Huippuvirassa

Minulla on mukava työ. Erityisen mukavan siitä tekee meidän kehitysvammaiset asukkaat. Ehkä ihan hyvä, että juuri he, koska heidän vuokseen siellä olemmekin. Jos heistä ei välittäisi, ei olisi mitään järkeä tehdä tätä työtä. Ihan samanlainen ammatinvalintakysymys, kuin esim. lentäjällä. Lentäjiksi valikoituvat monien kokeiden jälkeen ne, jotka siihen todella haluavat ja kykenevät. Sama se on tässä meidänkin hommassa. Ei tässä ihan joka heppu pärjäis, eikä pystyisikään. Pärjätäkseen meidän alalla tarvitaan uskoa ihmiseen. Kannustamista, aitoutta, rehellisyyttä, heittäytymistä, iloisuutta, positiivisuutta, taitoa kuunnella, tilanneälyä ja vaikka mitä. Joskus meidän alalla törmää vähättelyyn. Joillekin on kamalaa, jos tätä työtä kehutaan. ”Luulevat vielä, että tämä on jokin kutsumusammatti!” On näitäkin kommentteja kuulunut. Joillekin muuten onkin, kutsumusammatti nimittäin. Suurimmalle osalle palkkatyö siinä missä muutkin työt. Olipa mitä oli, mutta arvostan tätä työtä suuresti, niinkuin kaikkia muitakin töitä.

Tärkeintähän on tietysti se ammattitaito, mutta tärkeää on myös työssä viihtyminen ja positiivinen asenne. Jonotin tässä taas kerran lääkärin vastaanotolle pikkuisen hermostuneena.  Ulko-ovesta ramppasi sisään porukkaa ja yksi nuori nainen tervehti iloisesti työkavereitaan:”Huomenta kaikille, siellä on ihana ilma!” Ajattelin, että toivottavasti tuo on minun lääkärini. Vaikutti aika helposti lähestyttävältä. Miltä tuntuisikaan lähteä lennolle, jos kuulisi koneen kapteenin sanovan:”Taas tätä samaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa!” Tai leikkaavan lääkärin:”Hitsi,että tympii tää työ! Kyllä olisin mielummin jäänyt kotiin!” Kyllähän noitakin päiviä varmaan jokaisella joskus on, mutta jos joka päivä, niin tartteis varmaan tehdä asialle jotain.

Minun huippuvirka sai pienen kolauksen tässä yhtenä päivänä. Lähiesimies ilmoitti lähtevänsä muihin tehtäviin. Enhän minä sitä meinannut uskoa, kun kaikki oli just lähtenyt niin hyvin rullaamaan. No, pomoja tulee ja menee, yritin lohduttautua. Tässä oli vaan kyse paljon enemmästä. Taidosta nähdä meidän työntekijöiden vahvuudet ja sanoa ne myös ääneen. Tämä pomo ei tee numeroa itsestään, vaan positiivisen numeron meistä alaisista. Kannustava, kuunteleva ja helposti lähestyttävä. Eipä ole asiaa, mitä hänelle ei voisi esittää. Mutta mikä tärkeintä, positiivinen palaute. Rehellisellä, positiivisella palautteella saa niin hyvän mielen, että se pistää väkisinkin tekemään parhaansa.

Muutaman päivän kuunnellessaan valitusvirttäni, Han Sebo suostui ehdotukseeni, että kerran kuukaudessa sanotaan kolme hyvää piirrettä toisistamme. Yritin, että olisi sanottu päivittäin, mutta se olisi kuulemma ollut aivan liian vaikeaa. Minun on nyt aivan pakko kertoa ne ensimmäiset hyvät minusta. 1. Temperamentti 2. Huumori, tarkemmin se että nauran hänen vitseilleen 3. Kumppanuus. Olin kyllä aivan ihmeissäni ensimmäisestä, koska siitä meille parhaimmat ja pahimmat riidat tulee. Se onkin kuulemma samalla hyvä ja huono piirre, täsmensi Han Sebo. Kyllähän minä ymmärsin sen sanomattakin. Hidas, harkitseva, järkevä ihminen tarvitsee vierelleen vastakohdan. Ja sen hän myös sai :).