Virittäytyminen seuraavaan Kiinan reissuun

Odotan innolla maaliskuun Pekingin matkaa.coverphoto Hyvä ystäväni, rouva K Qatarista, tulee myös mukaan. Nyt on syytä olla terveenä. Viime reissu kärsi sairasteluni vuoksi. Rouva K:lle ostan purkillisen tai kaksi maitohappobakteereja viemisiksi, että hänkin pääsee näkemään Pekingistä muutakin kuin vessat. Päiväohjelmien suunnitteluun minulla on rutkasti aikaa perillä, sillä kävi taas niin, että Han Sebolle sattui työmatka jonnekin päin maailmaa, juuri silloin kun minä saavun paikalle. Siinä on sitten aikaa toipua matkaväsymyksestä, eikä kenenkään tarvitse kärsiä kiukutteluistani. Voin rauhassa järjestellä paikkoja mieleni mukaan, kurvailla kuskin kanssa ja viettää laatuaikaa itsekseni :).

Sen verran kyllä rouva K:n ja minun aikataulua jo mietin, että ensimmäisenä päivänä on mentävä Honqsiaolle ostoksille, sillä siellä pitää käydä vielä toisenkin kerran, ostamassa ne mitä ei ekalla kerralla ostanut. Olisi niin mukava näyttää K:lle myös ne Musijuanin vessat. Voisi olla, että kaupunkilaistytön vessahätä loppuisi siihen paikkaan. Siinä ihmeellisesti pidättelykyky saa uudet ulottuvuudet.

Laamatemppeli, Taivaantemppeli, Taivaallisen rauhan aukio, Kielletty kaupunki ja Kiinan muuri. Varmaan vielä jokin…. Pikana kun katsotaan, niin hyvin ehditään viikossa katsoa kaikki. Kiinalaisittain napsataan joka paikasta vaan kuva ja sitten seuraavaan kohteeseen. Sopii myös minulle. Ajattelin nyt kuitenkin olla sen verran joustava, että K voi napsia kuviaan rauhassa.

Lähiravintola on nyt parempi vaan pikaisesti vilkaista, vaikka maitohappobakteerit ovatkin kuvioissa. Liian suuri riski ruokailuun, vaikka hyvää ruokaa tarjoavatkin. Mutta katukeittiöiden pöperöitä ei jätetä väliin. Kyllä meillä tekemistä riittää, sillä jo ulkona liikkuessa kaikki on niin erilaista, että ihmettelemistä on kerrakseen 🙂 .

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kirjoita kommenttisi tähän ... (sähköpostia ja kotisivua ei tarvitse kirjoittaa)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s