Palveluammatti

LM:n ensimmäinen kampaamoreissu tässä vieraassa maassa oli katastrofi. Se oli silloisella asuinalueellamme oleva kampaamo, mikä oli tarkoitettu vain naisille. Astuimme sisään tähän tarroilla ikkunat peitettyyn huoneeseen ja keskeytimme kahden naisihmisen juttutuokion. Vastenmielisenä toinen naisista mietti vastausta, kun kysyin onko tämä kampaamo. Sai kuitenkin kakaistua suustaan, että eiköhän tämä ole. Naiset istuivat kokoajan kampaamotuoleissaan haukotellen, ilmeellä -ei voisi vähemmän kiinnostaa-. Aika kuitenkin löytyi parin tunnin päähän. Palattuamme naiset istuivat samoissa tuoleissaan, samaa juttua puiden. Pienen odottelun jälkeen toinen kuitenkin nousi ja tiedusteli aikeitamme. Kun kielitaitoni oli puutteellinen ranskan ja arabian suhteen, eikä esittäminen elekielellä (hiustenpesu sekä kaksi sormea sakseina ja näyttö, että tästä leikata 5cm)mennyt perille, kilautti kampaaja kaverilleen. Luurin toisessa päässä oli itse firman pomo, jolle selitin englanniksi, että ensin pesu ja sitten latvojen leikkaus 5 cm.

unspecified

Kampaamon ikkunasta otettu kuva. Oikealla meidän talo.

Niin jätin tyttäreni näiden työtä vieroksuvien ladyjen huomaan ja lähdin asioilleni.

Palattuani hommat oli hoidettu, mutta LM oli kuin myrskyn merkki. Vaahtosi minulle, että hiukset oli leikattu suorilta käsin, ilman kampaamista, ilman kostutusta, ilman mitään. En ihan ymmärtänyt, vaikka samaa kieltä puhummekin. Halusin vaan maksaa ja jatkaa matkaani. Summa, minkä kampaajattaret ilmoittivat, oli päätä huimaava. Nyt ei enää tytärtäni pidätellyt mikään. Hyppäsi penkistään, niin että tämän kampaamohuoneen ilmatila täyttyi pätkityistä hiuksista. Tuli sujuvaa ranskaa, englantia ja suomea hänen epäinhimillisestä kohtelustaan. Kauhusta kankeana kaivoin kuvettani ja maksoin juuri tyttäreni tinkimän hinnan. Ovet paukkuen, niskojamme nakellen marssimme ulos LM:n kertoessa kohtelustaan. Hiustenpesu oli suoritettu yhtä sormea pyöritellen päälaella, leikkaus tehty kampaamatta, tuosta noin vaan. Takatukka oli ihan vinksin vonksin. Raivo alkoi nousta jo minunkin kupoliini. Sekä hetken kuluttua myös sponsorin. Niin siitä lähdettiin koko perheen voimin, kädet puuskassa, reklamaation tekoon. Juniori muisti mainita, ettei häntä kannata sotkea tähän juttuun, hän oli menossa pelkästään uimaan.

Siellähän ne kampaajattaret pomoineen nautiskelivat kahvejaan. Nyt oli sponsorin vuoro avata sanainen arkkunsa. Näytti tyttärensä vinksin vonksin olevaa takatukkaa ja vaati rahojaan takaisin. Ensin rauhallisesti selittäen ja siitä sitten pikku hiljaa volumen kasvaessa, niin että loppujen lopuksi viereisellä asuinalueellakin kuulivat, ettei nyt kaikki ollut mennyt niinkuin Strömsössä. Nyt hiiltyi jo tämä kampaamoyrittäjäkin:”Kuulehan sinä ulkomaalainen valittaja, mitä siitäkin tulisi, jos antaisin rahat takaisin kaikille tyytymättömille asiakkaille, miten minun bisneksen kävisi???”  Niin………….Antoi kuitenkin osan maksusta takaisin, kun ei voinut mitenkään perustella LM:n takatukan epätasaisuutta.

En tiedä mikä tämän firman tarkoitus on, mutta olihan se kokemus tuokin. Oli siellä unspecifiedkuuleman mukaan käynyt muitakin länsimaalaisia naisia ottamassa samanlaisen kokemuksen. Kerran elämässään, ainakin tässä paikassa. Seuraavaan
hiustenleikkausreissuun valmistauduin paremmin. Kysyin erittäin luotettavalta tahunspecifiedolta kampaamopalveluja, sillä tämän luotettavan lähteen hiukset ovat aina hyvin, leikkaus onnistunut. Eipä aikaakaan kun jo huristelimme hissillä Intercontinentalin salonkiin, kerrokseen 46. Tytär, Luce Giovanin saksien alle ja minä maisemien ääreen kera kahvikupposen. Hommat sujui niinkuin pitikin, pilkettä silmäkulmassa, sakset oikeassa asennossa ja kahvitarjoilu. Nyt meni kuin Strömsöössä.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kirjoita kommenttisi tähän ... (sähköpostia ja kotisivua ei tarvitse kirjoittaa)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s