Kiekkoilutouhuja

Sponsorilla oli perjantaina luistelu-tai pelikoe jääkiekkojoukkueeseen pääsyä varten. Luistimet, luikkarit, niin kuin meilläpäin sanotaan, hänellä jo on, mutta muut varusteet tuodaan Suomesta jos kutsu joukkueeseen käy. Muutamaa päivää aikaisemmin hän kävi harjoittelemassa luistelua. Meidän viereisessä kauppakeskuksessa on kaukalo, jossa on ihan hyvä harjoitella. Joku ystävällinen intialainen oli auttanut tämän alkavan kiekkoilijan ylös jäänpinnasta, kuulemma pari kertaa. Pitääkin muistuttaa, että junnuille ensimmäinen tai toinen asia, mikä opetetaan, varusteiden päälle laiton jälkeen, on jäänpinnasta ylös nouseminen ja se tapahtuu nopeasti. Ei siinä jäädä odottelemaan jeesaajia. Varusteetkin piti poikien saada ihan itse päälle, ei huolineet äitien apua. (Tietää tämä entisen junnu-kiekkoilijan äiti, minä.)

Perjantai aamuna lähtöä tehdessämme tuntui jännitystä olevan ilmassa, vaikkei kiekkoilija sitä myöntänytkään. Touhotin omia viime hetken juttujani, pyyhin pöytiä ja täytin tiskikonetta. Yhtäkkiä takaani kuului tiukka kysymys:”Missä minun muki taas on?” Olin ihan pihalla, että minunko se pitäisi tietää. Alkava kiekkoilija oli jättänyt mukinsa tulostimen viereen ja nyt ei löytänyt sitä siitä. Olin entistä enemmän pihalla, miksi ihmeessä hän jättää mukinsa tulostimen viereen.. Olisi kuulemma käyttänyt sitä samaa mukia koko viikonlopun. En voinut ymmärtää tätä miestä. Mutta nyt ymmärsin, miksi olin saanut raivata mukeja tulostimen, mikron, vesiautomaatin, kahvinkeittimen ja muiden härvelien vierustoilta. Ne olivat hänen mukiensa paikkoja. Annoin tietysti samalla mitalla takaisin ja kerroin, että minun vastuullani on tämän keittiön siisteys ja silloin jokainen likainen astia on tiskikoneessa. Taisin jopa vähän kimpaantua.  Sponsorin viimeiset sanat aiheesta olivat, ettei tämä sääntö koske hänen mukiaan.   Noin puoli vuotta sitten ehdotin, että olisimme laittaneet omien mukiemme kylkeen pienen nimilapun, merkiksi kenen muki on kyseessä. Silloin meillä asusteli kaksi futaaja tyttöä viikon ajan ja pöydät notkuivat kerran vettä juoduista mukeista. Se oli perheen pään mielestä huono idea, hän ei moiseen ryhtyisi. Tämä mukien ripottelu ympäri asuntoa näytti sopivan hänelle paremmin.

Se keskustelu jäi siihen, hypättiin autoon ja lähdettiin kiekkoilunäytettä antamaan. ( Minä, hyvänä henkisenä tukena.) Kaukalon ovet avautuivat myös meidän sponsorille. Ei ne mitenkään riemusta kiljuen sitä halunneet, mutta kun kerran tunsi säännöt, sai itse luikkarit jalkaan ja pysyi joten kuten pystyssä, niin se riitti. Sponsorillehan tämä oli lottovoitto. Huumorilla varustettuja miehiä ympäri maailmaa ikähaitarilla 17 – 70. Itse päättelin tämän ikähaitarin, koska ymmärsin nuorimman olevan LM:n luokalla ja kuulin sponsorin sanovan jollekin, että vanhin on ukin ikäinen. Ja nyt etten liioittelisi, otin nuoremman ukin iän ja siitä vielä muutaman vuoden pois. Nuorekkaita miehiä olivat kaikki. Luistelivat ja pelasivat hyvin ja vauhdikkaasti. Etenkin uusi suomalainen opettaja oli todella taitava. Kuulin kanadalaistenkin kuiskivan että, nää on Selänteen sukulaisia kaikki.