Virranhakureissu

Olemme ottaneet tavaksi muutaman suomi ladyn kanssa käydä yhdessä kerran viikossa lounaalla. Ne ovat aina mukavia tapaamisia. Joka kerta oppii jotain uutta. Eilen tietopankkini karttui edullisen vaatekaupan, hierontapisteen ja suomi viemisten suhteen. Odotellessani ystäviäni kävin ihan huvikseni muutamassa kylpyhuone sisustusliikkeessä. Kaikenlaisia upeita sisustusjuttuja, joihin en ole ennen kiinnittänyt mitään huomiota. Kyllä täältä joululahjat löytyy…

Lounas hyvässä seurassa, hyvässä kiinalaisessa, mikäs sen mukavampaa. Sen jälkeen ruokien ja kukkienravinnelitkujen ostoon. Parvekkeellemme on 19 appelsiini-ja sitruunapuun tainta sekä yksi iso (150cm) appelsiinipuu. Kaikki kukoistavat ja voivat hyvin ravinnelitkujen ja hyvän hoidon ansiosta.Tietty, ilmasto on myös aika suotuisa. Ne 19 olen istuttanut siemenistä ja ison ostin valmiina. Kohta voinkin toimittaa teille appelsiineja ja sitruunoita. Siitä vaan nettitilauksia tekemään. Täällä kyllä parvekeviljellään.Tällä kertaa kotimatkani  sattui tavallista myöhäisempään ajankohtaan  ja ruuhka-aikaan. Taksijonot olivat pitkät. Repussani oleva lohi vähän huolestutti siinä lämmössä. Sain kuitenkin taksini ja eikun kysymään tietääkö kuski asuinalueemme. Tiesi ja minä vuorostani muistin pysyä coolina, ei ylimääräisiä höpinöitä. Seurasin vähän väliä ettei kuski näprää taksamittaria. Hänen kännykkänsä soi ja alkoi sellainen puheen sorina ettei siinä olisi kukaan ehtinyt mittaria näpläämään. Yritin arvuutella mielessäni mitä kieltä mies mahtaa puhua, mutta ei siitä olis erkkikään ottanut selvää. (Paitsi setäni Erkki olisi voinutkin ottaa. Erkki-setäni on hyvä ihmistuntija, sosiaalinen, ilon ja hyvän mielen tuoja.)  No niin, kuskin puhelu loppui ja hän sanoi että vaimo tuossa soitti ja kinusi rahaa huomiseen Nepalilaisten juhlaan. Kysyin että lupasitko? Kuski vastasi, että pakko luvata, kun on niin ihana vaimo. Kaunis ja rakas. Rakastan sitä niin paljon ja hän minua.       Sanoin:” Kyllä, kyllä, sen voi jo tuosta puhelusta päätellä.” Ja kuskin ystävällisestä katseesta ja olemuksesta. (Niitä en sanonut, mutta hymyilin). Mietin siinä, miten meillä ei ole tapana julistaa rakkautta omaa puolisoa kohtaan muille, saatikka puolisolle itselleen. ( Onhan niitäkin, jotka tekevät niin.) Ja sitten jos erehtyy kerran näin sanomaan, niin heti herää epäilys, olisko poikien ilta tulossa, uuden auton hankinta mielessä vai jotain vakavaan sairauteen liittyvää… En tietenkään kertonut näitä kuskilleni, olisi taatusti pitänyt minua outona, ja kamala jos olisi tämän kommentin perusteella leimannut koko meidän kansan tunteettomaksi viilipytyksi. Kerroin hänelle kuitenkin vielä, että tyttäreni hyvä ystävä on Nepalista. Hän on ihana tyttö ja niin myös hänen perheensä. Perhe asuu Suomessa. Tuli tunne, kuin meillä olisi ollut yhteisiä tuttuja. Taas kiittelin itseäni, että tuli lähdettyä ulos.  Ajatella, miten suuri vaikutus ihmisten kohtaamisilla on. Usein vaikutus on niin suuri, että koko päivä voi pelastua tai pilaantua. Mieleeni jäi Hesarin kuukausiliitteen (1.9.2014)jutusta, Suljetun osaston potilaasta tulee kohta tohtori, tärkeä lause:” Hoitajan arvostava kohtelu sai hänen motivaationsa heräämään.” Joskus voi pelastua koko elämä.