Pikku tarkka näpertely ei ole meikäläisen heiniä. Vetelen mielummin suuria linjoja. Toisin kuin perheemme miespuolinen porukka, jolta sujuu käyttöohjeiden lukemiset ja kaikki pikku vikojen korjailut, eikä heiltä jää huomaamatta alareunaan präntätty pieninkään teksti. Se kyllä pysäytti, kun en saanut neulansilmään laitettua ohuen ohutta lankaa. Tuli niin elävästi mieleen mummini, jotain 90 vuotiaana, kun me nuoremmat jeesattiin häntä siinä hommassa, muussa hän ei apua tarvinnutkaan. Ja minä olen sentään vasta viiskyt. LM:lta lanka pujahti hetkessä läpi.
Joissakin asioissa tuo pikkutarkkuus on kyllä saanut otteen myös minusta. Suomessa
taas lähtöä tehdessämme ja matkalaukkujen kanssa painiskellessani, sain kilot melko tasaisesti jaettua. Laukut oli täytetty piripintaan ja kilot kohdilleen. Kunnes kentällä jako meni uusiksi, LM:n saavuttua sovittujen käsimatkatavaroiden kasvaessa käsilaukusta muutamaan muovikassilliseen. Siinä sitä survottiin hiki hatussa kamppeita laukkuihin ja tarkka painojakoni sai kyytiä. Ei ollut vaakoja mukana. Onneksi sponsori laukkuineen oli mennyt jo pari viikkoa aikaisemmin. En olis yhtään kestänyt ylimääräistä kritiikkiä arvioidessani jos jonkinlaisen vempaimen painoa. Kaksisataa grammaa ylittyi yksi laukku. Eipä sanonut virkailijatyttö mitään, joskus on maininnut ylikiloista (ei minun, vaan laukun). Ihmeen paljon mahtuu tavaraa kolmeenkymmeneen kiloon ja yhteen matkalaukkuun.
Aina yhtä yllättyneenä availen laukkuja täällä päässä, miten voikaan ruisleipäpaketin 
näkeminen tällä mantereella tuntua mukavalta. Tällä kertaa toin myös mustikoita, mansikoita, lakkoja sekä niistä tehtyjä hilloja. Voi pojat, ette arvaakaan miten arvokas lasti. Lennolla mietin, että jos tavarat sattuisivat tippumaan kesken lennon tai kone putoamaan, niin toivottavasti jotkut aliravitut löytäisivät ne minun marjat. Olis sitten ihan roppakaupalla hyötyä niistä, enkä olis turhaa kyykötellyt mustikka-ja mansikkamailla sekä lakkasuolla. Voisihan se tietysti äkikseltään olla aikamoinen shokki kyseisten ihmisten vatsalaukuissa, mutta ehkä silti tyhjää parempi.
Arki alkoi täällä ja pyysin L:n hieromaan sen kunniaksi. Halusin myös näyttää miten lihaksistoni niska-hartiaseudulla oli nyt kunnossa. Kävin nimittäin Suomessakin hierojalla, ainakin kahdesti. Sekä joka aamu Hesaria hakiessa nostelin käsiäni ylös kymmenen kertaa. Taisin muutaman kerran venytelläkin. Eipä ollut lihaksistoni vetreä ja tämä niin mukava, ymmärtäväinen hieroja, epäili minun hierojakäyntejäni. Taisi testata myös hengitänkö. Koputti betoniseinään ja väitti senkin olevan joustavampaa, kuin minun niska-hartiaseutuni. Lopuksi iski minulle hieronta ajat eteen ja venyttelykirjan kouraan. Viikon kuluttua pitää olla muutamat venyttelyt venyteltyinä ja hierontapöydällä pitäis pysyä ainakin puolet ajasta. Siinäpä mulle haastetta kerakseen.
Käytiin tänään sitten L:n kanssa City Centterissä kahvilla. En tiedä huomasiko, mutta tein kokoajan pieniä venytysliikeitä, ihan vaan näyttääkseni, että kyllä täällä ohjeita noudatetaan. L kertoi lomastaan, jossain päin maailmaa. Erityisesti mieleeni jäi, kun hän oli ajellut autollaan, niin STOP-merkin kohdalla oli pitänyt pysähtyä. Minä ihmettelin, että no onhan tiukka piposta touhua. Ja L siihen että, kyllä sen äkkiä oppi muistamaan. Oli ollut ystävällinen liikennekulttuuri siellä. Näin ne käytännöt vaihtelee. Meillä ei pysähdellä, voi pysähtyä jos haluaa, mut ei oo mikään pakko. Eikös sitä Suomessakin herkästi pysähdytä kyseisen merkin kohdalla. Ei kaikki, mutta suurin osa.
Kesällä, Suomi-lomalla, selatessani Facebookia huomasin meidän juniorin ostaneen 
kevytmoottoripyörän. Puoli sukua oli hommassa mukana, mutta minä, äiti, sain lukea asiasta jostain sosiaalisen median sivuilta. Mietin pitkään oliko tämä hyvä vai huono uutinen. Pitkän pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että kyllä se hyvä uutinen oli ja n.2.30 yöllä kävin painamassa peukkua hyväksyvästi Facebookissa. Pohdinnan lopputulos oli, että mikä vaan saa ihmisen liikkeelle pelien ja muiden tietoteknistenlaitteiden parista, on hyväksi. Tiedän myös juniorin olevan maltillinen, eikä hän ota mitään turhia riskejä. Varmaan Stop-merkin kohdalla jättää ajopelin tien poskeen ja käy kävellen varmistamassa ettei muuta liikennettä ole, ja sitten voi ehkä mennä. Ja vaikka ajokielto olisi rekoille, lentokoneille tai muille raskaille ajoneuvoille, jättäisi juniori varmuuden vuoksi menemättä. Eihän sitä koskaan voi tietää, vaikka se tarkoittaisi myös kevytmoottoripyöriä, ovat vaan unohtaneet sen liikennemerkistä.
Pätkittäin Pekingissä 