Kiinan muuri on pakko kokea, jos Kiinassa pyörähtää. Sehän on yksi niistä maailman suurista ihmeistä. Sen kokonaispituus on 8850 km. Jos kaikki sivuhaarat lasketaan mukaan, pituutta sille tulee 21 000 km. ( Ei ihan kokonaan kävelty 🙂 ).
Kuski odotteli meitä autonsa vieressä. Oli vuorannut kaikki auton taskut vesipulloilla, että sen puoleen reissuun ei tulisi ongelmia. Mr Yang oli valppaana ajaessaan, sillä yhtään ei voinut tietää missä kohtaa rouva K kiljaisee:”Please, stop now!!!” Matkamme eteni verkkaisesti, sillä kuvia nyt sitten otettiin, olihan rouva K:lla upouusi kamera. Hyviä kuvia ottikin. Onneksi minunkin kännykässä oli nyt hyvä, toimiva kamera. Kuvista jopa sai selvää, mitä esittivät. Synttärilahjaksi tulikin kännykkä eikä defibrilaattori. Kuulemma toiselle näistä on enemmän käyttöä. No, en ollut pettynyt.
Päästyämme muurin kupeeseen, Han Sebon ystävällinen, huomaavainen kuski vei meidät kädestä pitäen vessan ovelle ja sanoi, ensin tuonne. Teimme niin kuin käsky kävi, tai minä tein. Rouva K ei juoksentele vessoissa. Vessasta tullessamme olisimme tarvinneet kartan, niin oli maisemat 15-vuodessa muuttuneet.
Otimme tietysti ihan väärän suunnan, mutta Mr Yang pinkaisi peräämme ja vei meidät lippuluukulle, bussiin, hissiin ja näytti vielä miten muurilla liikutaan. Kyllä on hyvä tyyppi tämä Mr Yang. Luottaisin vaikka pienen vauvan hänen hoiviin.
Selvisimme hienosti kaikista kommervenkeistä, vaikkei Mr Yang ollutkaan muurilla asti mukana. Hän jäi odottamaan autoonsa. Olihan maisemat hulppeat, mutta eniten sieltä kuitenkin mieleeni jäi länsimaiset turistit. Siellä me länkkärit (niin kuin siellä päin meistä tupataan sanoa) näppäilimme toisistamme kuvia. Onhan se mukava, että koko seurue pääsee samaan kuvaan ja tuohan se sellaista yhteenkuuluvuutta meille ”iso nenille”(myös tällä nimellä meitä joskus kutsutaan), kun vaihtelemme seurueitten kesken kameroita ja kokoonpanoja kuvauskohteissa.
Burger Kingin olivat tuoneet ihan muurin tuntumaan. Kyllähä
n se vähän oudolta tuntui tunkea hampurilaista kitaan tuollaisessa ympäristössä. Yhtä outo näky olimme me, Burger Kingin siivooja naiselle. Siihen se tuli meitä tuijottamaan n. metrin päähän, mikäs siinä saihan meitä katsella. Me ihmeteltiin muuria, siivooja meitä.
Muurille oli tullut paljon mukavia putiikkeja. Niitä ei ollut 15-vuotta sitten. Paras oli se valokuvaajapoika, jonka shopissa nämä suomalaisrouvat vaihtoivat vaatteita minkä kerkisivät, vaatteet vaihtuivat Qin Dynastiasta kuningaskuntaan. Asetuttiin kuvattaviksi ja naapuriliikeiden myyjät ahtautuivat samaan koppiin, kuka korjaamaan meidän käsien asentoa, kuka pääh
ineen ja kuka mitäkin. Se on tarkkaa puuhaa, kun on kyse noinkin historiallisista asioista. Mukavia olivat ja ystävällisiä. Rouva K:lla on erityisen pitkä pinna, se sopi niin hyvin kaikkiin tinkimispaikkoihinkin. Minutkin rauhoitti se
ystävällinen hymy ja mukava jutustelu kaikkien kanssa. En tainnut kertaakaan edes hermostua, eikä kukaan hermostunut minulle. Siitähän voi myös päätellä senkin, ettei ehkä tingitty ihan tarpeeksi. Mutta hyvä mieli jäi, se on tärkeintä.
Pätkittäin Pekingissä 