Eid-loman alkajaisiksi olimme suunnitelleet aavikkoretkeä etelään. Heräsin aamulla aikaisin eväiden tekoon. Paistoin Kiinalaiset roubienit, täytin pitaleivät, pesin hedelmät ja pakkasin mehut sekä vedet mukaan. Varalta myös uikkarit ja pyyhkeet. Lähdimme matkaan hyvissä ajoin aamulla. Pientä kitinän poikasta ilmassa, mutta ei pahasti. Olin niin intoa täynnä, että piti oikein toden teolla hillitä itseni, etten jo kotiovelta lähtiessä alkanut huokailla ihastuksesta joka pensaan kohdalla. Tein sen sisäisesti, etten ärsyttänyt perhettäni 
yli-innokkuudella. Parinkymmenen kilometrin jälkeen alkoi tulla aavikkoa. Hiekkaa silmänkantamattomiin. Hiekkadyynejä jos jonkinmoisia. Isoja ja pieniä. Jotkut huimapäät ajelivat autoilla dyynien päällä. Ja laskivat, ikäänkuin mäkeä autolla. Hurjan näköistä touhua.
Saavuimme merenrannalle, mikä vissiin oli päämäärämme. Olipa sinne muutaman muunkin matka käynyt vapaiden viettoon. Rannat olivat täynnä työmiehiä. Muutama hassu nainen seassa. Onnistuimme löytämään pienen pläntin leiriytymistä varten. Ihmisiä tuli kokoajan lisää ja lisää. Ihmiset uivat vaatteet päällä, mikä näytti vähän oudolta siinä helteessä. Ja muutenkin. Sain vaihdettua uikkarit sponsorin pidellessä pyyhettä ympärilläni. Astellessamme rantaan sponsori kertoi, että olivat nähneet LM:n kanssa meduusoja juuri äsken vedessä. Ne ovat kuulemma läpinäkyviä, pistos on kuin nokkosen polte ja täällä päin ei vaarallisia, mutta esim. Australiassa on lajeja, joiden pisto on jopa tappava. Joten ei hätää, mikä ei tapa se vahvistaa, on joku joskus todennut, ajattelin mielessäni.
Vauhdilla mereen, ja pakko olikin mennä, sillä bikineissä ei olisi voinut seisoa niiden 20000 mies silmäparin ja kahden nais silmäparin edessä. Molskis ja siellä olin selälläni. Ja samassa pinkaisin vauhdilla ylös. Johan se meduusa peijakas kerkisi pistämään vasemmalle vyötäröön. Kirkaisin niin, että koko väkijoukko hypähti 
säikähdyksestä puoli metriä ilmaan. Kipu oli hirvittävä. Tuntui kuin olisi halvaantunut toiselta puolelta ja oksettikin. Se sit siitä uimisesta ja ei kun kotimatkalle. Paluukyydin varmistamiseksi en kertonut huonovointisuudestani. Käytössämme oli laina-auto ja sponsori tietää, ettei kanssani kannata riskeerata huonovointisuuden suhteen. Kotimatka meni vaisuissa tunnelmissa. Sponsorilla saattoi olla aavistua, että sisimmässäni olin onnellinen, etten joutunut dyyniajelulle, minne hän ja juniori olivat aikoneet meidät seuraavaksi viedä. Kotona minua odotti virkistävä suihku ja viilentävät kylmävaraajat. Joku muu alkoi suunnitella seuraavaa reissua. Ei olis voinut vähempää kiinnostaa.
Pätkittäin Pekingissä 