Paluu Suomeen ja takaisin työhön ovat tuoneet mukavaa vaihtelua elämään. Työmatkat taittuvat pyöräillen, vaikkakin välillä ketjujen laiton, renkaiden täytön ja satulan teippaamisten sävyttäminä. On se kumma, miten kahvikin maistuu paremmalle työpaikalla nautittuna, vaikka samaa Juhla Mokkaa se on, kuin kotonakin. Ehkä sen lisävivahteen kahviinkin tuo hervoton huumori ja tilannekomiikka mikä työpaikalla vallitsee.
Parin vuoden taukoni aikana oli taas jonkin verran muutoksia tehneet. Tietokoneiden kanssa olen jotenkin aina lirissä ja niihinhän ne niitä muutoksia eniten väsäävät. Se on niin pikkutarkkaa näpertämistä ja kaikki on tehtävä just nappiin, eikä ne sitten siedä yhtään omia sovelluksia. Ollaan siis ihan eri linjoilla, koneet ja minä. Jumituin nytkin sen koneen kanssa ja yritin kaikki konstit, enkä eteenpäin päässyt vaikka olisin mitä tehnyt. Työkaveri ystävällisesti ohjasi lukemaan vieressä olevan ohjeen ongelmatilanteiden varalle. Selkokielellä ohjeet jokaiseen kirjaamisprosessiin. Ihan kuin tehty just minua ajatellen! Tuli niin mieleen se ohje, minkä yksi harjoittelupaikan ohjaaja antoi mulle n.30 vuotta sitten: Jos mikään muu ei auta, lue käyttöohje.
Olen nyt ohjaajana kehitysvammaisten asumisyksikössä. Meidän asukkailla on omat asunnot ja samassa kerrostalossa on toimisto sekä yhteistila, josta käsin me ohjaajat toimintaa ohjataan, järjestetään ja tarvittaessa apua annetaan. Asukkaiden kesäloman kunniaksi lähdin yhden viehättävän naisihmisen kanssa Helsinkiin. Suuntasimme kauppatorille, kun siellä lomatunnelma napsahtaa päälle välittömästi. Jossain vaiheessa ehdotin, että pysähdyttäisiin kahville tai ehkä syömään jotain? Ei kuulemma tehnyt mieli mitään, ei edes jäätelöä, jota taisin mainostaa jokaisen kioskin kohdalla. Fazerin kahvilan kohdalla sain tiristettyä seuralaisestani sen verran, että hän voisi kyllä jotain juoda. Jes! ajattelin minä, miten sattuikin, just lempijäätelöbaarini kohdalla. Olin haaveillut tämän kuppilan jäätelöistä Qatarin kuumuudessa monet kerrat. Tilasin oitis isoimman mahdollisen tryffelijäätelön, seuralaiseni vielä miettiessään omaa valintaansa. Niin me marssimme pöytäämme, minä hillittömän tryffelijäätelön ja seuralaiseni vesilasillisen kanssa. ”Mitä siitäkin tulisi, jos aina antaisi kaikille mieliteoillensa periksi??” tuumi tämä hillittömän itsehillinnän omaava nuori nainen. Ei tullut ymmärrystä, vaikka yritin puolustella, että kyllä sitä joskus voi herkutella. ”Kaksi vuotta ilman tryffelijäätelöä, tämän vedän kyllä hyvällä omallatunnolla,” sanoin minä ja vetelin jäätelöä kitaani tuiman katseen sävyttämänä. Selvästikin ruokavalio-ja liikkumisneuvot olivat ottaneet onkeensa tämän ladyn kohdalla. Eikä hän ollut ainoa, liikunnan lisäämisellä oli eräs asukas saanut painoa putoamaan lähes kymmenen kiloa. Kyllä henkilökuntakin voi olla tyytyväinen ja paukutella vähän omiakin henkseleitään. Onhan nämä vaatineet aikamoista patistelua ja ”takapuolelle potkimista,” että liikettä niveliin on syntynyt. Jatkuvaa puhumista ja tsemppaamista.
Fazerin kahvilasta aloimme valumaan jo Kampin suuntaan, kunnes kohdallemme osui lehtien kaupustelija. Ystävällisesti tämä romaninainen tervehti, johon minä tietysti takaisin ja jäin kuuntelemaan myyntipuheita, kunnes tunsin selässäni käden työntävän minua eteenpäin ja pakottavan jatkamaan matkaa. Nurkan takana tämä valveutunut asukkaamme piti minulle hirmuisen ripityksen siitä, miten kaupustelijoiden kohdalla ei pidä pysähtyä, ei ainakaan jäädä juttelemaan. ”Ohi vaan, ei mitään löpinöitä, muuten huomaat kohta itsekin olevasi aseman kulmilla kaupittelemassa niitä lehtiä!” ” Selvä juttu,” totesin ja mietin, että nyt meni kyllä ohjaajan ja ohjattavan roolit sekaisin.
Jotkut asiat olivat muuttuneet paussini aikana, mutta toiset taas jatkuivat siitä, mihin jäivät silloin pari vuotta sitten. Mutta joka tapauksessa, mukavaa olla taas työelämässä kiinni. Katkolla Qatarissa hiljenee, mutta jatkaa juttuja Pätkittäin Pekingistä.
Pätkittäin Pekingissä 