Ihmisiä aidoimmillaan

Joulumieltä piti saada hinnalla millä hyvänsä. Miten sattuikaan, että just silloin meille tarjoutui vapaalippuja Joulumielelle konserttiin. Sain haalittua asukkaita kasaan ja lähdettiin hakemaan sitä oikein porukalla. Tunnelma oli kutkuttava ja konsertin juontajat saivat olomme entistä innostuneemmaksi. Koko järjestäjätiimi oli ystävällistä ja auttavaista porukkaa. Konsertin keulahahmoihin kuuluva tyylikäs lady, tuli kysymään meiltä kävisikö meille paremmat paikat lavan läheisyydestä. Kyllähän meille kävi ja niin vaihdoimme paikkoja tämän ystävällisen ladyn saattelemana. Kyllä palvelu pelasi. Ei tässä voinut kuin hymyillä. Liikutusta oli ilmassa roppakaupalla. ( Kts. yleareena, joulumielelle konsertti, ellet usko.)

Konsertin loputtua, odotimme pysäkillä bussiamme. Siinä sitten kertoilimme kokemuksiamme konsertista. Kuka missäkin kohtaa oli purskahtanut itkuun tai onnistunut valuttamaan vain muutaman kyyneleen. Minun kyynelkanavani aukesivat kunnolla, kun edessäni istuva vanha herra puristi kangasnenäliinaansa kolmatta kertaa kuivaksi ja muutaman rivin päässä, nelikymppisen, pienen tytön isän kyynelehdintää luulin auki jääneeksi lorisevaksi vesihanaksi.  Pysäkillä bussia odotti myös n.60-vuotias nainen. Hän yhtyi keskusteluumme ja kertoi, että tämä oli hänen ensimmäinen kertansa olla konsertissa poikansa kuoleman jälkeen. Kolme vuotta sitten poika oli kuollut kotisohvalle. Koko pysäkillinen hiljentyi hetkessä. Meidän seurueen reipas mies otti hanskan kädestään, astui askeleen lähemmäksi ja ojensi kätensä osoittaen syvimmät osanottonsa. Myös me muut, jokainen tyylillään, otimme osaa hänen menetykseensä. Kyllä minä olin ylpeä tästä porukasta! Meidän jengi on parasta A-ryhmää. Ei jäänyt kukaan pysäkillä olleista kylmäksi, vaikka pakkanen paukkuikin. Ja loppumatka meni sitten kiitellessä toisiamme, että oli se hyvä kun tuli lähdettyä.