Eihän ne asuntoasiat ihan niin hyvin menneetkään. Vuokraisäntä tuli katumapäälle ja perui sen koko meidän diilin. Kerrankos sitä ihminen erehtyy. Paitsi suomalainen, pitää sen minkä lupaa. Mutta meille taisi käydä silti aika hyvin. Uusi asunto löytyi ihan Lufthansan kupeesta ja se hyvä tavaratalo taitaa olla ihan meidän nurkilla. Ja Han Seboa ajatellen, ehkä ihan hyvä, että se baarikatu on vähän kauempana.
Han Sebolla on oma kuski ja auto. Molemmat ovat ihan siistejä ja luotettavan oloisia. Vähän minua kyllä mietityttää, miten mahdan päästä kiinni siihen aitoon kiina-tunnelmaan. Ainakin sillä ensimmäisellä reissullamme oli niin tunnelmallista reissata niillä 1,2 hinnan takseilla. Niillä just, missä tuntui, että jalat menevät lattian läpi hetkenä minä hyvänsä ja varpaat olivat perille päästyä kylmettyneet sinisiksi. Taksin ovista piti pidellä kiinni, etteivät aukeaisi vauhdissa. Istuimmekin aina takapenkillä siinä keskikohdalla,pienet lapseni ja minä, toisistamme kiinnipitäen, ihan kaiken varalta. Turvavöitähän niissä ei ollut. Matkan tekoa sävytti pikanttiset lemahdukset, mitkä tulivat kuskinpaikalta, jommasta kummasta päästä. Mutta lapsetkin oppivat nopeasti, että ikkunat auki ja ristiveto autoon, niin ei tarvinnut pitkään kärvistellä. Mitä sitä nyt sen suurempaa numeroa tekemään, kuitenkin niin luonnollinen asia. Alkuaikoina oli ihan onnen kauppaa, minne nämä taksit veivät. Nyt en syytä pelkästään 1,2 hinnan takseja, vaan ihan kaikkia. Kerroin määränpään ja kuski sanoi tietävänsä, mutta veikin ihan muualle. Ovat niin tarkkoja niiden tooniensa kanssa, ehkä lausuin päin mäntyä tai kuski ei tiennyt paikkaa ja vei vaan jonnekin. Opin kuin varkain oikean ääntämisen, kerran minulla oli vähän liian iso purkka suussa ja sanoin minne olen menossa, niin ensimmäistä kertaa pääsin oikeaan paikkaan. Nyt onkin kassillinen Jenkkejä varattu mukaan. Samoin oli muuten meidän apulaisen kanssa alussa, ymmärrys oli täydellistä, kun laitoin perunan suuhun puhuessani. Sittemmin joko puheeni kehittyi tai apulaisen kuuntelutaito, enkä tarvinnut enää perunaa.
Ajat ovat muuttuneet. 1,2 hinnan takseja ei enää ole, ei ränsistyneitä rakennuksia eikä rähjäisiä ravintoloita. Ei ainakaan niitä, mitä me silloin ennen käytimme. Se oli silloin niin, että mitä rähjäisempi ravintola, sen parempi ruoka.
Nyt kun pyyhällän paikalle, ensimmäisenä ajan kuskin kanssa Musijuanille, kangasmarkkinoille. Ihan vaan katsomaan onko ne sen riukuvessankin menneet vaihtamaan hienoon nykyaikaiseen. Ei sovi siihen miljööseen hienot vesivessat, voisivat jossain sentään perinteitä kunnioittaa.
Pätkittäin Pekingissä 