Tänä aamuna sponsori ilmoitti, ettei yhtään kauluspaitaa ole silitettynä. Oli siellä yksi, mut se oli talvipaita. Samaan hengenvetoon täsmensi lomiani. Eivät kuulemma mene Suomen lomien mukaan vaan American School of Dohan mukaan. Eli lomani alkaa vasta lennolla Doha-Istanbul klo.02.10 perjantaina. Selvä, eikun silityslautaa hakemaan ja niiden miljoonan kauluspaidan kimppuun. Kuskille viestiä tämän päivän kyydeistä ja toisella kädellä puuron sekoitusta, kahvin keittoa, voileipien tekoa, herätyksiä, varmistuksia että ovat heränneet, tarkistuksia kamojen mukana olosta sekä varmistuksia että ovat heränneet ja vielä varmistuksia, että ovat heränneet. Omat lähtivät heti aamusta kokeisiin ja E pari tuntia myöhemmin kuskin kyydillä perässä. E:n syödessä aamupalaa silitin sponsorin paitoja. E totesi ohimennen, että siinä sulla on paita poikineen silitettävänä. Ajattelin tehdä vaikutuksen ahkeruudellani ja samalla vähän pisteitä LM:lle. ( Että LM:kin olisi muka aikuisena yhtä ahkera kuin äitinsä!!!) Totesin ylipirteänä, että tässähän on vain puolet siitä mitä olen jo silittänyt. ( Siinä oli kaikki muut, paitsi se yksi talvipaita).
Sanoin ystävällisesti E:lle, että nyt olisi aika lähteä autolle, kuski odottaa. Oli vissiin tottunut niihin komennushuutoihini, millä pistän omat teinit liikkeelle, sillä hän ei ollut moksiskaan ystävällisestä huomautuksestani. En ilennyt toistaa sanomaani, enkä ainakaan karjaista siten, mitä oli aiemmin kuullut. Mietin heitänkö huumorilla ja kuulutan:” Tämä on ensimmäinen kuulutus hissille alakertaan ja autolle. Tämä on viimeinen kuulutus……” Otin kuskille tarkoitetun rahanivaskan käteeni, läpsin niitä ja kysyin vaivihkaa:” Nää oli vissiin ne kuskille menevät rahat??” Sain vihdoin viimeisenkin matkaan. Äkkiä silityskamat syrjään ja uimapukua päälle. Tässähän tärväytyi jo monta hyvää auringonottotuntia.
Yks ilta ilmoitin nuorisolle, että nyt kun viimeistä viikkoa viedään, niin tämä skarpataan ja jokainen on aamulla ajoissa. Selvennin vielä, niin kuin muinakin iltoina, illalla kaikki valmiiksi aamua varten. LM:lle piirsin vielä kartankin, johon luettelin aamun toimet. ( Hammasharja+muki valmiina, harjassa tahna, mukissa vesi. Vaatteet tuolin selkänojalla pukemisjärjestyksessä, reppu pakattuna ovella, samoin vesipullo…..) Ja kun aamuherätys koitti ja maininta bussin lähtemisestä viiden minuutin kuluttua, nauroi E ja vissiin tuumas, että tämähän on hyvää harjoitusta inttiä varten. Juniori oli istunut jo 10 minuuttia bussissa, kun LM ryntäsi sinne kahvimuki kädessä, hammasharja suupielessä ja vaatteet osaksi päällä. Ystävällinen bussikuski odottaa aina tämän myöhästelijän, vaikkei hänen tarvitsisi. Entisellä asuinalueen kuski ei odotellut. Sponsori heitti useastikin tämän mattimyöhäsen työmatkallaan. Kammolla odotan sitä aamua, kun bussi ei odota eikä saada kuskia kiinni. Sponsorin työpaikka on melkein talomme vieressä ja koulu puolen tunnin ajomatkan päässä, hurjien ruuhkien takana, joten kouluun vieminen ei ihan onnistu työmatkalla. Siitä on silloin leikki kaukana. Toivottavasti minäkin.
E:tä ei hetkauta mikään. Paitsi LM. Automatkat selitämme nähtävyyksiä sponsorin kanssa toisillemme, kun E ja LM juttelevat omiaan toisiinsa keskittyneinä. Piti ihan pakottaa ottamaan edes yksi kaupunkikuva MIA-parkista. Vaikkakin vaan nähtäväksi äidille. Onnistuin myös pakottamaan tämän nuorisojoukon kerran vai peräti kahdesti, ulos ja altaalle. Perustelin, ettei kukaan usko, että ovat olleet jossain Qatarin lämmössä, kun ovat samoja kalpeanaamoja kun Suomesta lähtiessä. Mutta se on mukavaa, kun minun ruuista tykkää. Eilistä aamupuuroakin kehui ja vielä kiitti, että jaksoin nousta keittämään sen. LM kertoi, että E oli ottanut lasagnea ainakin kolmesti lisää. Kyllä LM tietää mistä narusta vetää. Tulin niin iloiseksi, etten häirinnyt heitä ainakaan puoleen tuntiin. LM haaveili omasta asunnosta Helsingin keskustassa. Sanoin, että ovat siellä niin kalliita, ettei varmasti niihin ole varaa. Paitsi jos sitten isompana ostatte E:n kanssa kimpassa. Siihen E totesi, että käytkö sitten sielläkin tarkistuskäynneillä, mitä puuhaamme. Vielä vitsikäskin tuo meidän E.
Pätkittäin Pekingissä 