Vähän joululomasta

Joululomalle lähtöä oli odotettu hartaasti. L-M:n aamukamman piikkejä oli kiskottu jo elokuusta lähtien. Ystävien luo Suomeen oli kova ikävä. Juniori halusi maaseudun rauhaan mummilaan ja Paavonvaaran koululle, missä Lara (sileäkarvainen noutajamme) odotteli. Tai ei se odotellut vaan me odotimme näkevämme sen. Ei se tiennyt odottaa meitä, menimme yllätyksenä. Ja riemu oli rajaton, molemmin puolin, kun tapasimme. Sää oli vaihtelevaa, niinkuin se tuppaa Suomessa olemaan. Kovaa pakkasta, lumisadetta, räntää, vettä, tuulta ja tyyntä. Poislähtö päiväksi oli ennustettu myrskytuulta, mutta kerkisimme onneksi lähteä ennen sitä. Lennolla sponsori sai viereensä parikymppisen nuoren miehen, joka luki pitkään ja tarkasti turvaohjetta. Tietysti se kiinnitti huomioni, sillä eihän niitä kukaan lue. Eihän henkilökuntakaan enää näytä miten pitää toimia jos jotain sattuu. Kyllähän siellä jokin video pyörii jos jotain kiinnostaa. Mutta kyllä se on niin, että jos on mennäkseen, niin sitten se on siinä. Ei siinä mikään auta. Vaikka jos pakkolasku tai syöksy tulisi, niin eihän siinä edes mahtuisi pistämään päätä polviin ja kuka ylipäätään saisi taivutettua itsensä niin alas. Mutta hyvähän se on lukaista läpi jos siitä jonkinlaisen rauhan itselleen saa.  Sitten se nuorukainen otti tirsat ja missasi alkupaloiksi tarjoillun ”hyytelökarkin”. Harmitti sen pojan puolesta, sillä ne hyytelökarkit on hirmu hyviä. Vinkkasin sponsoria, että olis ottanut sille pojallekin ja laittanut vaikka sen polvelle odottamaan. Ei ottanut vinkistä vaaria. Ruualle se onneksi heräsi. ( Olisin kyllä käynyt herättämässä, ellei olisi itse herännyt. Oli raukka niin laihakin.) Sponsori tempaisi ja tilasi normaali kuvioistamme poiketen, lohiannoksen. Me muut pysyimme vakio, beef and chicken linjalla. Tempaus kannatti, sillä lohiannos olikin oikein herkullisen näköinen ja tuoksuinen. Kuulemma makukin oli taivaallinen. Minun beef and chicken oli jänteistä ja maistui lampaanlihalle. Yök. Ja toisella lennolla sama juttu. Sponsorin pasta-annos oli mehukas ja tuoksui ihanalle, kun taas minun liha oli kuiva möykky muusin kyytipoikana. En kerinnyt huomata mitä sponsorin vierustoveri tilasi, mutta syötyään hän meni vessaan ja viipyi siellä luvattoman kauan. Odotellessani häntä takaisin, kerkisin ajatella jo vaikka mitä. Jospa hänellä olikin jotain mielessä, kun sitä turvaohjettakin niin tarkkaan luki. Tarkistin kaiken varalta missä happinaamarit ja pelastusliivit olivat. Luin myös turvaohjeen kertaalleen läpi. Lentoemäntä näytti myös ystävällisesti minulle kädestä pitäen, missä varauloskäynnit sijaitsivat. Tein turvaohjeen pelastusharjoitukset muutamaan kertaan ja pidin sponsorin vierustoveria silmällä loppu matkan, kaiken varalta. Onnellisesti pääsimme määränpäähämme ja passin tarkastuspisteessä kohtasin jälleen tämän sympaattisen nuorukaisen. Nyt hän oli muutaman luukun päässä omastani ja kuulin kun virkailija neuvoi hänelle pankkiautomaatin sijaintia. Vielä tämäkin riesa. Ensin jonottaa älyttömän pitkään ja eikun takaisin. Tässä se taas huomattiin, kyllä jokaisella pitää olla mukana oma sponsori. No, onneksi mekin jouduimme odottamaan kuskiamme. Tuli noin tunnin myöhässä.