Kone alkoi lähestyä Pekingiä ja kapteeni kuulutti:”Hyvät matkustajat, täällä puhuu koneen kapteeni. Alamme lähestyä Pekingiä, missä sää on selkeä ja kirkas.” OHO, vähän ihmettelin, sillä lähtöä edeltävänä päivänä ilman saasteet ylittivät 36 kertaa suositellun määrän. Ihan Suomen uutisissa tästä kertoivat. No, tulimme kyllä huomaamaan, että saastelukemat vaihtelivat suuresti. Aamut alkoivat saastelukemien tiedustelulla, siitä selvisi millä pelillä lähtisimme liikenteeseen, apostolin-vai kuskin kyydillä.
Laamatemppelillä
Pika ulkoilut
Kyllähän me paljon muutakin teimme kuin ilmanlaatua seurailtiin. Joka päivä söimme herkullisia kiinalaisia pöperöitä, kävimme Laamatemppelissä, kauppakeskuksissa, aukioilla; yksillä jos toisilla, Taivaan temppelin ovella ja sen sellasissa.
Minä, kaukaa viisaana, ostin Suomen K-raudasta lähtiessäni hiukkassuojaimen. Sellaisen mitä rakennusmiehetkin käyttävät, ettei keuhkot saastuisi. Sen ansiosta oli helppo hengittää ja melko vaaratontakin kulkea. Maskini takana pystyi hyvin jauhamaan jenkkiä ja puhumaankin, toisin kuin kiinalaisversiossa, missä naama oli niin lytyssä, ettei oikein pystynyt edes hengittämään. Suomalaisversio oli minulle paras vaihtoehto, kun taas Liivei ja Han Sebo lukivat kymmenien muiden maskien tuoteselosteita ja vertailivat niitä. Sillävälin minä odottelin heitä vartijapoikaa jututtaen, jolle maskiksi riitti pelkkä takin kaulus. Kiinalaiset keuhkot ne ovat niin karaistuneet tai pölyttyneet jo tuossa 25-vuoden iässä, etteivät he välitä. Mutta äiti-ihmisenä en minä kyllä kestä katsella tuota nuorukaisen kaulukseen hengittämistä, vien hänelle uuden vuoden lahjana upouuden maskin. Liivei ja Han Sebo päätyivät kiinalaisversioihin, ne oli heidän naamoilleen just passelit. Näyttäisi siltä, että valveutuneimmat paikalliset ovat tajunneet maskin käytön tärkeyden ja katukuvassa näkyykin paljon maskinaamoja, niin nuoria kuin vanhojakin.
Laamatemppelillä
Pätkittäin Pekingissä 