Valintoja

Raahauduin taas kerran lenkilleni, tällä kertaa jo ennen seitsemää, sillä tänä aamuna perhe saisi selvitä aamustaan ihan itse. Heidän lähtönsä olisi vasta 9.30 ja silloin minä olisin jo pitkällä. Alkukankeuden jälkeen meno rupesi sujumaan niin sutjakkaasti, että vaihdoin kevyeen hölkkään. Jes, nyt kulki. Juomatauon pidin vasta noin tunnin hölkän jälkeen. Hiki tippui, hiukset roikkuivat märkinä ja olin kauttaaltani terveen punakka. Kääntöpaikalla läähätin kaksinkerroin, betonikaiteesta kiinni pitäen. Hätkähdin, kun olkaani koputettiin. Paikallista kieltä puhuva mies kätteli ja esitteli itsensä. Selvällä arabialla kertoi, että tuota tuonnempana olisi paremmat juoksumaastot. Tarjoutui vielä näyttämäänkin missä ne ovat. Sain söperrettyä jotain että:” Ei nyt kiitos, kotiin on kiire perheen luo.” ”Olisit nyt vaan lähtenyt,” yritti vielä tämä mukavan oloinen kaveri. Otin pikamietinnän; jos nyt tästä lähtisin, ihan vaan parempia juoksumaastoja katselemaan, voisi olla, että näkisin paljon muutakin. Tiijä missä palatsissa tämä kulkija asusteli ja mitä autoja pihassa mahtoi ollakaan. Kotona palvelijoita joka lähtöön: kattokruunujen kiillottajia, ruuanlaittajia, pyykkääjiä, siivoojia, autojen kunnostajia, marmoripintojen huoltajia…. Ensimmäiset pari vuotta pärjäisin hyvin tällä sanavarastollani, joka kattaa sanat: terve ja kiitos, sitten voisi jo tulla tarve sanoa vähän muutakin. Ferrari alla ja toinen tallissa, apulainen asussaan perässäni ostoksia kantamassa. Puutarhuri hoitamassa puutarhaa ja altaan putsaajat uima-altaiden kimpussa. Mitä siinä minä tekisin, ei olis mulla mitään virkaa.   Kaveri odotti vastaustani. ”En minä kyllä nyt lähde, kiitos vaan” sain sanottua. Mies kätteli kohteliaasti ja jatkoi matkaansa.

Kotijoukot olivat lähteneet päivän puuhiinsa. Tänä aamuna pöydät oli putsattu ja roskis tyhjennetty. Näin ne osaavat yllättää! Olin niin onnellinen tästä huomaavaisuudesta.Kyllä minua oli onnistanut, että olin saanut tämän perheen. Oli se hyvä etten lähtenyt parempien lenkkeilymaastojen perään.

Kerroin K:lle tämän tapauksen ja hehkutin oikein kunnolla että,”Ajattele nyt!!!!!!!”               K sanoi rauhalliseen tapaansa, että” tuskin sillä oli mitään mielessä, olisi varmaan vaan näyttänyt, että MIA-puiston asfaltilla olisi tasaisempaa ja sinunkin kipeää polvea ajatellen, parempi siellä hölkätä.” Niin, sitä se varmaan yrittikin selittää. Olin myös näyttänyt K:lle selfien, jota yritin ottaa juuri, kun tämä herra tuli juttusille. Kuva selittääkin, miksi K:n teoria osui oikeaan. Ymmärrätte varmaan, ettei kuva ole julkaisukelpoinen 🙂 .