Olimme pidennetyllä viikonloppulomalla Skotlannin Aberdeenissä. Han Sebo, Liivei ja minä matkustettiin Liinuskan iloksi. Lara jäi sportti-/elämyslomalle Katjan ja Esan hoiviin.
Lähtöä edeltävä iltapäivä oli yhtä kaaosta. Viemisten ostoa, pyykkikoneen hankintaa ja sen kuljetusta, Laran kamppeiden kasaamista ja kuljetus lomanviettopaikkaan, matkatavaroiden huiskimista reppuun… Aikataulu oli tiukka, niinpä päätin ystävällisesti auttaa Han Seboa olemalla kartanlukijana. Luotin enemmän itseeni (mikä osoittautui tietysti virheeksi) kuin navigaattoriin tässä tilanteessa, koska aikaa ei ollut hukattavaksi. Missasin muutaman tärkeän risteyksen vain parilla sekunnilla ja siitä syystä jouduimme tekemään useampia ihme kiemuroita. Aikataulumme petti pahemman kerran ja sain tietysti kuulla kunniani. Loppumatkan menimme navigaattorin voimin ja sehän osoittautuikin ihan toimivaksi systeemiksi. Aina ei ole ollut näin hyvä säkä. No tämä kiivas keskustelu unohdettiin ja suunnattiin kohti Skotlantia.
Vuokra-automme odotteli meitä Aberdeenin kentällä. Kyllä minua hirvitti! Väärän puoleinen liikenne, kuski ja kaikki systeemit eri puolella autoa kuin normaalisti. Otin suosiolla takapenkin haltuuni. Onneksi mukana oli Liivei. Tämä teräshermo istui järkkymättä pelkääjän paikalla ja kertoi reittiohjeet rauhalliseen tyyliinsä, paremmin kuin yksikään navigaattori. Reitin uudelleen laskentaa ei tarvittu kertaakaan ja olimme joka paikassa silloin kuin pitikin. En tiedä kumpi siihen vaikutti enemmän, Liivein kartanlukutaito ja rauhallisuus vai se, että minä istuin takapenkillä kuulokkeet korvilla, silmälaput silmillä. Päätin siinä kauhusta tutisevana, etten ikimaailmassa tule tähän liikenteeseen kartanlukijaksi, en edes kyytiläiseksi. Kyllä Pekingin liikenne oli iisiä verrattuna tähän. Ajavat sentään edes osan aikaa oikealla puolella tietä. No eihän siihen mennyt kuin pari päivää, kun vasemman puoleinen liikenne oli handlattu.
Voihan tietysti jotain vikaa olla minunkin artikuloinnissani. Meille töihin tuli nimittäin puoleksi vuodeksi vahvistusta riveihin. Mukava, leppoisa mies, Jugi. Ihan alkupäivinä lähdimme yhdessä, autoillen asiakkaiden kanssa keikalle. Yleensä keikkamatkat taittuvat bussilla kulkien. Jugi tarttui rattiin, minä pelkääjän paikalle ja nuorisoporukka täytti takaosan. Ajattelin, että olen nyt ihan alusta pitäen erityisen ystävällinen ja huomaavainen tätä uutta vahvistustamme kohtaan. Ystävällisesti kerroin risteyksissä oliko vielä oikealta tulijoita. Muistin varoittaa myös pyöräilijöistä, niistä kun ei koskaan tiedä, ajavatkin niin lujaa!!! Olipa muuten Jugi varustettu samanlaisilla hermoilla, kuin Han Sebo. Seuraavasta neuvosta joutuisin kävelemään, ilmoitti tämä uusi vahvistuksemme minulle! En kävellyt. Paluumatkan istuin takapenkillä räpläten kännykkää. Kyllä minun keikkamatkat sujuvat parhaiten bussilla, bussikuskeilla on sentään hiukan pitempi pinna.
Skotlannista vielä sen verran, että olipa hyvä, ettei Liinuska ollut ehtinyt opettaa kovin paljon suomenkieltä poikaystävälleen Stuartille. Oli parempi, ettei hän ymmärtänyt mitä päästelin suustani, kun kastuin kymmenettä kertaa. Sade pieksi joka puolelta, jalat olivat polvia myöten litimärkänä ja kylmyys meni luihin ja ytimiin. En ollut ihan
Stuart, älä opettele suomea!
parhaimmillani. Mutta sen verran on eduskunnan kyselytunnit minuun vaikuttaneet, että sujuvasti FB:n päivityksiin ”kaunistelin totuutta”, ettei se tunnelmaa häirinnyt. Vai ei!!!! Kyllä se vähän häiritsi! 🙂
Pätkittäin Pekingissä 