Syyskuu on muoviton? ( niinkö sen piti olla)

20140810_205038Facebookissa oli se kamppanja muovittomaan syyskuuhun ryhtymisestä. En uskaltanut klikata osallistumistani ennenkuin olisin kokeillut voiko täällä ryhtyä moiseen. Kauppojen kassoilla pakkaajapojilla on tapana käyttää muovipusseja oikein urakalla. Pari tavaraa pussiin ja seuraava pussi. Yhdellä ostosreissulla tulee varmaan 50 muovipussia. Suomessa ne menisi hyvin kahteen. Onkohan näillä jokin kilpailu, millä kassalla pusseja menee eniten? Ja kenties sen mukaan kassapojille maksetaan palkka? Eli tein tälle yhdelle kassapojalle vissiin karhunpalveluksen, kun muovittomasta kuukaudesta innostuneena lähdin kauppaan kahden repun kanssa. Annoin pojan sentään pakata reput ja ilmoitin selvällä englanninkielellä, EI MUOVIPUSSEJA, KIITOS. Poika teki töitä käskettyä ja hyvin pakkasikin. Saattoi pakata jopa paremmin kuin minä, vaikka tuossa hommassa aika expertti olenkin. Katseita keräsin, mutta kyllä vähän voi kärsiä yrittäessään pelastaa tätä pikku palloamme saasteelta. Epätoivoiseksi yrittämiseksi se jääkin, sillä täällä laitetaan samaan roskikseen kaikki: limpparipullot, tölkit, pahvit, muovit, patterit, ruuantähteet, lasit…Kyllä tää touhu ottaa sydämestä. Tuntuu että monen vuoden tarkka lajitteluni Suomessa on mennyt hukkaan.  Takaisin muovipusseihin. Oon ajatellut sitäkin, jos seuraavan kerran menis kauppaan omien muovipussien kanssa. Tökkäis pojalle nätisti taitellut 50 muovipussia ja sanois vaan että näin meillä Suomessa tehdään. Uusiokäyttöä katos, et taida tietääkään mitä se tarkoittaa, kuunteleppas kun kerron. Ja te muutkin, nyt hiljaa kun kerron. Seuraavan kerran kun tulette kauppaan, otatte nämä samat muovipussit mukaan. Just, tästä aloitan. Pienin askelin, yksi asia kerrallaan. Tai sitten voisin alkaa tuoda niitä Suomeen. Roskapusseiksi sukulaisille ja ystäville. Ja miks ei kauppakasseiksikin.. Voi miten hyvä joululahjaidea !!! Kyllä sponsori ilahtuu kun on näin kekseliäs vaimo. ( Vielä mietin, voinko klikata olevani mukana muovittomassa syyskuussa.)

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Syyskuu on muoviton? ( niinkö sen piti olla)

  1. Nimetön sanoo:

    Moi,
    Nekku ja Lewe täältä Suomesta kiittää kivasti kirjoitetuista blogeista. Tuleekohan susta isona kirjailija?
    Äärimmäisen mielenkiintoista tekstiä. Meillä yhtä sairaan tylsää kuin ennenkin.
    Jatkan nyt lukemista…. Kymmenen neliön kämpässäni kissan, kahden koiran ja kolotusten
    Kera.

    Tykkää

    • tequk sanoo:

      Voi ihana Lewe, mukava kuulla sinusta. Ei kai sinulla tylsää, sinähän oot aina niin aurinkoinen ja mukaasi tempaava positiivisuutesi vuoksi. Tuu lomailee tänne niin kolotuksesi loppuu tässä pehmeässä lämmössä. Kiitos, kiitos,kiitos.

      Tykkää

Kirjoita kommenttisi tähän ... (sähköpostia ja kotisivua ei tarvitse kirjoittaa)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s