Iloista meininkiä Ilomantsissa

Kurvattiin kylille ja kaupan pihaan, ohjeeksi saimme ripeän toiminnan, sillä karjalanpiirakat jäivät kaipaamaan viimeisiä aineitaan. Äiti jäi kaulimen kanssa odottelemaan ja vakuutimme tekevämme reissun ripeästi. Ei päästy kuin marketin ovesta sisälle, kun rupesi tuttuja tulemaan, tietysti isälle, mutta myös minulle. Entinen luokkakaverini yläasteajoilta. Opettajana toimi nykyisin, eikä jäänyt epäselväksi minkä sortin. Isä tietysti ylpeänä esitteli, että siinä oli hänen venäjän kielen opettajansa. Kuulemma pitkäpinnainen, joustava, ymmärtäväinen ja kaikin puolin mukava. Toisin kuin nuoruusvuosinaan, yhtään jälki-istuntoa ei ollut isä ainakaan tähän mennessä saanut. Kyllä sitä ihminen vanhetessaan viisastuu. Sain sitten olla ylpeä isän hyvästä käytöksestä. Siinä kuulumisten vaihdon lomassa, yks jos toinenkin, vetäisi hihasta tätä kielten opettajaa ja tervehti kuka milläkin kielellä. Venäjä, saksa ja tais siinä ranskakin vilahtaa. Ei selviä kauppareissuistaan tämä opettaja nopeasti. Mutta hyvää tuulta levitti siinä leipätiskin kupeessa. Minua hymyilytti vielä illallakin.

Kun sitten kerran kylillä oltiin, niin samalla ajattelin hommata ne askelmittarin patterit. Ei meinannut millään löytyä, mutta lisää tuttavia kylläkin. Muutamat vanhat tutut kyselivät, että minäkö olen sen Qatarista Ilomantsiin muuttaneen lukiolaispojan äiti. ”No joo, olen minä ainakin yhden noihin tuntomerkkeihin sopivan.” Olivat lukeneet paikallislehdistä asiasta ja kehuivat miten hyvin oli jutut kirjoitettu. Harmi, etten niistä voinut ottaa kunniaa itselleni, mutta siitä pojasta otin pikkuisen. Samaa mieltähän minä olin niistä lehtijutuista, kyllä oli sana hallussa ja ammatinvalinta osunut kohdilleen kirjoittajalla. Pakinoitakin kirjoittaa, ei huonoja. Älyttömän hyviä!    Autotarvikeliikkeestä rupesi pattereita löytymään  joka lähtöön. Eikä olleet hinnalla pilattuja ja silti räpsäsivät loppusummaan pienen alennuksen. Enpä olekaan ennen saanut tämän sortin liikkeistä alennusta, nyt sain ja ihan pyytämättä. Pekingissä tiputtivat hintoja hirmusen tinkimisen jälkeen, Espoossa suuttuivat kun vahingossa rupesin tinkimään, ja vielä luulin, että mulla oli pilkettä silmäkulmassa. Ei vissiin ollut tai eivät sitä huomanneet. Sen kokemuksen jälkeen olen tajunnut olla hiljaa ja maksan mukisematta sen minkä pyytävät.

Leipomon kahvilassa kävimme munkkikahvilla ja yhtä hyviä ne munkit olivat, kuin aikoinaan Grilli-Musikalle tuotuina. Olihan niitä ostettava kotiin vietäväksikin. Ette kyllä usko, mutta niidenkin loppusumma pyöristettiin alaspäin sopivaksi. Lopuksi vielä käväistiin hakemassa pizzat. Eikä mistä tahansa pizzeriasta, vaan ihan Helsingin Sanomissakin hyvät arvostelut saaneesta Ilomantsilaisesta pizzeeriasta. Ei ollut paikkakunnan poikia pizzerian pitäjät, mutta yhtä mukavia ja palvelualttiita. Ja aivan ansaitusti olivat arvostelunsa saaneet.

Kyläreissu tuli tehtyä ja niin vaan oli piirakoiden paistaja simahtanut odotellessaan. Eikä turhaa viitsitty herätellä, sillä ne tarvikkeetkin jäivät sinne kaupan hyllylle.