Lahjakortti

Sponsori ja minä pääsimme vihdoin yhteisymmärrykseen päivästä ja hetkestä, lähteä syömään hienosti, kahdestaan. Olihan meillä vielä käyttämättä syntymäpäivälahjaksi saatu lahjakortti yhteen hienoimmista ravintoloista Dohassa. Lahjakortti vinkumaan, nyt sitä mentiin. Lähtöyrityksiähän meillä on ollut monia, mutta viime metreillä on tullut jokin este. Toinen on ollut niin pahantuulinen, ettei sitten enää ole kumpaakaan huvittanut lähteä. Väsymys iskenyt tai huono omatunto, koska nuoriso on joutunut jäämään nuolemaan näppejään. Tai muuten vaan, väärä sanavalinta on latistanut tunnelman, eikä sitä silloin viitsi lähteä hienostelemaan, kun tunnelma on piloilla. Nyt oli oikea hetki. Hienoa, eikun tälläytymään. Sponsorille riitti suihku ja puhdas paita. Geeli oli loppunut ja juniorin geeli oli väärää merkkiä, joten se sai jäädä. Minä sovitin kaikki polvihousut, joita capreiksikin nykyisin kutsutaan ja yhdetkään ei istuneet hyvin. Pakko oli kuitenkin jotkut valita, sillä ne ovat parhaat tähän ilmastoon ja kulttuuriin. Pusero olikin vaikeampi juttu. Kaikki kävin läpi, joten siirryin LM:n kaapille. Sieltä löytyi vaikka kuinka monta mukavaa, yksi jopa mahtuikin. Ei, en minä ole laihtunut eikä LM ole paisunut. Puseron tyyli on reilusti väljä, minulle se oli sopiva. Punat huuliin ja 2 cm:n korkokengillä kipittelemään. Pääsimme viisi metriä ulko-ovelta, kun oli käännyttävä takaisin. Hikeä pukkasi niin, että oli fiksumpaa lähteä sittenkin omalla autolla. Olisihan se ollut noloa istua huippu hienon hotellin ravintolassa housut ja paita litimärkinä, meikit poskilla, hikipisaroita puhallellen. Kirmattiin autolle ja ampaistiin hotellin oven eteen. Hotelli-poika otti auton ja vei mennessään, kun me astelimme arvokkaasti, konkarin elkein kohti ravintolaamme. Itse astelin hyvin hitaasti korkkareillani, nautiskellen joka askeleella, sillä eipä näissä hotelleissa tule pahemmin pyörittyä. Ystävällinen, jonkin sortin henkilökunnan edustaja, ohjasi meidät hissille. Pianomusiikkia kohti ja pöydän etsintään. Pöytä löytyi, mutta tarjoilija ilmoitti, että ravintola suljettaisiin 45 minuutin kuluttua. Sehän ei meille sopinut, sillä nyt olimme tulleet nauttimaan ja siihen ei riittäisi 45 minuuttia. Nyt syötäisiin kunnolla, pitemmän kaavan mukaan. Ei auttanut kuin nousta ja lähteä.  Yritin astella arvokkaasti, korot kopisten niiden kaikkien ohi, jotka juuri äsken olin ohittanut, mutta eri suunnasta. Hotelli-poika lähti hakemaan autoamme, jonka just oli saanut parkkeerattua. Kotimatkalla päätimme käydä kaupassa ja foodcourtissa nuudelilla. Ostokset tehtiin ja jonotettiin hissiin. Hissit parkkihalliin olivat tupaten täynnä. Olin varma, että ihmiset käyttivät niitä ihan vaan huristellakseen ja nauttiakseen hissikyydistä. Kun neljäs perhe oli kiilaamassa meitä ostoskärryinemme, ryntäsin minä heti kun hissin ovet raottuivat, väliin ja työnsin kärryjä pienestä raosta minkä ikinä jaksoin. Sain kuin sainkin ovet auki ja kärryt sisään hirveällä rytinällä, itse perässä ja sponsori näytti jähmettyneen ulkopuolelle. Vetäisin hänet ahtaaseen menopeliimme ja olisin toivonut jonkinlaista kiitosta, kun sain järjestettyä meille hissipaikat näinkin kätevästi. Ilmeettömänä hän ilmoitti ainoastaan, että olimme menossa väärään suuntaan. Ilmeettömiä olivat myös ne kanssamatkustajat, joilla ei ollut edes kärryjä eikä mitään inva-merkkiä rinnassa ja silti käyttivät näitä hissejä. Sanoin sponsorille, että nyt ajellaan vähän mekin ja nautitaan tämän hissin kyydistä. Olin hyvilläni, ettemme olleet tällä kertaa ostaneet jäätelöä, sillä nyt se olisi kyllä kerinnyt sulaa. Katsellessani niitä ihmisiä hississä, mietin miksi eivät käyttäneet portaita, siten olisivat hoikemmassa kunnossakin. Huomasin kun rouva siinä vieressä, katsoi meidän ostoksia ja sitten minua. Ajatuskuplassa näytti lukevan:” Joisit sinäkin vähemmän coca-colaa, niin et pitäis meidän hissejä varattuina…”. Katseemme kohtasivat ja hymyilimme toisillemme. Kotiin saapuessamme oli kaksi iloista teiniä vastassa ja utelemassa mistä päin nyt tuuli, kun näin pian selvisimme ravintolan herkkupöytien äärestä. Tuulipa mistä päin tahansa, niin lahjakortti on vieläkin käyttämättä.