Suhteita, ystävyys ja vähän muitakin

Minä, ennen niin tiukka facebookin vastustaja, olen nykyisin aktiivijäsen. Kuulun jos jonkinlaiseen FB-ryhmään mm.Qatarin suomalaiset, bilettävät kotiäidit, Pekingin suomalaiset, Suominaiset-coffee and playgroup, olikohan vielä muita… Pekingin Suomalaisista erosin, kun tajusin etten enää mitenkään kuulu heihin. Tulee vaan aina klikattua, ennen kuin ehtii edes ajatella, mitä on tekemässä. Ja jotenkin Peking jätti kyllä lähtemättömän vaikutuksen, että mielellään olisikin vielä jotenkin osallisena sinne. Tuli myös vähän haikea olo lukiessa tapahtumisista siellä ja siitä, ettei itse ole enää osa sitä porukkaa. No, nyt on uudet kuviot ja uusi yhteisö. Ja tosi mukavaa porukkaa onkin. Miten jaksavatkin ottaa uudet tulokkaat niin avosylin vastaan. Ihmisillä on pienet vauvat, lapset, perheet, hullu liikenne, arki pyöritettävänä ja silti aina liukenee aikaa uusien perehdyttämiseen. Kiitollisin mielin otankin vastaan neuvoja, mitä löytyy mistäkin kaupasta ja muita arjen pyöritystä helpottavia juttuja. ( Esim. Spinneystä saa suht hyvää ”ruisleipää”ja  Pandan lakuja, Ikeasta Daim-suklaata, näkkäriä ja lakuja. Alkosta metwurstia,pekonia ja muita sianlihatuotteita). Muistan kun Pekingissä ollessa, yksi suomalainen löysi kaupasta Oltermanni juustoa. Samantien, juustotiskillä seistessään, soitti läpi meidät kaikki ja niin saimme pienet nautinnot tuosta suomi-herkusta jokainen. Suomessa ollessa en kuulunut edes facebookiin, tai ehkä kuuluinkin, mutta en joutanut siellä notkumaan, en edes käymään. Ja jos totta puhutaan, niin ei kyllä kiinnostanutkaan. No, nyt se on vienyt minut ihan mukanaan. Mukava lukea ihmisten kuulumisia ja seurailla toisten elämää. Ja joskus raottaa myös omaansa.

Aamulenkillä pääsee tuulettamaan ajatuksiaan ja puhumaan ihan kaikesta. Seura on niin samanhenkistä ja rentoa. Usein aamulenkiin yhdistämme hierojalla käynnin ja lounaan. Eilen olimme playgroupin kanssa uima-allas tapaamisessa. Ihania lapsia ja huippu suloisia vauvoja sekä mielettömän hyvää sapuskaa oli loihtinut tapaamisen järjestäjä.

Naisteniltaa vietimme keskustassa, yhden suomalaisperheen hulppeassa villassa. Meitä oli siellä moneen lähtöön, niin uuden Suomalaiskoulun porukkaa kuin muitakin työelämässä olevia sekä meitä kotiäitejä. Kotimatkalla hain sponsorin sporttibaarista, missä hän oli lasillisella (tai kahdella).

Viime lauantaina olimme sponsorin pakistanilaisen työkaverin ja hänen kiinalaisen vaimonsa kanssa dinnerillä. Herkullista kiinalaista sapuskaa vedettiin oikein kaksin käsin. Ja olihan se oikein mukava päästä pitkästä aikaa puhumaan sujuvasti soljuvaa kiinankieltä. ( Ni hao, xie xie, bugatsie, hen haotsöö, tai guila, pienii iidiar…) (Oikeesti en sanonut et on liian kallista tai anna halvemmalla, piti vaan näyttää, että vielä on muistissa Ailan opit. Ja kyllä halvalla lähtikin, yhestä jos toisestakin kiinalaisesta putiikista).  Mutta pistin kyllä kaikkeni peliin kiinankielellä, koska englanti ei oikein ottanut lähteäkseen sinä iltana. Tarjoilijat ja kiinatar eivät meinanneet ymmärtää, että puhun heidän kieltään, ennen kuin sponsori sanoi, et se puhuu kiinaa.   Rouva oli simpsakka kiinalaispimu. Ihan erilainen millaiseksi olin hänet kuvitellut. Sanoinkin kotoa lähtiessä, että nyt on varmaan hyvä veistellä englanniksi, kun kiinalaisten kanssa minun on sitä helppo puhua.  98% heistä puhuu samallatavalla kuin minä ja loput hyvin. No, tämä rouva sattui kuulumaan siihen 2% joukkoon. Enpä sitten pahemmin avautunut tälle ladylle. Ja sponsori yritti vielä ystävällisesti ujuttaa meille tapaamista. Siis kiinattarelle ja minulle. Eipä meistä kumpikaan ihmeemmin syttynyt ajatukselle. Kiinattaren ilmeestä melkein voin lukea, että yksikin tinkimisrituaali vielä, niin hänellä kilahtaa. Kyllä suomalaisnaisen paras kaveri on toinen suomalaisnainen.