Sairasosastoa kerrakseen

Pitkään odotetut vieraamme saapuivat vihdoin matalaan majaamme. ( Vaikkei tää niin kovin matala ole, kaikkiaan 33 kerrosta). Olipa mukava kuulla kommentteja, etenkin noista meidän ympärillä olevista rakennusprojekteista. Sekä huomata, miten ne tekevät vaikutuksen, eivätkä jätä ketään kylmäksi. Joskus on ihan laitettava verhot kiinni, ettei jää tuijottamaan  jonkin vaiheen valmistumista. Äitini kommentoi skype-puhelun välityksellä Suomeen, että näitä tornitaloja onkin satoja, minä luulin että niitä on vaan muutama. Ihmetystä aiheutti myös liikenne, kun eivät pysähdy STOP-merkin eteen. Ei tietenkään, täällä ei jäädä tukkimaan katuja yksien merkkien takia. Kovastikin kuulemma ajavat. No tietysti, kun on huippu autot alla. Ei kai jollain Lambortsiinilla kuuttakymppiä körötellä. Ei tietenkään. Pois alta vaan risut ja männyn kävyt. Täällä mennään eikä meinata. Sukulaiset innostuivat tippejäkin jakelemaan niin, että piti ihan toppuutella. No, minäkin rupesin nyt antamaan muutaman rialin pakkaajapojista niille, jotka eivät tuijota lompakkoa ja ovat muutenkin sen näköisiä, etteivät odota mitään. Takseillehan tippejä olen jaellut aina, mutta nyt kun on joutunut ravaamaan Hamad hospitalissa ihan liian kanssa, niin tingin matkan hinnan ihan pohjalukemiin. Sitten kuitenkin harmittelen, että kuskin pientä palkkaa yritän vielä pienentää, minä sentään saan vuorottelukorvausta muutaman satasen. Ja kun ollaan perillä, maksan sen minkä kuski on ensin pyytänyt. No, saan ainakin kuskilta hymyn joka kerta.

Siellä Hamad hospitalissa ravaan, kun meillä täällä oli vatsatautia liikkeellä ja porukasta yksi sairastui niin pahasti, että jouduttiin ihan ambulanssi kutsumaan. No, ambulanssimiehet suorittivat jonkinlaista arvontaa, mitä vatsatautisellemme tehdään. Sillä toinen heistä olisi jättänyt puoliksi kuivuneen seurueemme jäsenen tänne ja toisen mielestä hän oli selvä sairaalatapaus. No pika, kivi-sakset-paperi arvonta ja eikun potilas kyytiin. ( Taisi siinä käydä muuten yks sukulaismies tiedustelemassa, että mitäs tehdään jos tilanne pahenee. Kuvaili pahenemisen niin tehokkaasti, ettei sen jälkeen enää tarvinnut miettiä mitä tehdään, kyytiin vaan ja menoksi.) Saattajaksi olin tietysti heti valmiina lähtemään, enhän ollut koskaan nähnyt ambulanssia sisältä. Sekä olen aina miettinyt, voiko siellä mitään tehdä ajon aikana, kun auto heiluu. Vai onko ambulansseissa jokin systeemi, ettei sisällä heilu, kuoret vaan vispaa….Nyt oli oiva tilaisuus päästä tarkistamaan asia. Heilui, ja niin kovasti, että katsoin viisaimmaksi laittaa turvavyön itsellenikin. Vatsatautisemme oli köytetty paareihin ja paarit olivat tukevasti lattiassa kiinni. Näppärästi kävi verenpaineen mittaus, verikokeiden otto, tiputuksen laittaminen ja loppuajan paperihommat. Kerrankin ymmärsin, että minusta on eniten hyötyä, kun olen hiljaa ja niin kuin en olisikaan. Sitten olimmekin jo sairaalassa. Voi veljet, olin keskellä ambulanssi-ja securitasmiehistöä.( En ilennyt ottaa kuvaa, se olisi kyllä sopinut tähän hyvin). Hirmuinen vilinä, radiopuhelimista tuli jos jonkinlaista tietoa. Tunsin olevani keskellä sairaalasarja Housea tai Teho-osastoa. Kyllä oli villiä menoa. Minua ei tietenkään kukaan huomioinut, ei tietysti, ymmärsin sen hyvin etteivät voineet kahvia tarjota, vaikka mieli olis tehnytkin. Onhan noihin securitaksen miehiin kyllä jo tottunut. Olihan meillä Espoon koirapuistossakin ihan oma. Ei tosin viran toimituksessa siellä, mutta muuten, juttua iskemässä ja hauskuuttamassa meitä. Niin ja oli sillä koirakin. Mukavia olivat molemmat.

