Autokuski

Ei se oikeesti tämä ole, mutta kauppaan mennessä sattui silmään, kun oli parkkeerattu keskelle katua.

Meidän LM:lla on oma autokuski koulukyydityksissä. Hienolla, uudella Hondalla tämä nepalilais mies kuskaa arvon teiniä. Tulee ihan mieleen Aleksander Stubb, kun hän istui mustan auton takapenkillä lukemassa Hesaria, tuossa Westendin kohdalla, kun minä poljin vastakkaisesta suunnasta töihin. Tämä teini ei lue Hesaria takapenkillä vaan tekee läksyjä. Nyt kun juniori ei ole enää kyydissä mukana, niin ajattelin olevan turvallista kuskin tutustua tähän ylisuojelevaan äiti ihmiseen. Oli minulla mielessä myös koko kyydityksen lopettaminen ja teinin siirtäminen takaisin bussikuljetukseen. Mutta kun näin sen upo uuden Hondan ja iloisesti hymyilevän kuljettajan, niin avasin vaan auton oven ja kehuin uutuuttaan kiiltävää autoa sekä toivottelin mukavat päivän jatkot. En minä voinut lopettaa noin mukavan miehen työpestiä. Ihan eri asia oli yks meidän ensimmäisistä kuskeista. Ei voinut päivää sanoa, eikä minulle mitään muutakaan. Komea oli kuin mikä, mutta rumaksi teki se ylimielisyys ja tylyys. En vieläkään tiedä kumpi meistä lopetti sen pestin, hän vai minä. Ei enää vastannut puheluihini eikä viesteihini. Sponsorin yhteydenotot menivät läpi, minun ei. Ei ollut nepalilainen. En sano minkä maalainen, ettei kaikki sen maalaiset joudu kärsimään tämän yhden takia.

Kiinassa meillä oli vinha autokuski. Älyttömän mukava, siisti, ei piereskellyt, täsmällinen, tiesi kaikki reitit ja muistaakseni oli ihan mukavan näköinenkin. Niin ja hyvä auto. Kunnes yks päivä hänellä ilmeni vakava sairaus ja selkä oli pitänyt leikata. Olihan se pohjustanut tätä selkävaivaansa sponsorille kuukauden päivät. Aina autoon noustessaan pidellyt selkäänsä ja voivotellut. Sitten yks kaunis päivä ilmoitti, että nyt se on leikattu, ei pysty enää ajamaan. Kyllä harmitti. Järjesti kuitenkin sukulaispojan tilalleen. Poitsu oli varmaan ekaa kertaa suurkaupungissa, kun ei löytänyt minnekään. Eksyi joka matkalla ja sponsorin hermoja koeteltiin oikein toden teolla. Ayi, meidän apulainen, tiesi kertoa, että tämä selkäleikattu veijari ajaa nyt yhden toisen perheen piikkiin.

Joskus tuntui, että rehellisyys ja suoraan puhuminen olivat ihan vieraita käsitteitä siellä. Vaihtoi sitten lennosta työnantajaa. Ei meillä mitään ongelmia ollut ja maksettiin sen minkä pyysi. Olisko kaivannut vähän vaihtelua. Mene ja tiedä.

Pekingistä vielä. Juhlittiin minun ja sponsorin synttäreitä jossain vähän syrjäisemmässä ravintolassa. Kotiin lähdön aika kun koitti, niin minä vahingossa soitin sen entisen kuskin, sen jonka selkä oli just leikattu ja sponsori soitti sen hetkisen kuskimme. Siinä ne molemmat odottelivat autoineen. Eikä se just selkäleikattu kuski ollut millänsäkkään.  Kerrankos sitä pieni valkoinen valhe lipsahtaa.

Viime kesänä oli niin mukava ajella pitkin Suomea ristiin rastiin. Jutella kuskille niitä näitä, katsella ohi kiitäviä maisemia ja rentoutua. Ei tarvinnut pelätä yhtäkkisiä kaistan vaihtajia, kiilailijoita, takana hiostavia. Edessä menijätkin pysyivät omilla kaistoillaan, eivätkä seilanneet kaikkien kaistojen välillä. Jännä, kun ei tarvinnut arpoa, minkä kaista edessä ajava sattuu valitsemaan. Näyttivät tietävän minne olivat menossa. Kukaan ei edes töötännyt koko kesän aikana kertaakaan. Autoja ei ollut parkkeerattu keskelle katuja, eikä edes jalkakäytäville. Kyllä me suomalaiset ollaan kuuliaista ja tottelevaista porukkaa. Piti pistää tähän vielä näitä autonäyttelyn autoja, kun olivat niin hienoja. Kuvatekstit laittoivat hanttiin, eivätkä suostuneet kuviin.