Sain ohjeita lennolle

Kahvin juonnilla alkoi tämäkin aamu, niin kuin monet muutkin, paitsi yleensä en juo kahvia 03.00 aikaan. Nyt juon ja olen juonut jo melkein viikon. Pää on vielä Pekingin ajassa, joten siellähän tämä olisikin ihan hyvä aika nautiskella aamukahveja. Pekingin kellot ovat viisi tuntia Espoon kelloja edellä.

Lento Pekingistä Helsinkiin sujui yllättävän nopeasti (8h), vaikka samat elokuvat pyörivätkin näytöllä. Istuin käytäväpaikalla, vieressäni keskipenkillä oli vähän itseäni vanhempi kiinalaisnainen ja ikkunapaikalla saksalainen mieshenkilö. Käytävän toisella puolella istui kiinalaisrouvan perhe, teinityttö ja herttainen aviomies. Herttainen siksi, koska huomioi vaimonsa niin mukavasti. Vessareissuillaan ja jaloitteluillaan kosketti vaimoaan ja hymyili hänelle lämpimästi. Huikkasi aina vaimolleen:”Minkä ruuan valitsit, mitä juot,mitä elokuvaa katsot….” Saksalaismies neuvoi kiinalaisrouvalle, miten näytöltä sai elokuvat tulemaan, miten lentokartat ja miten mitäkin. Ja kun lentoemäntä tuli kyselemään juomatilauksia, sain minä toimia tulkkina. ”Sinä juot mitä?” tulkkasin minä näppärästi. Vaikka jäinkin miettimään tuliko lausuttua juoda verbi päin mäntyä. Niinkuin tulee tehtyä aika monen sanan kohdalla. Esimerkiksi liha ja kuuma, sotken ne aina. No, rouva tilasi punaviinin, miehensä valkoviinin, minä veden ja sakemanni kokiksen. Han Sebon kolleega, David, oli antanut minulle matkustusneuvoja. Sen vuoksi en ottanut edes tunnelman kohottajaksi mitään alkoholipitoista. David sai minut vakuuttuneeksi, että lennolla paras juoma on vesi. Kahvi ja alkoholi huonoimmat. Vettä kuluikin tosi paljon. Olin iloinen käytäväpaikasta, sillä vessassa tuli nyt sitten rampattua. Samoin oli kiinalaisrouvan laita. Hän pahoitteli kovasti, kun joudutui minua vaivaamaan ramppauksellaan. Laittoi joka kerta kädet yhteen, kumarsi ja sanoi xie,xie! Eihän se minua haitannut. David olikin käskenyt nousta monesti seisomaan ja mielellään myös kävelemään. Nousemaan varpailleen ja tekemään istuessa jaloilla pumppausliikettä. Kädessäni oleva aktiivisuusranneke tärähtikin päivän saldon täyttymisen merkiksi jo hyvissä ajoin ennen matkan puoltaväliä. Hymyilin rouvalle ja sanoin ettei ramppaaminen haitannut. Hän hymyili takaisin ja tarjosi niskatyynyään minulle. Ihana ihminen, parasta matkaseuraa!

Olimme päässeet jo jälkiruokaan. Meidän penkkirivistä kaikille tuli kupilliset kahvia (lipesin tämän verran saaduista ohjeista, kahvihammasta niin kolotti). Kiinalaisrouva keskipenkillä ryysti kahvinsa häpeilemättä. Onneksi olin käynyt kattavan kahvikurssin työporukoitten kanssa, niin tiesin, että kahvin aromit tulevat parhaiten esiin juuri ryystäessä. Arvostukseni rouvaa kohtaan senkun nousi. Kyllä Kiinalaiset tietää. Hyvinvointi ja nautiskelu ovat ne tärkeimmät. Aikaisemminhan olen kertonut miten ilmavaivojakaan ei pidätellä, ne on hyvä päästellä tulemaan silloin, kun ovat tullakseen. Terveydellisillä syillä sekin on varmaan selitettävissä. Meidän vieressä istuvien kannalta oli ihan mukavaa, ettei ”päästöjä” sentään tullut kuin pari röyhtäisyä. Toisin oli ravintolakadulla syödessämme, viereisen pöydän nuori mies pieraisi kuuluvasti.  Mutta olipa fiksu kaveri, pyysi kuitenkin anteeksi takanaan istuvalta pöytäseurueelta. En ole moiseen ennen törmännyt. Siihen, että sitä anteeksi pyydeltäis. Mulla on nyt ravintolakatu boikotissa, ei päästöjen vuoksi. Kokin nenän kaivaminen oli se syy. Kyllähän minä aikamoinen hienostelija vielä olen.