Siis kyseessä olen minä, sileäkarvainen noutaja, narttu, tyttö tai nainen, ihan miten vaan haluat ajatella. Musta ja kurvit kohdillaan. Ystävällinen, mukava ja uskollinen. Jotkut
Tässä Bluesin mies kertoo mulle vitsejä. Nauratti muuten ihan tosissaan!Se on hyvä siinä hommassa.
ovat jopa kauniiksi väittäneet. En tiedä niin siitä kauneudesta, mutta älykäs, sitä kyllä olen, ainakin jos näihin muihin perheenjäseniin vertaa. Löin isäntäväen ällikällä tässä joulun tienoilla ja nyt ne pitää minua ihan yli viisaana. Ainakin emäntä. Se vihdoin älys, että ymmärrän puhetta! Tai, että ymmärrän sitä ainakin tästä porukasta parhaiten. Siihen nyt ei paljon vaadita. Onhan nämä tajunneet, että älyän ne peruskomennot: istu, tassua, maahan sekä pyörähdä, odota ja sitten se älyttömin, pam ja minun pitää esittää kuollutta. Muutenkin pelkään pauketta, mutta mitäpä sitä ei yhden herkkupalan eteen tekisi. Nyt siis häikäisin sillä, että ymmärrän milloin ovat missäkin. Sen, kun olen kokoajan älynnyt milloin menevät töihin, remonttihommiin, kauppaan ja muihin rientoihin. Kai se hajuaisti koiralla on. Kyllä se minä olen, joka on parhaiten selvillä, missä kukakin tästä perheestä aikaansa viettää.
Tällä mökin sohvalla on rennointa. Mustalla kotisohvalla on vaarana, että istuvat päälle!
Parhaimmaksi puolekseni sanovat hyväntuulisuutta. Kyllä, häntä heiluu aina. Se on meikäläisten ominaispiirre. Näinkin tässä yhden yli 10-vuotiaan lajitoverini, sen hännässä ei ollut roikkuvia karvoja yhtään, pelkkä ranka, vaikka muuten niin tuuhea onkin. Kyllähän se kertoo, että on siinä häntää heilutettu ja miten iloista sakkia olemme.
Hitsi, meidän talon hallituksen puheenjohtaja on sitten mukava kaveri. Senkin koira on musta, mutta en minä siitä piittaa, vaan siitä puheenjohtajasta, kun se älyää tämän minun rodun päälle. Aina tavatessa se sanoo, kun tervehdin sitä, että:”Niin, sinä oletkin sitä rotua, joka tykkää enemmän meistä isännistä!” Hitsi siinä on älykäs mies! Joka kerta rapsuttaakin just oikeasta kohdasta. (Sileäkarvainen) koiraihminen kerta kaikkiaan.
Elämä on ihanaa!
Kyllähän minusta olisi ollut vaikka mihin. Kävin nuorena vesipelastuskoulutuksenkin, mutta ihan kotikoiraksi sitten kuitenkin jäin.
Lenkillä sain kuulla, että yksi meidän perheenjäsen haluaisi koiranpennun. Ja että minä opettaisin sen hyville tavoille! Olen kuulemma jo niin hurjan vanha, että kävisin hyvästä esimerkistä. Hah….katsoisivat peiliin, kuka tässä vanha on. Ok, ok, sanoin että sama meininki kun aikoinaan, kun minun ottamista harkitsivat. Joku emännän älykäs työkaveri oli sanonut, että se, joka perheestä mankuu koiraa, sen pitää ottaa pelkkä talutushihna ja mennä sen kanssa lenkille aamuin illoin. Jos se onnistuu, koiran voi ottaa, ellei, niin ei kannata. No meidän perheessä se joku ei tainnut tehdä sitä, eikä sitten pahemmin myöhemminkään ottanut sitä hihnaa käteensä. Onneksi sentään joku on ottanut ja kyllä minä kolmesti päivässä olen päässyt spurttailemaan. Ja sitä paitsi, nyt ei tarvitsisi pelkkää narua ulkoiluttaa. Nyt olisin minä siellä narun jatkona. (Eihän ne mitään koiraa ota, puhuvat vaan!)
Elämässä parasta on tennispallot. Tai ehkä kuitenkin ruoka, mutta tennispallot ovat hyvänä kakkosena.
On pari asiaa mitä en ymmärrä. Jos tennispallo häviää, eikä sitä anneta etsiä äärimmäisyyksiin asti, vaikka se olisikin hävinnyt jonkun taskuun. Tai jos Dentastixit on loppu! Eihän täältä muutkaan lähde hampaita pesemättä minnekään!
Pätkittäin Pekingissä 