Olin toistatuntia pitkälle, seistä tönöttänyt siinä sängyn vieressä, niin repes pikku hiljaa kypsyttämään. Lähdin aikani kuluksi käymään vessassa ja sieltä tullessa en meinannut millään löytää takaisin. Hortoilin miesten osastolla ja olin iloinen, että minulla sattui olemaan valkoinen paita päällä. Jos ne vaikka luulisivat, että olen lääkäri. Siinä alkoi tuskan hiki nousta pintaan ja yritin muka kaivella stetoskooppia farkkujen taskusta. Löysin kuin löysinkin pienen, mutta avartavan harhailuni jälkeen lähtöruutuun. Kuivakka potilas oli selvästi nestehukan kourissa, joten ampaisin automaatille. Masiina ei tietenkään suostunut ottamaan seteleitäni. Sylki aina takaisin vaikka vaihdoin seteleitä jatkuvasti. Jonoa alkoi muodostua taakseni, mutta en välittänyt, kyllä minäkin olen mehuni ansainnut. Securitaksen mies tuli ja nappasi setelit kädestäni, hieraisi niitä lahkeeseensa ja ojensi koneeseen. Sieltähän se pillimehu putkahti ja toinenkin. Kolmas ei enää tullut, mutta nämä riitti minulle. Kiitin ja riensin juottamaan nestehukan kourissa rimpuilevaa potilasta. Eikun pilli suuhun ja pidin mehupurkkia just niin hyvin, ettei pursunut yhtään yli. Taito se on sekin. Tunsin kuuluvani tähän teho-osasto tiimiin. Yritin vinkata tiimimme muille pelastajille, että olen muuten koulutukseltani melkein kuin te. Sujuisi minulta vähän vaativampikin homma. Saatettavani siirrettiin tehotarkkailusta odotushuoneeseen, missä ei ollut sijaa nais-saattajalle. Odottelin käytävällä, missä oli myös toinen nais-saattaja. Filippiiniläinen rouva, työskentelee opettajana ja oli oikein herttainen. Aikamme kuluksi söimme opettajan tarjoamia suklaapatukoita ja yritimme vähän jutellakin. Kun olin toiset kaksi tuntia seisoskellut siinä oven suussa ja yrittänyt saada henkilökuntaa tuupertumaisillaan olevan saatettavani luo tuloksetta, tuli securitaksen mies ja ohjasi minut tiukasti ja päättäväisesti sivumpaan ja käski pysymään siellä. Siitä suivaantuneena otin reppuni vaihtovaatteineen, latureineen, partakoneineen ja vein päättäväisin askelin miesten odotustilaan tuupertumaisillaan olevalle suomalais miehelle ja lähdin menemään. Näköjään pärjäsivät ilman minuakin.

Parin sairaalayön jälkeen kotiuttivat potilaamme ja nyt alkaa elämä olla normaalissa. Sohva on jälleen vallattu ja vierestä kuuluu kotoinen kuorsaus.

Pitäisiköhän ilmottautua vapaaehtoiseksi saattajaksi vaikka noille rakennustyömaan pojille. Kaukana kotoa ovat ja ikäni puolesta kävisin heistä useamman äidiksi. Ja on se niin turvatonta olla ilman saattajaa, vieraassa maassa ihan yksin. Ja minullahan on nyt kokemusta ja aikaakin. K:kin on visiitillä Suomessa.