Perjantaiaamu koitti ja liikuntaryhmä odotteli malttamattomana lähtöä tuolijumppaan. Tämä tuolijumpparyhmä kokoontuu Sellon kirjastossa ja koostuu n.30 eläkeläisestä ja meidän porukasta. Aikaisemmista kerroista oppineena, laitoin järjestystä porukkaan jo bussia odotellessa. ”Muistattehan sitten, hillitty käytös bussissa ja asemalta vauhdilla kirjastoon. Ja tällä kertaa etupenkkiin jokainen!!!”
Edellisellä kerralla porukka joutui istumaan takariviin, kun mukavat eläkeläiset olivat vallanneet muun tilan. Ja minua odotteli tyhjä tuoli jossain keskellä. Porukka nuokkui, eikä monikaan ollut kärryillä mitä tapahtui. Joku sentään näytti vähän kättään nostavan. Minä puolestani lähetin tiukkailmeisiä katseita, joissa yritin viestittää, – tehkää niin kuin sanotaan, venytä, venytä!!! Taivuta, taivuta!!! -huusi katseeni. Ja hetken kuluttua kun vilkaisin, oli muutamien otteet herpaantuneet täysin ja taisi siellä joku vedellä sikeitäkin. Vihdoin saatiin jumppa päätökseen ja tämä innokas nuorisoporukka ryntäsi kiittelemään vetäjää. Kuulin sivukorvalla, miten kaksi vanhaa pappaa jutteli:”Olipa hyvä, että otin nitrot mukaan. Nyt niitä tarvittiin! Oli niin vaativa ja tiukka tämä toinen vetäjä! Taisi muuten tekoniveletkin irtoilla, kun niin vaati venyttämään!” Siihen toinen: ”Ei se keski-ikäinen rouva siinä keskellä meille ollut, se oli sille nuorisoporukalle.” Kuului vain syvä huokaus ja näyttivät heittävän ylävitoset.
Tämän kertaiseen tuolijumppaan menimme jälleen viimeisten joukossa, mutta topakkana järjestin porukalleni tuolit eturiviin ja yhden jumppaajan kanssa menimme taaemmaksi. Tällä kertaa ryhmäläiset toimivat esimerkillisesti, vetäjän selkeiden ohjeiden mukaisesti. Ja minä pääsin oikomaan omia sekä vierustoverin koipia vähän taaemmaksi. Voisinpa väittää, että seuraavana aamuna joka jumppaaja, tunsi elimistössään missä oli edellisen aamupäivän viettänyt :).
Hiihtoloman aikaan, kun Sellon tuolijumppakin lomaili, pidimme oman jumpan, missä jokainen vuorollaan näytti liikkeen, minkä muut sitten toisti perässä. Tämä silmiään lepuutteleva kaveri, näytti tismalleen ne liikkeet, mitä tuolijumpan vetäjä aina painottaa. Ihmettelin, miten hän voi muistaa liikkeet niin hyvin…Siihen hän tokaisi:”Töihinhän tänne on tultu, eikä nukkumaan!” ”Niinpä, niinpä…” taivastelin minä.
Kyllä täytyy iso kiitos lähettää edeltäjälleni. Hienosti on löytänyt hommia ja työpaikkoja tälle ryhmälle. Joka tyypille sopivan vaativia ja mielekkäitä töitä. Helppohan minun oli tästä jatkaa. Se, minkä tässä on huomannut, niin kyllä kehumisella ja positiivisella palautteella on suuri vaikutus. Näistäkin ryhmäläisistä on vaikka mihin, kunhan vaan uskoo heidän kykyihin, kannustaa ja ohjaa. Ilo työskennellä tällaisessa porukassa.
Pätkittäin Pekingissä 