Meillä on Tiina Kivisen taulu nimeltään, Here I come. Nimi tulee siitä, miten joissakin ihmisissä on sitä jotain. Tulemalla huoneeseen valaisevat koko tilan, jokin heissä saa kiinnittämään muiden huomion. Sykähdyttävät jollakin tavalla.
Tiina Kivisen, Here I come. Ehdoton suosikkini. Kuva taulusta otettu Tiinan nettisivuilta, sillä Han Sebon otoksessa oli lisänä Han Sebon varjo :).
Han Sebon jääkiekkojoukkueen kapteeni, Mike, on hyvä esimerkki tälläisesta tapauksesta. Mike on amerikkalainen, noin kolmekymppinen junioreiden jääkiekkovalmentaja Pekingissä. Niin, onhan hän komea, mutta enemmän huomio kiinnittyy hänen positiivisuuteensa. Muiden huomioiminen on aivan omaa luokkaansa. Hän huomioi kaikki. Kentän laidalla ei jää yksikään pieni kiekkoilija Mikeltä huomaamatta. Ylävitosia heittelee pleksin läpi, niin poikien kuin äitienkin kanssa. Jopa kesken oman pelinsä…. Hymyilee ja sanoo jokaiselle jotain mukavaa, minullekin. Sopii hyvin joukkueen kapteeniksi. Kannustaa, kehuu, huomioi… pitää hirmuista tsemppi-meteliä, niinkuin pitääkin. Siinä tsemppauksessa osaisin minäkin pelata, ihan mitä vaan :).
Kentän laidalla tapasin Hexan. Hexa on Han Sebon työmaalta, mutta pelimiehiä hänkin. Niin mukava nuori mies. Ääntä hänestäkin lähtee, muttei se ole se hänen pointtinsa. Vaan iloisuus. Koko tyyppi säteilee iloa. Uskomaton ilon lähde. Hänen seurassaan tympeämpikin naama virittäytyy hymyyn. Han Sebo kertoi, kun olivat olleet ruokatunnilla ja Hexa oli käynyt siinä jotain juttelemassa. Oli siitä sitten jatkanut matkaansa laukka-askeleilla :). Kyllä meissä jokaisessa pitäisi olla ripaus Hexaa!
Äiti ja Lisbet olivat meillä Pekingissä viikon vierailulla. Meillä meni kaikki hienosti. Kyllä
Laamatemppelillä
minä olen iloinen, että äitillä on noin hyvä kaveri kuin Lisbet. Hän jaksaa kuunnella, kommentoida, auttaa, kävellä hitaasti ja olla aina ystävällinen. Minusta ei ollut tuohon, mistä sainkin kuulla palautetta Suomesta käsin. Kuvista kuulemma näki, miten mennä viipotin edeltä ja muut yrittivät pysyä perässä. Asiaan tuli muutos, kun aloin itse kuvaamaan perän pitäjän paikalta.
Lähdin äitin ja Lisbetin kanssa samalla lennolla Suomeen. Ei päästy kuin Finnairin koneen oven suuhun, kun lentoemäntä riensi meitä halaamaan. Oho, onpas täällä lämmin vastaanotto!!! Siskoni parhaita kavereita, P, sattui onneksemme meidän lennon lentoemännäksi. Koko Finnairin upouusi kone oli valaistu P:n ystävällisyydestä ja sydämellisyydestä. Eikä pelkästään meitä, vaan ihan jokaista koneessa olijaa kohtaan. P on aina ollut ihana tyyppi. Ihmettelin vaan, miten ei ollut vanhentunut yhtään. Lapset olivat kuulemma jo aikuisia tai ainakin melkein, mutta eihän sitä olisi millään voinut uskoa.
Niin kuin fiksuimmat huomasivatkin, selvisimme hurjasta liikenteestä ja vielä hurjemmasta shoppailusta. Äiti sai kokea olevansa kuin kuningatar. Myyjät kiikuttivat milloin tuolia, milloin lämmintä vettä ja milloin mitäkin tälle ihmetystä herättävälle, hyväkuntoiselle vanhahkolle rouvalle. Liikennekin rauhoittui ja jarrupoljin näytti sittenkin löytyvän, kun äiti 81 v, astui kadulle. Laukut täynnä hyviä löytöjä ja ”muistilevy” pullollaan mukavia kokemuksia, oli ilo palata reissusta.
Pätkittäin Pekingissä 