän asiakkaat pääsevät kokemaan olevansa ihan kuin presidentin autonkuljettajan kyydissä. Tuossa autossa kukaan ei istu lytyssä, vaan rinta rottingilla ja maailmanvalloittajan elkein. Kyllä minä voisin vaikka vähän maksaa, että pääsisin kokemaan tuon. Onhan siellä toisenlaisiakin kuskeja. Kuskeja, jotka laittaisin tämän ”niinistönsaulin kuskin” oppiin. Minun alkava viikonloppuni oli pelastettu, enkä ollut enää yhtään harmissani mistään.