Yllätysmatka

K pyysi kaverikseen Dubaihin. Oli kuulemma jotain asiaa sinne ja samalla voisimme käydä myös shopping festivaaleilla. Tästähän Dubai on ihan kiven heiton päässä, lentäen menee noin tunti. Lennotkin ovat edullisia. Ensimmäinen reaktioni oli silti, etten varmasti lähde. Mietin kuummeisesti mitä sanon syyksi. Tuleva muutto, huonekalujen hankinta, nuorison eväiden teko ja ruuanlaitto heille, valvominen että menevät ajoissa nukkumaan…. Kyllähän noita syitä tuntui kumpuavan sisältäni. Onneksi K laittoi tekstiviestin, niin en heti tyrmännyt ehdotusta. Hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, etten keksi mitään järkevää syytä kieltäytymiseen ja sitä paitsi olisi tosi mukava lähteä. Laitoin viestin takaisin:” Koska lähdetään?”

Sponsori tuli kotiin ja kerroin hänelle K:n ehdotuksen. Kysyin, että arvaappas mikä oli ensireaktioni? Vastaus tuli kuin tykin suusta:”En varmasti lähde ja liuta merkillisiä tekosyitä.” Aivan oikein, kyllä hän minut tuntee. Patisti tietysti lähtemään ja totesi teineillemme, että saadaan mekin olla hetki rauhassa. Totta! Ei jäkätystä nukkumaan menosta, syömisestä, heräämisestä, suihkuista, läksyjenteoista, D-vitamiinipillereiden tärkeyden valistamisesta, huoneen oven auki pitämisestä, kännykän vaaroista etenkin öisin, tietokoneen käytön rajoituksista… Ehkä he pärjäävät ilman minua ja jotenkin alkoi tuntua, että heillä voi olla jopa aika mukavaa. Tänä aamuna yritin vetää vielä yhden kortin hihastani ja sanoin sponsorille, etten tosiaan aio lähteä jos on noin tuulinen sää. Sponsori totesi siihen, että minulla on kuulemma paljon suurempi todennäköisyys jäädä auton alle pomppiessani autojen seassa, kuin ikinä millään lennolla. Voihan se tietysti olla niinkin.

Ompas mukava lähteä, vaikka aina pieni pelko lähtemisessä onkin. En ole hurvittelija tyyppiä, mutta tuskin tämä sellainen matka onkaan. Luulisin tämän olevan kulttuurimatka ja minulle enemmänkin ihmettely reissu. Tiistaina mennään.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kirjoita kommenttisi tähän ... (sähköpostia ja kotisivua ei tarvitse kirjoittaa)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s