Hellettä ja heikotusta

LM ihmetteli, kun eväitä ei ollut laitettu. Ilmoitin aamiais- lounastarjoilijan olevan sairauslomalla ja iskin satasen kouraan. Juniori ei olisi huolinut yökkäilevältä meikäläiseltä minkäänlaista lounasboxia, ei edes sitä satasta. Ei vaikka olisin käyttänyt hengityssuojaimia, kertakäyttökäsineitä ja vielä eväätkin upottanut desinfiointiaineeseen.  Saimme aikamoisen vatsataudin, joukko suomalaisnaisia ja pari lastakin. Toisilla pahempana, toisilla lievempänä. Itse kuuluin jälkimmäiseen porukkaan. Aavistin, miten juniori jo suunnitteli muuttavansa viereiseen Intercontinentalin hotelliin, että säästyisi tältä virukselta. Ensi viikko on koeviikko ja silloin on oltava paikalla ja mieluummin terveenä.

Tervetuliaiskukat E:lle

Tänä aamuna LM etsi lounaslaatikkoaan ja totesi että, eikös sairausloma ole jo loppunut? Hieman hämmentyneenä änkytin:”Kyllä se on  loppunut, mutta nyt on kesäloma, sillä tämän keittäjän lomat menevät Suomen lomien mukaan.” Olin unohtanut tyystin koko eväshomman. Vatsatauti vei sen verran huonoon kuntoon, ettei itsellä tehnyt mieli syödä mitään, niin se vaan unohtui. Onneksi keksin vetästä hihasta tuon Suomen kesäloman.  Teinit koulutielle ja äkkiä kauppaan, ettei tämä virheeni enää toistu. Nyt kiinanpiiraita tulemaan ja reilusti. Huomen aamuna tulee LM:n kaveri E viikon visiitille, saa hänkin osansa kiinanpiiraista.

Kauppareissulla otin muutamaan otteeseen lukua, kun tuo melkein 50 asteen helle ei ole ihan paras ilmasto vatsataudista toipuvalle. Siinä liikennevalon vaihtumista odotellessa, otin vähän tukea vieressä seisovista intialaisista rakennusmiehistä. Poikia hymyilytti, ettei madame ole tainnut tottua näihin helteisiin. Sanoin, ettei tämä yksin siitä johdu, mulla on myös vatsatauti. Sinne meni minun tukipylvääni. Autoilijat viittoivat minulle, että mene nyt hyvä ihminen sinäkin, tyhjä tie!!! Minä takaisin että, punainen, mulle palaa punainen! Varmaan kolmesta autosta viitottiin, etusormen naputtelua päähän. Punainen oli heidänkin valonsa, sekä kääntyminen kielletty. En antanut periksi, minä se vaan odottelin vihreää. Ja sitä saikin odotella.

Pääsin kuin pääsinkin vihdoin lihatiskille. Sieltä yksi vaivainen broileripaketti kainaloon ja kukkatiskiltä tervetuliaiskukka E:lle. Ja sitten lyhintä reittiä takaisin kotiin, sillä olo oli jo melko heikko tästä taivaltamisesta. Nyt en jäänyt odottelemaan vihreiden vaihtumista. Oikeastaanhan olin saanut jo luvan mm. siltä Maserati kuskilta, punaisia päin vaan, niin ei lihatkaan pilaannu. En minä tavaksi ota tuota punaisia päin juoksemista, vaan silloin kun on pilaantuvia kassissa ja kylmäkallet on unohtunut kotiin. Siinä matkalla melkein lihat paistuis, ainakin jalkoja poltti aikalailla, kun tuulenpuuska sattui. K sanoi yks ilta kissanruokintareissulla, että ihan kuin fööni puhaltais kolmosella. Siltä se tuuli tosiaan tuntui. Nyt ymmärrän myös noita työmiehiä, miksi ovat peittäneet itsensä kauttaaltaan. Mutta he eivät varmasti ymmärrä meikäläistä, miksi viiletän polvihousuissa ja T-paidassa.