Teinit

Minä en ole enää teini, vaikka muistankin hyvin ne ajat. Miten niistä ajoista voi olla jo noin 35 vuotta ja kuitenkin äitini mielestä olen teini vieläkin. Kyllähän se on raastavaa aikaa, etenkin kun kaiken tuntee ja kokee niin täysillä. Omat teinithän ovat välillä aika rasittavia, mutta osaavat joskus yllättää ja olla normaaleja, jopa mukavia. Mutta toisten teinit ovat ihania. Minä en ole törmännyt kuin älyttömän mukaviin toisten teineihin. He ovat ystävällisiä, iloisia, innokkaita, avuliaita, osaavia, neuvovia, joskus jopa asiantuntijoita, varmoja tai ainakin varman oloisia. Joskus tulee kyllä ajateltua, että onneksi en ole enää teini, niin minun ei tarvitse tietää kaikkea. Joskus pitää ihan pysähtyä miettimään omien teinien kohdalla, että kumpikas tässä nyt onkaan elänyt pitempään. Mutta ei viitsi lähteä availemaan ihan kaikkia kokemuksia, ihan vaan näyttäkseen, että on sitä tässäkin tullut koettua yhtä sun toista. Varma voittohan se olisi, mutta etteivät pääse kaikesta kuittailemaan. Mutta se on mukava kuulla, että osaavat muualla käyttäytyä ja osaavat olla jopa edukseen. Koulustakin kehuja antavat. Joskus vanhempainillassa on ihan pitänyt kysyä, että puhummekohan nyt samasta henkilöstä. Ja uskomatonta kyllä, on puhuttu.

Nyt tuoreimmassa muistissa on, kun aloin miettimään syntymäpäiväjuhliani. Ensin olin sitä mieltä, etten pidä mitään juhlia, kun en niin välitä olla keskipisteenä. K sai kuitenkin ylipuhuttua ja kun hoksasin, että pistetään sponsorin juhlat samaan, niin paineet keskipisteenä olosta puolittui. Suunnittelupuuhat käynnistyi. Jo alkumetreillä meinasi usko loppua koko touhuun. Mutta kun sain puhelinsoiton teiniltä, jota olin pyytänyt tarjoilemaan omien teinien lisäksi juhliin, muuttui ääni kellossa. Hänen äänensä oli niin innostunut ja pirteä, tiedustellessaan millaisesta pestistä on kyse, että innostuin itsekin oikein tosissani. Puhelun jälkeen jäin miettimään, soittiko hän sanoakseen ettei tule vai tulee. Käänsinkö omalla touhotuksellani ja liiallisella innolla hänen kielteisen vastauksen myönteiseksi. Oli miten oli, siitä alkoi valmistelut oikein vauhdilla. Yksi oli jo mukana. Nyt oli helppo saada LM mukaan. Juniorissa oli vähän isompi homma, mutta ei mahdoton. Ässän teinikin suostui, mutta heillä tuli mutkija matkaan ja nämä juhlat jäivät väliin. Ässän teinikin on aivan ihana. Joka kerta kohdattuani vähänkin tutun teinin, jatkan matkaani vähän kevyemmin askelin. Se on ihmeellistä.

Tässä jokin aika sitten tapasin LM:n luokkakaverin, brasilialaisen tytön, joka ihan automaattisesti hyökkäsi halaamaan minua ja kysymään kuinka voin, valloittavan hymynsä kanssa. Olin muutaman päivän ihan onnesta soikeana hänen välittömästä tervehdyksestään. Se oli niin terapeuttinen ja parantavakin kohtaaminen. Tämä tyttö pitäisi palkata halaamaan yksinäisiä, masentuneita, vanhuksia…      Yhtä innokkaasti hän oli menossa tervehtimään sponsoria, kunnes hän yhtäkkiä juuri ennen kosketusta vetäytyi taakse päin ja totesi, kun hän ei millään meinaa muistaa, ettei kaikkia sovi halata. He kättelivät. Sponsori huokaisi helpotuksesta, sillä hän ei ole halaaja ihmisiä.

Suomessa pidin joskus neuvottelutuokioita LM:n kaveriporukalle. Hyvin he kuuntelivat ja ymmärsivät huoleni. Neuvotteluyhteys onkin hyvä säilyttää kaikkien kanssa, siten ne asiat näyttävät järjestyvän. Nämä neuvot antoi yks viiskymppinen.