Lara tässä. Et usko minne minut vietiin! Luulin, että pääsisin sille ihanalle koirasaarelle, Rajasaarelle, mut ei!!! Nää vei juoksemaan portaisiin, mitkä ei vieneet minnekään. Hupinsa kullakin, mut ei mulla! Voiko ihminen olla noin outo? Viedä nyt portaat keskelle ei mitään ja niitä tullaan sitten juoksemaan edes takaisin. Oli sinne raahattu minun
Rankat raput
lisäkseni myös toinen koira. Kyllä me olimme ällikällä lyötyjä, minä ja se mäyris. Eihän me tajuttu edes nuuhkaista toisiamme, kun ihmeteltiin niin sitä touhua. Tähän asti olen pitänyt emäntää ihan suht järkevänä, en enää!!! Pakotti minut ja Han Sebon kaksi kertaa könyämään niitä edestakas. Ihan hullu! Polleana vielä kertoi, miten käy asiakkaidensa kanssa niissä samoissa portaissa. Voi niitä raukkoja. Näinköhän emännällä on enää keväällä töitä. Ei muuten, mut olis kiva, että ruokakipossa olis jatkossakin evästä.
Toisenlainen paikka oli tämä Rajasaari, minkä Tarja meille ystävällisesti esitteli. Siellä kaikki ovat hyväntuulisia ja vapaana kuin taivaan linnut. Kenelläkään ei ole verenmaku suussa eikä kärsivä ilme naamalla. Saadaan
Paratiisisaari
juoksennella missä sattuu, käydä uimassa, pinkaista kalliolle, löhötä hiekkarannalla, tervehtiä kaikkia, napata toisten kepit ja pinkoa pakoon… Ja mikä parasta, aina joku lähtee takaa-ajoon ja joka kerta MINÄ voitan :). Yhden neuvon vaan antaisin: tänne ei kannata tulla, ellei tykkää meikäläisistä. Siellä me tykätään kaikista ja annetaan sen näkyä kuin myös tuntua. Tämä on varsinainen paratiisi.
Pätkittäin Pekingissä 